(1.2.2013-25.2.2013) Lake Toba

Matka Malesian pääkaupungista KL:stä oli ajoitettu niin että aamyöllä otimme taksin ja lensimme Indonesian 4 isoimpaan kaupunkiin eli Sumatran pääkaupunkiin Medaniin.

Tarkoituksena oli, että tultuamme Medaniin, haemme ensimmäiseksi kuukauden 3g kortit "vehkeisiin" et saa netin vaikka viidakossa (Sumatralla on yllättävän kattava 3g verkko. Hämmästyttävän kattava) oltaisiinkin.

Noh, kuten aiemminkin, asiat ei vaan ole aina niin yksinkertaisia.

Kuten tätä blogia aiemmin seuranneet varmaan on huomannut, on Indonesia matkakohteistamme ollut ehdottomasti haastavin. Medan ei tehnyt tässä myöskään poikkeusta.

En jaksa mennä sen enempää yksityiskohtiin aamun seikkailuista. Sanon vaan että Betchak (mopotaksi kotterolla) ei ole tarpeeksi iso 2 raavaalle miehelle joilla on vain yksi reppu ja olkalaukku. Kyllä siihen kyytiin mahtuu mut 10minuutin jälkeen jalat on tunnottomat ja betchakista joutuu poistumaan avustuksella.

Noh, saimme kortit jota halusimme (tosin meitä kusetettiin, no fucking wonder, ollaanhan Indonesiassa. Hassua et Telkomselin (paikallinen Sonera) pääkonttorissa Medanissa, tämmöinen kusetus on mahdollinen. Noh, sinne ne jäi nauramaan meille ku me lähettiin. Tämän takia osasinkin odottaa että korttien "quota" ei välttämättä vastaa totuutta.

Mut joo, se siitä.

---

Kuten olimme aiemmin suunnitelleet, matka Medanista tulisi mennä Lake Toballe mieluiten ns. privaattitaksilla, eli 7 hengen minibussilla. Ja niin, otimme Medanin keskustassa paikallisen bussin Amplasin bussiterminaaliin, ja matkalla sinne ruuhkassa autoon hyppää äijä ja kysyy "Anyone to Parapat?" Ja mehän oltiin et "Joo, me ollaan menossa." No ei mitään, hypättiin bussista pois vain tajutaksemme et vittu eihän me missään Amplasin bussiterminaalissa olla, vaan keskellä vitun liikenne risteystä jossa on vaan minivan tiensivussa ja siinä se. Hetken tinkauksen jälkeen maksettiin 60 tuhatta rupiaa (5e) per lärvi kyydistä Parapatin satamakaupunkiin. Matkan pituus on about 5 tuntia. Kilometrimäärästä en osaa sanoa. Eli suht edullista jos itse sanonkin.

Elikkäs, takaisin tarinaan. Niin, eli, annettiin äijälle laukut, jotka se visko auton perään, ja seuraavaksi tuli maksun vuoro. Yritettiin tingata et puolet nyt, ja puolet ku ollaan perillä, kun oltiin jo sen verta tutustuttu Indonesialaisiin tapoihin kusetuksesta. Mutta eihän tämä äijälle käyny. Noh, hetken miettimisen jälkeen annettiin sit rahat ukolle, ja kuinkas sitten käykään.

Mies sanoo kiitos, tumppaa rahat taskuunsa ja juoksee pois. Siinä me sit epäuskoisina ollaan et mitähän vittua tässä NYT tapahtuu... epäusko muuttuu komediaksi kun kuvitellaan kaikki skenaariot läpi, ja tietenkin oletetaan et meidät nyt vaan ryöstettiin. Sit hetken päästä aletaan miettiin asiaa lisää. Auto on auki, meidän kamat sen perässä, jotain random possea pyörii auton läheisyydessä. Ehkä tässä kuitenkin voi olla mahdollisuus et tää lähtis johonkin.

No rohkaistumisen jälkeen kysästiin paikalliselta mieheltä joka istui auton viereiselle rotvallilla, et hei, ootko menossa kans Parapattiin, johon saatiin vastaus et joo. Sit alettiin oleen jo positiivisella mielellä et hei, jos lokaalikin on tässä, niin ei meitä ehkä sittenkään ryövätty. Seuraava kysymys onkin sit tyypillinen esimerkki Aasian asenteista. Eli "When do we leave from here?" ja vastaus, "This is Indonesia" ja olankohautus äänekkään naurun kans.

Noh, tunti, puolitoistahan siinä sit meni et auto oli täys, (7+1) ja päästiin lähteen.

-----

Matka sinänsä meni ihan sujuvasti, pari pysähdystä vessaan ja syömään, ja kuinkas ollakkaan kuski ei JAKSA ajaa enää Parapattiin vaan värvää matkalla olevasta kylästä toisen autokuskin viemään meidät loppumatkan, koska hänen mielestään alkaa olla jo vähän pimeetä et pitäs päästä takas Medaniin. No ei siinä mitään, ei lisäkustannuksia eikä mitään. Paitsi taas tunnin venaus et saatiin seuraava auto täyteen.

SAATANA.

Ja sit, alkaa todellisuus hiipimään takaraivoon. Ei tulla olemaan perillä ennen pimeää, ja erittäin epätodennäköistä että keretään seitsemältä lähtevään viimeseen veneeseen joka veisi meidät Lake Toban ehdottomasti eniten resortteja sijaitsevaan Tuk-Tukin kylään.

Ja niinhän siinä sit kävi, et vettä alko sataan ku esterin perseestä, ja perillä oltiin joskus 9 aikaan. Noh, ensimmäinen kusettaja tulee HETI auton viereen ku päästään Parapatin kylään. Tämän sankarin nimi on Samuel, hänellä on ystävä joka on ns. Ferry monkey, joka yrittää viedä asiakkaita resortteihin joista hän saa provikkaa. Hassua tietenkin on se että Samuel puhuu Suomea jonkinverran. Perus fraasit jne, ja kehui että hän on "the dragonman" tatuointinsa mukaan, jonka Tunna ja Rikukin aikanaan sitten blokkas juurikin Lake Toballe mennessään. Noh, sit tulee tietenkin kysymykset acehin päätuotteen haluamisesta, ja järKYTTÄVÄN riistohinta huoneesta. Eli 200k (125k = 10e) per yö perus vitun huoneesta yhdellä parisängyllä. Vesisateessa, väsyneenä, matkasta vittuuntuneena jne, otettiin huone, ja päätettiin luottaa herra Samueliin, kun hän niin painotti että hän panostaa luotettavuuteen ja asiakaspalveluun.

Suomenkielen taito, Madventures historia ja yleinen paskanpuhumisen taito sai meidät uskomaan miestä. VIRHE. Tämä mies on 30v kusettanut turisteja Parapatissa, joten jos sinne menette ja pienikokoinen kaljuuntuva semisti tukeva pusher tulee vänkää Suomeksi jotain ja esittelee itsensä Samueliksi, sanokaa terveisiä, ja et hän on nykyään sit internet famous, ja kusettaminen Suomalaisten kustannuksella ei ainakaan toivottavasti ole enää niin helppoa.

Vahvistuksen Samuelin historiasta saatin vasta viikolla 2. Kun oltiin jo muutettu Mas Cottagesiin, ja tutustuttu paikallisiin nuoriinmiehiin jotka enemmän ja vähemmän tekevät täysin samaa kun Samuelkin, mutta huomattavasti vähemmän härskisti.

-----

Tästä "kusettamisesta" voiskin kertoa vielä vähän lisää ennenkuin alan sepostamaan tapahtumista ja fiiliksistä mitä Toballa oli.

Eli eli.

Indonesiassa yleisesti (missä vierailtiin), tuntuu että kaikki etuilee, yrittää kusettaa liian isoilla hinnoilla, vedättää turistia provision toivossa mestoihin ostamaan tuliaisia jne. Tämä fiilis tuli HETI ku ländättiin Medaniin, ja vahvistui entisestään kun oltiin Parapatissa. Vasta kun oltiin se pariviikkoa oltu Toballa, alkoi asian luonne selkenemään kun eräs Nangas niminen kaveri valotti asiaa kun häneltä asiasta kysyin.

Eli kusetus ei oikeestaan ole kusetusta, vaan se on bisnestä. Paikalliset hymyissä suin perii ylihintaa vaikka kaveriltaan jos kaveri on tarpeeksi tyhmä maksamaan, ja tästä ei KUKAAN tunne minkäänlaista omantunnon tuskaa. Koska se vaan on "maantapa". Nangas esim järjesti vesiputous risteilyn jonne lähti 6 Suomalaista, ja pari muuta, britti ja kanukki. Ja Nangasin frendit. Nangasille ja hänen frendeilleen reissu oli ilmainen, juomat ruoat ja kaikki. Meille turisteille se maksoi 200k per lärvi, ja tähän ei kuulu juomat. Juomat oli maksullisia joten silläkin tehtiin melko jämäkkä tili. Bisnestä bisnestä.

Mutta kun asiaa miettii, ei se nyt niin hirveesti maksanut, ja reissu oli aivan käsittämättömän siisti, niin ihan nyt sama jos Nangas ja jäbät saikin juoda päänsä täyteen ja syödä vatsansa kukkuralleen, koska hei, nehän reissun organisoi.

Vasemmalla Gabriel, ja allekirjoittanut + Sebastian oikealla. Olemme siis paikallisessa palmwine warungissa josta olis voinu ostaa koiranliha keittoa. Ei ollu nälkä. Ah, niin ja palmwine on sit kiljua jota ne valuttaa palmuista. Ilman kanssa tullessaan kosketuksiin se alkaa heti käymään, ja niin... mietoa viiniähän se oli joka maistu ihan ok. Jos tommonen kiljun maku ei hirveemmin haittaa. Ah, seuraavana aamuna kannattaa varautua ruiskupaskantamiseen nm. kokemusta on.

----

Ensimmäinen 4 päivää vietettiin Samuelin suosittelemassa ja meille organisoimassa resortissa nimeltä Samosir Cottages. Paikka on varmaan kaikkein eniten promotoitu ferrymonkeyden puolesta. Ilmeisesti he maksavat eniten asiakkaista. Mene ja tiedä.

Anyway, aika siellä oli ihan kivaa, ainoa miinus tuli viereisellä tontilla toimivasta venekuivatelakasta joka pietti aamusta alkaen meteliä kunnes tuli pimeää.

Ja viikonloppuna Medanista tulevat nuoret aikuiset mölisee 24/7 kunnes menee takaisin Medaniin sunnuntaina. Eli viikolla hotelli on tyhjä enemmän ja vähemmän, ja sit viikonloppuna siellä on melkoinen hulina.

Samosir Cottages on siisti, halpa, ja lungi.

Vaikka paikka onkin tyylikkäästi sisustettu, iso ja näyttävä, on turhaa olettaa että olisit missään 3-5 tähden hotellissa, koska et ole. Sellaista ei ole olemassakaan Lake Toballa. Tai... ehkä yksi, Samosir Villas. Mutta sinne tarvitaan jo oikeeta rahaa jos aikoo asustella siellä. Eli backbackkerit voi unohtaa.

Niin, siis hotellin henkilökunnan palvelualttius ei ole ihan sitä kärkipäätä, mutta kun asian tajuaa, ei se mitään ongelmaa aiheuta. Kuhan kävelee tiskille ja tilaa safkansa, tai sanoo et ollaan valmiit tilaan, niin homma kyl skulaa. Turhaa jäädä pöytään norkoilemaan ja odottamaan kuuta nousevaa. Sillä joskus se ei vaan tuu nouseen ollenkaan ellei ite mee nostamaa, if you get the drift.

----

Koko 4 päivää mitä vietimme Samosir Cottagesissa oli tarkoituksena etsiä batak talo, jossa voisimme viettää mahdollisimman paljon ajastamme Lake Toballa.

Vihdoin tämä löytyi Gabrielin avustuksella, ja muutimme edellä jo mainittuun Mas Cottages nimiseen mestaan joka sijaitsee isoimman turistikeskittymän ulkopuolella, kylässä nimeltä Ambarita.

Mas Cottages saa minulta 10/10.

Uusi hima, Mas Cottages ja meidän Batak Talo. Tästä maksoimme 80k/yö eli ... 6€. EI paha.

Jos rotat, lepakot, ja muut harmittomat pikku rapistelijat ei haittaa paikka on mitä mainioin. :)

-----

Mas Cottagesissa asustaessamme tutustuimme hämmästyttävän moneen Suomalaiseen trävelleriin. Tultuamme Mas:iin, olimme yhtä naista lukuunottamatta ainoat finskit resortissa. Mutta kuinkas ollakkaan, viikko myöhemmin resortissa asui 9 (!!!) Suomalaista :D

Niko ja Wilma, naapurimme tuli tutuksi, siinä missä yksin matkustava Taneli. Niin myös edellämainitun pariskunnan ystäväpariskunta Hugo ja Anniina (?).

Tälläporukalla miinus Taneli, teimme myös venereissun joka oli mitä mahtavin. Tästä kerroin jo aiemmin, eli venereissu meni vesiputouksille jonne ei pääse mitenkään muuten, yyber reissu. Harmikseni minulla ei nyt sit ole mahdollisuutta linkkaa kuvaa siihen koska ne on muistikortilla ja tää uus padi ei tietenkää ole samalla plugilla ku vanha, joten kuvaa ette sit näe.

---

Hmm, niin... ah, Sebastian, ei pidä unohtaa häntä. Eli tapasimme jo Samosir Cottagesissa Saksalaisen tyypin nimeltä Sebastian, joka on mukava nuorimies, jonka kanssa tulimme hyvin juttuun, ajelimme ympäri saarta skoottereilla, jonka myötävaikutuksesa minulla on reilut 8gb videomateriaalia kuvattuna GoProlla kun ajelemme Lake Toban jylhissä vuoristomaisemissa!

Thanx Sebastian!

Ja Sebastian lähti kohti Bukit Lawangin viidakkoa kun me lähdimme Mas Cottagesiin. Eli meidän reittimme erosivat lähes yhtä nopeasti kun ne törmäsivätkin. Vain yhtyäkseen myöhemmin uudelleen. Siitä lisää seuraavassa päivityksessä.

----

Niin.

Lake Toba.

...

Rakastuin järveen, ihmisiin, tunnelmaan, batak taloihin, skoottereilla ajeluun vuoristomaisemissa, eli pitäiskö sanoa että rakastuin Lake Tobaan.

Voi hyvinkin olla, nimittäin nyt jälkeenpäin kun tätä kirjoitan Rovaniemellä, kun ulkona on -20, ei voi kun muistella lämmöllä sitä aikaa mitä siellä vietettiin.

Lake Toba menee minun kirjoissa Top-3 kohteisiin.

Toba sopii kaikenikäisille, perheille, soolo trävellereille, pariskunnille, jos joku jolle siellä ei ehkä ole niin paljoa tekemistä on aktiviteetti-Erkki joka haluaa sätkiä jokapäivä jotain.

Sätkijälle Lake Toba ei sovellu, koska se on kuin Don Det. Relaxaation keskipiste Sumatralla.

Takaovi Batak talossamme, huomaa alareunan laavalamppu ja Tyler "Spades" Maclin:n promootio tarra :)

Hankalaa, niin hankalaa vaan päättää tämäkin osuus. Olisi niin hirveästi kaikkea mitä voisi kirjoittaa, kun kuitenkin Lake Toba oli yksi niistä kohteista joissa vietimme eniten aikaa.

Ehkä siis teen sen näin.

Samosir Cottages:
- Mr. Bloom (Samosir Cottagesin manageri, asiallinen veijari)
- Samuel (The Dragonman kusettaja Parapatissa, varokaa tätä)
- Gabriel
- Sebastian
- Paikassa työskentelevät tytöt.

Mas Cottages:
- San (Paikan jokapaikan mies, hoitaa KAIKEN mitä tarviit jos se vaan on mahdollista)
- Sanin broidi jonka nimeä en muista. (Paikan pomo, suostuu neuvottelemaan hinnoista)
- Paikan todellinen pomo, eli pieni muksu joka osaa hämmentävän hyvin Suomea jo pienellä iällään. Jos tulet tänne, et voi missata tätä pikkumiestä.
- Ja tietenkin unohtamatta paikassa työskenteleviä naisia jotka aamusta iltaan tekevät duunia jotta matkailijoilla on safkaa ja kaikki mitä tarvii.
- Nangas (Paikallinen mies joka asuu aivan lähellä Massia, mahtava äijä. Rehellinen.)

Lake Toba:
- Skootteriajelua
- Venereissuja
- Uimista
- Riippukeinussa makaamista
- Bintang (KALLISTA!!)
- Jennie's (Järven ehkä paras ravintola.)
- Roy's Bar (Live musaa! Paras baari järvellä)

Ja anteeksi niille kaikille joita en ole muistanut mainita. Shit happens, mutta se ei ole tarkoituksen mukaista.

Vesiputous lähellä Tuk-tukin kylää.

Eli näihin ajatuksiin, ja seuraavaksi onkin sit reissun viimeinen "matkakohde" eli Pulau Weh.

(23.1.2013 - 30.1.2013 Kuala Lumpur

Kuala Lumpur... mikä erikoinen ilmestys se olikaan niin monen kuukauden jälkeen jotka oli
vietetty hyvinkin aasialaisissa merkeissä. Pääosin vailla lämmintä vettä, kunnollista internet-yhteyttä, eurooppalais standardi sänkyjä jne.

Taivasta hipovia lasitaloja ja infernaalisen karmea liikenne yhdistettynä jotenkin moderniin kaupunki imagoon. Kuala Lumpur on jotain erilaista. Siinä on jotain samaa mitä Bangkokissakin, paljon ihmisiä, paljon rahaa jne. Mutta jotenkin Kuala Lumpuriin itse henk.koht tykästyin mitä ilmeisemmin.

Mutta takaisin tarinaan. Eli tulimme sateiseen Kuala Lumpuriin monen tunnin bussimatkan jälkeen joka oli alkanut Langawilta lautalla Kuala Perlikseen, josta sitten etsimme itsellemme bussin jossa nyt matkasimme.

Bussin päästyä päätepysäkille keräsimme kassimme ja otimme bussin kohti Chinatown Boutique Hotellia jonka olimme varanneet Agoda.com sivuston kautta. Annoimme kuskille osoitteen ja lähdimme kohti hotellia. Strömsöössä asiat menisivät jotakuin näin: Taksikuski sanoisi "Jep, mennään." Ja ajaisi hotellille ja maksaisimme taksin ja astuisimme tyytyväisinä hotellin aulaan. Meillä tarina meni hiukan toisellatapaa. Ensimmäiseksi taksikuski alkoi epäröimään osoitetta jonka olimme agoda.com sivustolta ottaneet. Väitti että hotelli ei ole siellä. Tinkaamisen jälkeen ajelimme kyseistä katua eestaas kunnes olimme 100% varmoja että hotelli nyt ei vaan satu olemaan siellä missä sen piti olla. Noh, ei siinä mitään, kuski sanoo että hei, minkä näkönen hotelli on, kuvailtuamme hotellia joka oli noh... erittäin "räiskyvän" värinen, kuinkas ollakkaan hotelli sitten löytyikin, ja juuri sieltä minne kuski oli aiemmin halunnut meidät viedä, mutta me tinkasimme osoitetta jonka olimme netistä repineet. Way to go boys! Way to go! Taksi luonnollisesti maksoi jälleen turhan paljon.

Ah, CBH (chinatown boutique hotel) oli mitä mainioin hotelli. 10/10M nettiyhteys, länsimaiset kaapelikanavat, lämmin hierova suihku, ja eurooppalaisella standardilla hyvät sängyt. Kyllä nyt sai olla hyvänä. Ainoa miinus Malesian alkoholivero (turistivero) joka teki sen että kaljan juominen oli aika kallista.

Kuvassa erinomainen hotelli, eli Chinatown Boutique Hotel. Värikäs ku mikä, eiks jeh?

KL:n menon tarkoituksena oli hakea sieltä Indonesiaan vaadittava 60 päivän viisumi, sillä meidän alkuperäisen tarkoituksen mukaan olisimme Indonesiassa lähes koko tuon 60 päivää.

Ensimmäisinä päivinä pyörimme pitkin Chinatownin katuja syöden katuravintoloista jotka on btw aivan helvetin päräyttäviä. Lihaa tikuissa, niin monenlaista ja makuista että jokaiselle löytyy jotain. Ehkä jopa vegetaristillekkin, mene ja tiedä.

Takaisin viisumeihin, kerron nyt kuinka viisumin saa ilman ongelmia, ilman häsellystä ja kahdessa päivässä.

Tarvitset nämä:

2x Punaista taustaa vasten oleva passikuva (Muut värit käyvät yleensä kans, mutta joskus kyrvät byrokraatit vaativat että kuvan tausta on punainen)
Valokopio passin henkilökuva sivusta.
Valokopio passissa olevasta voimassaolevasta Malesian viisumi tarrasta
Valokopio lentolipusta Indonesiaan ja sieltä pois.
Valmiiksi täytetty viisumihakemus indonesian suurlähetystön kotisivuilta printattuna.
Suorat housut
Kauluspaita.
Kengät. (sandaalit/flipflopit ei vaan käy)

Nämä kun on hanskassa niin sit vaan heti aamusta kello 9 aikaan Indonesian suurlähetystöön, ja jos on kiireinen ja tarvii viisumin jo samanapäivänä niin voi toki yrittää livauttaa ringittiä vähän extrana niin uskoisin että päivällä kello 14.00 alkaen voi jo passinsa Indo viisumilla hakea. Ilman tuota kannustinta passin viisumilla koristettuna yleensä saa hakea heti seuraavana päivänä kello 14:00 jälkeen.

Itse viisumihaastattelussa kysytään yleensä matkan tarkoitusta, ammattia, ja jotain random kysymyksiä. Itsellä naikkonen kyseli vähän tarkemmin miksi juuri haluan pitennetyn viisumin, minne aikoisin matkustaa ja miksi. Hiukan hassuja kysymyksiä, mutta siitä huolimatta viisumi tuli saatua. Antilla haastattelu oli mennyt huomattavasti rennommissa merkeissä, sillä hän oli keskustellut Suomalaisesta ruokakulttuurista, ja mistä ruoasta hän pitää Malesiassa ja Indonesiassa. Että semmosta.

Meillä kävi niinkin hassusti että ensimmäistä kertaa kun yritimme mennä viemään hakemuksia ja passeja lähetystöön, sattuikin olemaan joku muslimi juhlapäivä ja kaikki virastot oli kiinni. Joten ajeltiin sit 10e taksilla ympyrää vain taksikuskin nauraessa kun palasimme takaisin CBH:n nurkille "I should have told you that its closed...heh heh heh". Niinpä, mutta sitten me ei oltas lähetty ajeleen ja sä et olis saanu sitä 10€:s joten et sit sanonu. Heh heh heh. Vittu.

Noh ei siinä, heti ku hommat saatiin rullaan niin saatiin viisumit ja matka sai jatkua kohti Indonesiaa. Matkan viimeistä destinaatiota kohti.

Mutta eipäs vielä mennä liianpitkälle nimittäin kyllähän KL:ssä sattui ja tapahtui vaikka mitä tuossa viikossa mitä siellä vietettiin.

Esim Antti löysi internetistä että Biancossa (Paikallinen highclass yökerho) esiintyisi Phil Hartnoll (The Orbital), joten päätimme että vittulainen, sehän me mennään katsoon.

Luimme keikkapaikasta aiemmin että sisään pitää olla jälleen kengät, housut, ja paita. T-paitakin kelpaisi.

Siinä sit keräiltiin kamoja kasaan ja vedettiin kaljaa kunnes ilta alkoi näyttää hyvältä, otettiin taksi ja mentiin Vertigo Clubille.

Ja taas. Ei mene hommat ku strömsöössä. Hihaton paita ei ole T-paita. No shit vitun sherlockit ja saatanan vittu. Eiku taksilla takas hotelille ja t-paitaa päälle molemmille miehille ja takas vitun clubille. Taas 10e hukkaan.

Sitten itse asiaan.

Clubi oli melko "ekslusiivinen" tyylikäs ja mitoitettu suht pienelle yleisölle. Olisikohan sinne mahtunut se 200 ihmistä MAX. Viskipulloja myytiin 75€ 2x, ja yhtä ei saanut kerrallaan. Erikoinen meininki. Tosin pullon sai jättää clubille nimettynä kaappiin joten sinne palaaminen olisi suht vaivatonta kun oma viskileka odottaisi kaapissa siemailijaa. Olut kannu oli sen 20e kannu.

Keikalla oli suht hämmentävän vähän yleisöä, ehkä satakunta. Tanssilaittia ammotti lähes tyhjyyttään, mitä muutamia paikallisia miesryhmiä jotka jorailivat keskenään tanssilattian laidoilla. Phil Hartnollin aloittaessa soittamaan minä ja Antti siirryimme lavan edustan läheisyyteen jossa sitten jorailimme keikan koko pituudeltaan. Enemmän ja vähemmän kokoajan.

Jotain itse keikasta. Phil Hartnoll jostain syystä (syistä lisää myöhemmin) otti minut, Antin, ja pari englantilaista muijaa tarkkailuun, ja viestitti pitkin keikkaan dropeistaan ja tulevista vaihdoista jne. Meillä oli aivain kuin jonkilainen "kommunikaatio" meneillään musiikin kautta (?)

Keikan jälkeen Phil tulikin juttelemaan kanssani, ja juteltiin keikasta josta hän sitten sanoikin että oli pistänyt silmälle kuinka minä, antti ja Englantilaiset muijat oltiin tanssittu kovin innostuneina ja tykänneet keikasta. Tämän vuoksi hän olikin sit alkanu "kommunikoimaan" meille keikan ohessa. Juteltiin pitempi tovi sitten hänen keikka rundistaa, minne hän oli menossa ja mistä tulossa. Kuinka oli keikat menny jne, ja tietysti meidän reissusta mistä olimme ja minne olimme menossa ja sitä rataa. Hassua sinänsä se että Phil oli menossa Koh Tao:lle seuraavaksi keikalle, ja mehän olimme sieltä suht vasta reilut 2 viikkoa takaperin lähteneet. Suosittelin lämpimästi Rocky Resorttia jossa olimme olleet, ja kerroin toki "standardien"tason ja että siellä saisi aivan 100% varmasti olla rauhassa faneilta jne.

Erittäin asiallinen ja mukava mies kaikinpuolin, down to earth superstarba :D

Ilta oli mitä maagisin, ja se myös päättyi aika merkillisesti. Nimittäin.

Kuten kerroin aiemmin, taksikuski oli vienyt meidät mestoille, ja olimme joutuneet ottamaan uuden taksin vain hakeaksemme t-paidat ja palataksemme takaisin. Noh, tämä kyseinen taksikuski sattui olemaan Malesialainen. Malesiassa on noh... melko selkeää rasismia. Tai ainakin Kuala Lumpurissa on. Tämä ilmenee siten, että Kiinalaiset ja Intialaiset on liittoutuneet keskenään ja toimivat yhteistyössä keskenään, ja Malesialaisille on hallinnollisia duuneja. Vitsillähän kuulin sanottavan että jos Kiinalaiset ja Intialaiset lopettavat työnteon Malesia tuhoutuu. Tämä siis Malesialaisen miehen suusta.

Eli, tämä sama ilmiö myös ilmenee alamaailmassa ja kaikessa siihen liittyvässä. Eli meille se ilmeni näin. Taksikuski joka oli Malesialainen ei ensimmäisellä kerralla kun olimme menossa hakemaan t-paitoja suostunut ajamaan taksiaan Chinatowniin koska "It's very dangerous for me." Hän jäi odottamaan autonsa kanssa muutaman korttelin päähän hotellistamme, Chinatownin yhden entrancen ulkopuolelle. Palattuamme t-paitojen kanssa hän odotti auton ja kuskinpuolen oven vieressä rengasrauta kädessä. Syyksi rengasraudalle hän sanoi että "If the gangsters try to steal my car, I have something I can use to fight them with." Että semmosta.

Noh, yöllä keikan jälkeen odottelimme englantilaisten misujen kans taksia yöpaikkaan, naiset olivat tilanneet vanhan tuttava kuskinsa hakemaan heitä, mutta odottelusta huolimatta hän ei löytänyt ajoissa perille, vain kuinka ollakkaan meidän luotettu gangsteri pelkoinen taksarimme kurvasi mestoille ja hyppäsimme kyytiin. Tälläkertaa reissu oli VIELÄ erikoisempi kuin ensimmäisellä kertaa. Nyt kello siis oli jo lähentymässä kolmea yöllä ja KL:n liikenne oli jo suht hiljaista. Ajoimme kohti Chinatownia kun ohitsemme ajaa valkoinen helvetin pimpattu Nissan Skyline. Ja toiseltapuolen (eli meidät ns. sandwichattiin) samaan aikaan kurvaa valkoinen 911 Porsche. Autot ajavat vierekkäin molemmilla kaistoilla ja pysäyttävät autot keskelle tietä blokaten molemman liikenteen ja aukaisevat ikkunat. Me ollaan taksin takapenkeillä monttu auki, ja ajatukset pyörii linjalla "Mitähän vittua tässä nyt tapahtuu" "Pitäskö tästä lähtee juosten karkuun" "... ... ...".

Noh, autot kiihdyttelivät hetken ja ajoivat molemmat erisuuntiin. Me jatkettiin hämmentyneinä kohti Chinatownia ja jällen kuski jätti meidät muutaman korttelin päähän vedoten turvallisuuteen. Noh siellä me sit keskellä yötä kävellään pitkin autioita Chinatownin katuja, ja kuinkas ollakkaan, valkoinen 911 Porsche, spesiaalimallinen, very kallis, kurvaa meidän ohitse. Himmennettyjen ikkunalasien takaa hämärästi hahmon piirtyen läpi, auto ajaa meidän eteen ja parkkeeraa auton moottoria sammuttamatta. Siitä me sit kävellään auton vierestä jälleen hiukan hämmentyneinä. Ei mitään, 20 metriä kävelyä ja auto lähtee matelemaan meidän perään, ja ajaa jälleen ohi, ja parkkeeraa auton meidän eteen tienviereen parikymmentämetriä meidän edelle. Kuumotus alkaa nouseen melko lukemiin kun oltiin aiemmin saatu kuulla paikallisesta Triad mafiasta jne. Ei tarvinu arvata kuka siellä autoa ohjasti, mutta turvallisesti "saattueessa" me sit päästiin CBH:lle illan klubbailun jälkeen.

Helvetin surrealistinen päivä kaikinpuolin.

Toinen helvetin päräyttävä juttu oli thaipusam, Intialaisten hindu juhla joka sattui olemaan juuri yhtenä näistä päivistä. Kaupungkiin tulee miljoonia hinduja jotka pyhiinvaeltavat batu caveseihin, maailman vanhimpaan hindutemppeliin. Kulkueissa kulkee hinduja jotka kantavat uhrilahjoja jne jumalille. Pyhimmät miehet kantaa monimetrisiä temppelinnäköisiä rakennelmia hartioillaan koko matkan batu caveseihin. Näimme helvetisti hinduja pyhissä menoissa ja meno oli mitä mielenkiintoisin.

Kuala Lumpur on muuten ihan helvetin päräyttävä mesta ostaa halpaa elektroniikkaa jos sellaiselle on tarvetta. Esim uuden iPadin saa noin 30% halvemmalla kuin vastaava maksaisi Suomessa. Muistikortit on lähes puolet halvempia, ja yleisesti kaikki perus-elektroniikka on sen 30-50% halvempaa. Itsellä tarttui mukaan uusi iPad 4 cellular+wifi 16gb versio. Antilla muistikortteja, langaton 3g reititin, ja 3g dongle. Kaikki helvetin edulliseen hintaan.

Kuala Lumpurissa elektronikka mekka on nimeltään: Low Yat Plaza. 8 kerrosta täynnä merkkiliikkeitä ja hinnoista saa tingata. Täältä voi löytää käsittämättömän hyviä hintoja jonainpäivänä ja joskus hinnat voi olla aika paskaa. Etsivälle ja niille joilla on aikaa kuluttaa etsien tarjouksia. Tämä on THE mesta.

Low Yat Plazan ensimmäisen kerroksen aulassa. Katsoen kohti kahdeksatta kerrosta ihmetellen kaikkea sitä elektroniikan määrää mitä tämä ostari sisältääkään.

Ruoasta jotain. Kuala Lumpur on jättimäinen kaupunki, siellä on ihan mitä vaan. Ja kaikkea löytyy erinomaisena. Esimerkkinä voinee käyttää pizzeriaa jossa kävimme Antin kanssa. Ciccio, tämä sijaitsee Jalan Ceylonin varressa jossa myös on erittäin mukavia baareja ja ravintoloita. Jalan Ceylon halkaisee myös KL:n tärkeimmän shoppailukadun eli Bukit Bintangin.

Cicciossa söimme siis pizzaa. Paikka on ihan ehdottomasti parhaimpia ruokamestoja (mitä tulee Italialaiseen safkaan) missä olen koskaan käynyt. Alkupaloiksi saimme leipätikkuja kuten Italiassa on tapana, ja tietysti erittäin laadukasta balsamiviinietikkaa johon niitä pystyimme dippaamaan. Ja sitten itse ruoka. Eli 3:n juuston frutti di mare. Juustoina mascarpone, mozzarella sekä feta. Meren antimina katkarapu, ja vihanneksina sipuli, ja hedelmänä ananas. Aivan käsittämättömän hyvää.

Itse rakastuin kiinalaisten katukeittiöön. Siitä tuli jokapäiväinen ruoka kun KL:ssä asuttiin. Niin päivälliset kuin illalliset ja lounaat söin katuruokaa. Ankkaa, katkarapua, possua, ja lisää possua. Nami nami.

Niin ja pakolliset turistikohteet eli KL Tower ja Petronas tower.

Niin, no sattuipa niin että me ei menty kumpaankaan. Syyksi lukeutuu nämä: Helvetin kallista, 20€ / henkilö. Rajoitettu lippumäärä per päivä.

Eli mentiin Twin towerssille liian myöhään (kello 15-16 aikoihin) ja kun haluttiin liput ei niitä enää ollut ku kaikki oli loppuunmyyty.

Noh saatiin kuvia kuiten torneista joten loppuhyvin kaikkihyvin. Ai niin, olihan siellä tornin shoppingmallissa kyllä Vertun liike ja nätti reilun 8 tuhannen euron paskapuhelin myynnissä. Hulluille kiinalaisbisnesmiehille vissiin.

Minä ja KL Petronas Twin Towers.

KL on suht näppärästi suunniteltu mega kaupunki. Tarkoitan tässätapauksessa sitä kuinka siellä on helppo liikkua vaikka se onkin iso kooltaan. Keskusta itsessään ei ole mitenkään järkyttävän iso, mutta kun kaupunki sattuu olemaan perustettu keskelle viidakkoa, sen ilmasto on suht... trooppinen. Kaduilla dallaaminen auringossa tuppaa menemään suht nihkeeksi suht nopeesti. Niin tämänvuoksi paikallinen infrastruktuuri tulee tarpeeseen. Ja sellainehan KL:ssä on. Monorail ja useat eri junalinjat menevät sikinsokin KL:n pääosia, joten minne sitten oletkaan menossa todennäköisesti fiksuinta on ottaa juna tai monorail. Erittäin bueno vaikka itse näin sanonkin.

KL:n graffaajat harrastuksensa parissa. KL:ssä btw on helvetin siistejä graffoja.

Niin, KL on ihan vitun siisti kaupunki. Mulle se vaan kolahti ihan sikana. Olis mahtava löytää duunia jostain tommosesta mestaa, (jos haluis tehdä duunia) ja asua jossain korkeessa pilvenpiirtäjässä ja niin edelleen. Mutta ehkä sit toisessa elämässä ku mua kiinnostaa enemmän tehdä uraa.

Niin, ja tähän ehkä on tyhmä lopettaa näinkin hienoa kaupunkia koskeva blogipäivitys, mutta KL:ssä ensimmäistä kertaa mun elämässä mua kohtaan kohdistettiin rotusyrjintää aka. rasismia. Niinkin joviaalissa tilanteessa kun baarissa ja biljardipelin yhteydessä. Tämä tilanne sai minut hyvin hämillee, nauroin asialle luullen sitä vain vitsiksi, mutta sain pettyä kuultuani että tilanne oli ihan tosi. Noh, nauran sille ehkä myöhemmin joskus. Nyt se vaan tuntuu absurdilta. Minulle asia kuitattiin termillä "Dont worry, this is Malaysia."

Seuraava päivitys onkin sit Indonesiasta, eli Lake Tobalta ja siitä kolmesta viikosta jotka siellä vietimme.

(15.1.2013-21.1.2013) Langkawi, Malaysia

Vajaan viikon rentoutumisen jälkeen oli taas aika siirtyä seuraavaan matkakohteeseen, tätä tarkoitusta varten oli valikoitunut Malesian "turistisaari" Langkawi joka kaikessa ihmeellisyydessään on verovapaa alkoholille, tupakalle muutamia mainitakseni. Muslimivoittoisessa Malesiassa se on erittäin harvinaista.

Speedboattimme lähti Koh Lipeltä klassisen tyylin mukaan, eli lähdimme kärttyisinä aamupalalta hiukkasen liian aikasten, tosin täysin meille annettuja neuvoja noudattaen. (Lieneekö nämä ohjeet annettu juuri siksi tuntia aiemmin jotta ainakin ihmiset olisivat paikalla kun vene lähtee, mutta ainakin venaus on tullut tutuksi tällä reissulla.)

Olimme tälläkertaa etsineet internetistä etukäteen paikkaa mihin majoittua, ja olimme saaneet eräänlaisen valaistumisen mitä halutaan ja mihin hintaan. Tämä oli Malibest, ja heidän tarjoamat treetop bungalowit.

Maihinpäästyämme ja erittäin nopean passien leimauksen jälkeen olimme pääseet Malesian maaperälle, ja passissa 3kk leima. Tätä helpompaa maahantuloa ei tälläreissulla ole ollut. 10 pistettä ja papukaija merkki islamisti Malesialle toimivasta rajakontrollista. Tästä jos muistan kirjoittaa myöhemmin, niin sen teen eli kirjoitan, mutta ei voi luvata mitään.

Kenny Rogerssin edessä laivaterminaalissa Langkawilla.

Kävimme kunnioittamassa rakkauslaulujen armotonta kuningasta Kenny Rogerssia käymällä syömässä hänen nimikkoravintolassaan kana-annokset ja otimme taksin kohti Malibest resorttia.

Malibest osoittautui juuri niin tyylikkääksi mestaksi kuin olisi voinut olettaa, harmiksemme hinnat oli myös sen mukaiset, joten Malibest sai jäädä vain päiväoluen ja päivällisen tarjoavaksi ravintolaksi matkalla seuraavaan kohteeseen.

Yllättäin, tai sitten ei, nyt jälleen internet yhteydet alkoivat olemaan eurooppalaisella tasolla, joten uuden paikan etsimiseen ei juurikaan mennyt kauaa aikaa, ja Antti näin kovin veteraanina paikan valitsijana etsi seuraavaksi paikaksi paikan nimeltä: Pantai Tengah Beach Inn, joka näytti rivarilta josta vuokrattaisiin asuntoja päivävuokralla.

Ja sitähän se oli!!

Minä ja Antti istutaan ja nautitaan verovapaasta oluesta ja istutaan asunnon ulkoterassilla :P

Langkawi on Malesian kanariansaaret. Siellä on paljon Suomalaisia, johtuen Tsäärebörin suorista lennoista Langkawille, ja siellä on keski-ikä varmaan lähempänä viittä ku kolmea kymppiä. Ja se näkyy palvelussa, ja hinnoissa näin yleisesti ottaen. Budjetti trävelleri pääsee erittäin halvalla jos saa halvan asumuksen jossa on vedenkeitin ja jääkaappi, sillä silloin aamupalat/illalliset voi helposti tehdä kotona, ja ainoa "kallis" on lounas ja päivällinen.

Perus deeku pärjää todella vähällä, joten ne vähäisetkin roposet mitä taskunpohjalla kolisee voi pistää siihen kuningas alkoholiin ja tenuttaa lomansa autuaan kännissä... oh, kylläpäs intouduin...

Niin, ja näinhän mekin kyllä tehtiin, ensimmäiset 3 päivää tenuttiin kaljaa ja istuskeltiin terassilla. Erittäin relaksi meno nyt kun miettii. Bisse makso... mitähän se oli... nollakolmonen Skøl oli 1.90 RNG, eli... 46 senttiä. Etelä-Afrikkalainen kuiva siideri Savannah samaa kokoa kustansi 1.20€. Eli niin... kolmepäivää ihmeteltiin alkoholin hintoja.

Sitten neljäntenä päivänä oltiin jo lopen uupuneita paikallisen viekkaaseen verotuspolitiikkaan ja päätettiin Antin kanssa investoida rahaa paikalliseen nähtävyyteen nimittäin Underwater Worldiin.

Underwater world on Langkawille rakennettu Malesian suurin akvaario. Se sijaitsee Pantai Cenangin kylässä, joka on Kuah Townin lisäksi turistien suosiossa. Näistä paikoista löytyy merkkiliikkeet, mäkkärit, burgerkingit ja starbucksit.

Underwater World on lähes kuuden eekkerin kokoinen "akvaario", sanon "akvaario" koska siellä on paljon muutakin kuin vain akvaarioita joissa on kaloja.

Mesta on jaettu kolmeen eri osioon.

Trooppinen sademetsä: Tässä osiossa voit nähdä paljon kaloista niin Amazoniassa eläviin marmosetteihin, ja kaikenlaiseen sen väliltä. Alueella on paljon infotauluja liittyen eläimiin ja kasvillisuuteen ja tämänhetken ekotilanteeseen.

Etelänapa ja lauhkean veden vyöhyke: Täällä sijaitsee Underwater Worldin varmaan kaikkein tunnetuimmat asukit, eli mustajalka pingviinit sekä kalliohyppääjät, ah, unohtamatta näitä aiemmin esitellyt hylkeet.

Ajoitimme käyntimme niin että kerkeäisimme nähdä niin pingviinien kuin haiden syötön, ja kuinkas ollakkaan ne me myös nähtiin. Bonuksena kaiken päälle näimme myös hylkeiden ruokailun ja käärmeshöwn. Kärmes shöw tosin näytti niin helvetin borelta että jätettiin se kesken.

Pingviinien jälkeen tulikin osio jossa oli huikea määrä kaikkea mereenliittyvää, katkarapuja, korallia, kaloja you name it. Niillä oli jopa meksikolainen kävelevä kala Axolotl. Helvetin hämmentävä olento...

Ja sitten paikan kruununjalokivi, allas jossa on reilu kuusimiljoonaa litraa vettä ja tunneli joka kulkee altaan alla jne. Altaassa suihki joitakin lajeja mainitakseni, riuttahai, jättiläisrauskuja, kilpikonnia, ja ties mitä kaikkea siltä väliltä, vaikuttavan näköinen allas. Tämän altaan syöttöaikaan nähtiin kuin mies sukelluskamoissa syötti fisuja toisille fisuille.

Todellakin rahansa arvoinen reissu vaikka vähän tyyriimpi olikin. Tästä huvista sai maksaa suhteellisen paljon eli 38 ringittiä. 9.50€ more or less.

Tämä samaisena iltana ostettiin pullo Sheridan's likööriä, ja illaksi mentiin paikalliseen diskoteekkiin. Sunbaan. Sunbassa osoittautu olevan biljardipöytä, ja siellähän sitä sit ilta meni näppärästi pöydässä pelaten ilmaisia pelejä. (3rng per peli ja voittaja jää pöytään. You do the math) Paikalliset otti lämpimästi vastaan pöytään kunnes jossainvaiheessa alko tuleen jo ehdotuksia rahapeleistä jne, joista jouduin kohteliaasti kieltäytymään, osittain oman humalatilan kuin myös pelosta että ne hoitaa jonku mestarin paikalle putsaan meikät ku oon päissään :P

Jälkimmäinen huoli osottautui täysin harhaiseksi myöhemmin kun Sunbassa käytiin kaljottelemassa ja pelaamassa bilistä.

Meidän asunnon naapuriin muutti seuraavana aamuna lauma Norjalaisia teinejä. Parikymppinen pariskunta ja heidän kaksi kaveriaan. Åle ja hänen tyttöystävänsä, helvetin nätti tyär, Håvart ja Marcus. Kovin aktiviteettipärinä teinejä, dokasivat ja rellestivät ja vaihtelivat paikkaa miten sattui. Kaikesta huolimatta hyvää porukkaa, ja viihdyttiin niiden naapureina kunnes heidän reissunsa jatkui Penangiin, ja ehkä mahdollisesti sieltä Kuala Lumpuriin.

Enempää en jaksa kirjoittaa alkoholin vetämisestä, joten skippaan seuraavat kinkerit jossa imeskeltiin erittäin laadukasta vodkaa ja passionhedelmä likööriä lantringeilla. Kivvaa oli mitä vähän vammasta suunsoittoa jne, mutta sehän kuuluu Suomalaiseen ryyppäämiseen eix jeh?

Lopuksi kävimme tarkastamassa paikallisen kaapeliradan joka sijaitsee noin puolentunnin ajomatkan päästä Pantai Tengahista jossa asuimme.

Kaapelirata menee reilun seitsemänsadan metrin korkeuteen jossa näkymät oli ... noh... henkeäsalpaavat.

Minä ja Antti poseerataan kyltin kanssa Langkawin köysirata aseman yläpäässä.

Kun oltiin päästy köysiradalta takaisin normaalille korkeudelle oli matkalla seuraavaksi tarkoituksena nähdä lähellä sijaitseva vesiputous ja sen oheiset seitsemän lähdettä.

Kun pääsimme lähteille johtaville portaille kävi jälleen selväksi että emme todellakaan aikoneet kävellä paahtavassa auringossa vajaata seitsemääsataa porrasta, joten "tyydyimme" kävelemään puoleenväliin jossa sijaitsi lähteiden tuottaman veden muodostama vesiputous.

Out of the dark, into the light. Vai miten se Kreatorin viisaus meni...

Näin loppukaneettina jälleen, mitä Langkawista jäi käteen.

Pantai Tengah Beach Inn, oli vallanmainio paikka, hyvä puhdas huone, lämmin vesi, vedenkeitin, tv ja jääkaappi. Näin modernia huonetta ei oltu koko reissulla vielä saatu/otettu.
Huoneesta sai köyhtyä 100 ringittiä, eli kolmeen pekkaan maksettavaa 25e/yö oli myös sit sen hintainen.

Alkoholi on halpaa, mutta jos sitä juo paljon ja jokapäivä, niin yllättäin budjetit paukkuu.

Saari on kuten aiemmin sanoin, ehkä vähän seniorimmalle väelle, mutta ei se estä saaresta nauttimista, pitää vaan löytää omaa seuraa, esim reggae bar:sta jossa tapasin pari Suomalaista trävelleriä jotka kaiken hämmästyttävyyden lisäksi sattui olemaan Rovaniemeltä, ja tuntemaan muutamia Länsikankaan sankareita joita en nyt tässä ala nimeämään. Mutta ehkä tätäkin blogia henkilö saattaa lukea. Who knows.

Niin, Langkawi... aika mitäänsanomaton paikka. Ihan kiva ja mukava. Mutta mutta... enpä tiedä... ehkä maksimissaan kaksviikkoa olis kestäny ja sit olis ollu pakko siirtyä, nyt aika jäi viikkoon ja se ei ainakaan harmita. Nähtiin tarpeeksi jotta ei vituta, ja lähettiin ajoissa jotta ei alkanu jumiminen vittamaan.

Jotain safkasta, Malesiassa osataan tehdä ruokaa, ja esim Langkawilla on paljon erilaista ruokaa, niin meksikolaisesta libanonilaiseen, ja libanonilaisesta amerikkalaiseen ja takaisin. Eli valikoimaa on.

Me söimme pääosin meksikolaista, kiinalaista, KFC ja mäkkäri safkaa. Aamiaiset syötiin Australialais omisteisessa Troppo co. aamiais/lounas ravintolassa jonka sandwichit oli jotain aivan mahtavaa. Eggstraordinary todellakin!!

Ah, unohtamatta tietenkään KFC:tä ja mäkkäriä. En vaan pysty tajuamaan mikä siinä on että McMurder ja KillFuckinChickens voi tarjota niiden ruokaa tuolla hinnalla. Esim mäkkärissä lounasaikana bigmac ateria isolla juomalla ja ranuilla makso hurjat 5.99 ringit, eli 1.50€.

KFC:n vastaava ateria lunchbucket maksoi vielä vähemmän 4.99 ringit eli 1.40€.

Siitä sit pohtimaan että mikä on tuotantohinta kun safkaa myydään tuollahintaa ulos "ravintoloista"

Näihin ajatuksiin ja mietteisiin.

Seuraava kohde onkin Malesian pääkaupunki eli Kuala Lumpur.

(9.1.2013-15.1.2012) Hat Yai, Koh Lipe

Matka siis jatkui ilmastoidulla autolla läpi Thaimaan kunnes Hat Yaissa pysähdyimme hetkeksi odottamaan auton vaihtoa ja paikallista häikäilemättömän tiukkaa bisnes vaistoa..

Now that is something that I call a deal!

Kävimme paikallisessa rock (?) baarissa joka hämmästytti olemassaolollaan täysin muslimi kaupungissa. Kalja oli hyvää, ja paikassa oli länsimaiset vessat, joten good for that. Ja toisessa guesthousen vessassa taidettiin kannustaa Hamasia. Noh, tämmöstä meininki on täälläpäin. Free Palestine jne. :P

Tästä matkamme jatkui suoraan satama kaupunkiin Bak Baraan, siellä vaihtuminen lauttaan tapahtui suht nopeasti mitä muutamien paikallisten tavaroiden roudaamisen odottelu ensin.

Odottamiseen on tottunut jo Aasiassa reissatessa, muutama kymmenen minuuttia on ihan selkeä aika jota saa odottaa, ja jollain karkealla tavalla sitä itsekkin soveltaa tuota huoletonta ajan seuraamista.

Niin, tosiaan, tässä vaiheessa hyppäsimme veneeseen josta matka jatkui kohti Koh Lipen saarta.

-----

Koh Lipe, loma lomalta. Näin sitä kuvailisi nyt tällähetkellä ainakin, olttiin "antaumuksella" reissattu jo vajaan kuukauden Thaimaassa, pääosin juhlien, ja nyt saari johon olimme tulleet oli kuvankaunis valkoisine rantoineen ja turkoosi meri, aijai. Hieno ja kaunis saari.

Niin, eli, tulimme saaren ns. satamaan jotka ovat 2 kelluvaa tasoa, ensimmäinen maksu oli ympäristö maksu (?), ja toinen paikalliselle venemiehelle matkasta kelluvalta tasolta kohti resorttia, jota me ei edelleenkään oltu varattu saati otettu selvää onko siellä tilaa :D

Ensimmäinen resort johon olisimme halunneet mennä oli nimeltään Lipe Beach Resort, heillä ei ollut tilaa, vain ainoastaan erittäin kalliita ilmastoituja huoneita, joita emme todellakaan halunneet maksaa... seuraava paikka oli Andaman Resort, ja tulos yhtä laiha. Tässä vaiheesas aurinko alkoi jo laskea uhkaavasti ja pääsimme ennen illan laskeutumista paikkaan nimeltä Mountain Resort.

Päätimme ottaa huoneen jossa on ilmastointi, ja parisänky, ja saimme vielä huoneeseen lisäpedin. Hinta oli suht korkea joten tarkoitus oli että lähdemme heti seuraavana päivänä jatkamaan matkaa ja etsimään halvempaa paikkaa nukkua.

Mountain Resortin ehkä kaikkein hämmentävin puoli on se että lähes koko ravintoja ja sen huolto on hoidettu ladyboyden toimesta.

Tämän huomasin heti aamupalalla.

Aamupalasta jotakin, se oli vähän niinkuin jossain 4-5 tähden hotellin aamupalalta. Helposti 250-300 bahtin arvoinen, syö niin paljon kuin jaksat buffet.

Aloimme maksamaan yötämme kun jotenkin tilanne päätyi siihen että paikan työntekijä on soittamassa paikan omistajalle vain kysyäkseen jos me voitaisiin edelleen jäädä asumaan meidän omaan bungalowiin, mutta vain halvemmalla, 1200 bahtilla /yö

Ja kuinkas ollakkaan sehän onnistui, joten seuraavat 5 yötä myös vietettiin Mountain Resortissa, noista edellämainituista aamupaloista nauttien. Näin kun miettii että paljonko me loppujenlopuksi maksettiin yöpymisestä, niin eipä juuri mitään. Tuo aamupala itsessään oli jotain niin päräyttävää :D

I'm Beech'd Bru.

Lipellä ollessa kävimme paikallisessa Blackmoon party mestassa, Mia Lunassa, jonka työntekijänä hääräsi Saksalainen heebo jolla oli viehtymys pyöräilijä kuosiin, sellaisia ainakin näin julisteena jne. Tutun näkönen pyöräilijä kuva se on jostain... tiedä mistä.

Bileisiin ei kuitenkaan lähdetty, minulla ja Antilla molemmilla tuntui että eiköhän bilettäminen saa olla, ja nyt voisi vain rentoutua ja olla paikallaan, kirjoittaa blogia jne.

Koh Lipe on pieni saari, sen voi päivässä kävellä ympäriinsä, ja se tekeekin siitä ihanan. Niin helposti kuljettavissa, ja kuitenkin vielä löytyy biitsejä joilla ei ole ketään, tai melkeen ketään.

Me löysimme esim rannan jossa kolme naista ja yksi vanhempi mies ottivat aurinkoa niin yläosattomina, kuin tämä vanhempiherrasmies alaosattomissa...

Hehe, koomista hommaa.

Koh Lipelle menevälle tiedoksi, saarella voi sukeltaa, ja korallit on alkamassa juuri elämään uudelleen tsunamin tuhojen jälkeen. Snorkausmahdollisuuksia on useita, ja ne on todella kauniita. Sekä voit lähteä kalastus reissuille päiväksi jne.

Saarelta saa paljon hyvää ruokaa, noh, sitä tuskin kukaan epäilee kun näitä blogeja on lukenut. Aasiassa en ole juuri joutunut mitään huonoa syömään, lieneekö oma mieltymys mausteisiin ruokiin syynä tähän. Who knows.

Viimeisen illan illallinen, tilasimme kokonaisen fisun mätettäväksi, ja piruvie, hyväähän se oli.

Niin, nyt olis se hetki kun pitäis kirjoittaa miltä, ja millainen Koh Lipe on.

Minulle se oli loma. Loma lomasta jota olemme viettämässä, se oli 5 yötä hyvässä hotellissa, täydellisellä aamupalalla, saaren tutkimista kävellen, snorkausta, terassilla istuskelua, biitsillä makailua. Juuri sitä mitä monet varmasti tekevät aina reissatessaan, minulle tuo tais olla ensimmäinen kerta kun makasin rannalla ja otin ns. aurinkoa. Heh, mutta niin, Lipellä on paljon resortteja ja se on turisti saari. Ilman turisteja hinnat tipahtaa alas, joten low-seasonin aikana saarelle ehdottomasti kannattaa suunnata, high ja peak seasonilla ei tosin missään tapauksessa kannata, sillä budjetti matkaajan lompakko ei sitä kestä.

Seuraava matkakohde: Langkawi, Malaysia.

(3.1.2012 - 9.1.2012) Koh Tao, Thaimaa.

Koh Phanganin rymyviikkojen jälkeen olikin aika siirtyä kohti seuraavaa matkakohdetta joka oli valittu sukellusmahdollisuuksiensa, ja läheisen sijaintinsa vuoksi, eli kyseessä oli Koh Tao.

Koh Tao on tällähetkellä maailman suurin SSI Open Water Diver lisenssien "tuottaja". Eli arvata saattaa että uudenvuoden jälkeen saari oli täynnä sukeltajia ja turisteja.

Me kaikessa nokkeluudessamme (jälleen) päätimme olla ottamatta mitään ennakkovarausta netistä, vaan paukkasimme vaan suoraan lautalla aamupäivästä kohti Koh Tao:a.

Lautta tyypillisesti ei tietenkään ole ajoissa lähössä mihinkään, vaan tunti myöhässä sitten pääsimme Koh Taon pääsatamaan.

Paikka jonka olimme valinneet sukellus resortiksemme oli samainen Big Bubble, jonka kautta olimme alunperin Gili Trawanganilta sukelluskorttimme hommanneet.

Ja niin, kuinkas ollakkaan, heidän supporttaamansa resortit oli kaikki täynnä. Siis, aivan kaikki huoneet. Ei auttanut siis kun ottaa hattu nöyrästi käteen ja lähteä kiertämään sukellusmestan läheisiä bunga/hotelli/resorttei että josko jostain löytyisi paikka jossa voisimme kaikki yöpyä.

Minä ja Antti olimme varanneet liput jo aiemmin Koh Taolle, ja Karri arpoi että tuleeko ollenkaan koko saarelle, vain päättääkseen myöhemmin että tulisi myös.

Tämä jahkailu kostautui niin, että Karri ei päässyt samaan lauttaan vaan joutui tulemaan myöhemmällä iltapäivälautalla.

Eli takaisin yöpaikan etsimis episodiin.

Etsimme koko saaren kaakkoislaidan KAIKKI resortit läpi, ja ainoat huoneet joita meille tarjottiin oli hintaluokkaa 2400baht/yö. Joten ei ollut kovinkaan epäselvää että tämä kyseinen biitsi ei tulisi onnistumaan meille, koko paskan tutkimiseen hukkasimme nätit kolme-neljätuntia. Turhaan.

Menimme sitten iltahämärän alkaessa laskeutua kohti keskustaa ja kahvilaan nimeltä Cafe Del Mar, vain että saisimme nettiyhteyden ja katsottua netistä mistä löytäisimme yöpaikan.

Lopulta paikka löytyi, ja varasimme huoneen kahdeksi yöksi. Ja sitten odoteltiin Makkosta saapumaan saarelle. Miehen lautan piti olla satamassa 7 aikaan, mutta ylläripylläri, jälleen koko helvetin aikataulut voi heittää roskikseen kun kyse on Aasiasta, joten tuntihan siinä meni taas extraa et mies pääs lautasta kuivalle maalle.

Menimme hotellille vain huomataksemme että paikan omistaja oli ylibuukannut oman hotellinsa, ja meidät siirrettiin sitten viereiseen (huomattavasti parempaan) hotelliin nimeltä AC 2. AC2 sijaitsee Koh Tao:n kiireisimmällä ja "hienoimmalla" biitsillä, Seiree beachillä.

Seiree Beachroad on hyvin samantyyppinen kun Gili Trawanganin vastaava. Ravintoloita, baareja, dive resortteja, minimarttei, ja tietenkin vaate krääsää lähes loputtomasti, tai noh, krääsää myös vaatteiden ohella.

Näkymää Seiree Beachiltä.

Eli, ensimmäiset päivät oltiin AC2:ssa ja tutkiskeltiin mestoja, ei mitään maatajärisyttävää siis.

Samaan aikaan olimme päättäneet että meidän tulisi saada halvempi mesta missä asua, joten Antti päätti soittaa paikkaan nimeltä Rocky Resort, joka paljastui suht halvaksi (ottaen huomioon että oltiin Koh Taolla joka on tähän aikaan vuodesta erittäin kallis) 1000 baht/yö.

Otimme taksin 2:n yön jälkeen, ja siirryimme Rocky Resorttiin.

Rocky Resort sijaitsee saaren itäpuolella biitsillä nimeltä Haad Thien, puolitoista vuotta sitten siellä ei ollut mitään isompaa resorttia rannalla. Mutta tänäpäivänä siellä on resort jossa on luxus "bungaloweja" överi rikkaille. Halvin näistä "bungaloweista" maksaa vaivaiset 5400baht / yö, eli rapiat 134€/yö. Ja tietenkin Rocky Resort, joka on sijainnut biitsin pohjoispäässä jo viimeiset 30+ vuotta. Paikka on yhdellä termillä sanoen: Aito.

Rakastuin Rocky Resorttiin lähes heti kun näin näkymät paikan baarista, Shark View:stä, laitanpa samantien kuvan alle.

Kuva on Karri Makkosen käsialaa ja se on otettu meidän bungalowin terassilta.

Seuraavat ajat Koh Taolla meni Skootterilla ajellessa ja maisemia tutkiessa, kiersimme jälleen lähes kaikki saaren tiet, ja kierreltiin pitkinpoikin koko saarta, lopulta varasimme sukelluskurssin Koh Tao Diverssiltä (Joka on Suomalaisten omistama/pyörittämä sukelluskeskus) joka sijaitsi juurikin Seiree Beachillä.

Päätimme Antin kanssa tehdä 2 sukellusta, joista molemmat oli Advanced Open Water sukelluksia, eli syvä sukelluksia kolmeenkymmeneen metriin.

Ensimmäinen sukelluksista oli Chumpon Pinnacleen, tämä on saaren yksi "Premier" paikoista. Mutta kuten arvata saattaa, meidän tuuri ei ole mikään paras ollu tällä reissulla, ja kuinka ollakkaan, kun me olimme siellä, veden näkyvyys on ihan karmea, ja merivirrat on erittäin kovat.

Sukellus oli enemmän suoritus kun nautinto, mutta saimme ensimmäisen deep sukellus testin tehtyä, ja kävinpä 30 metrissä.

Toinen sukelluksista olikin sitten mielenkiintoisempi tapaus.

Nimittäin tämä sukellus tehtiin kohteeseen nimeltä HTMS Sattakut, Thamaan valtion upottama tykkilaiva joka sijaitsi suht lähellä White Rock nimistä sukelluspaikkaa. (White rock on yksi suosituimmista sukelluskohteista Koh Taolla, helpon syvyyden ja kohteen läheisyyden vuoksi)

HTMS Sattakut oli siis fun dive, jossa emme tehneet mitään testejä, mutta siitä huolimatta sukelsimme 30 metrissä, käyden laivan sisällä, ja pyöriessämme kannella ja kapteenin huoneen alueella. Ehdottomasti yksi parhaista sukelluksista, vaikka näkyvyydessä olisi ollut parantamisen varaa.

http://youtube.com/watch?v=U_FAqkrPB8w

Tuossa on linkki joka näyttää mistä on kyse.

Takaisin siis Rocky Resorttiin.

Rocky Resort oli täydellisen mahtava resort meidän kaltaisille trävellereille, relax, ja kaukana kaikesta häsellyksestä ja biletyksestä.

Aiemmin mainitseman Shark View barin pyörittäjä Lukai tuli erittäin tutuksi, baarin lepotuoleissa maatessa aika tuntui kuin pysähtyneen. Taisinpa sanoa jossain vaiheessa että olisin voinut jäädä siihen paikkaan pysyvästi, siihen samaan tuoliin, samaan näkymään. Sen verta sanoinkuvaamattoman kaunis oli auringonlasku kuin nousukin.

Shark View kertonee jo jotain mitä tässä poukamassa voi nähdä. Vaikka minä ja Antti snorklasimmekin lähes kolmetuntia pyörien ympärimestoja, niin ikäväksemme emme nähneet Reef Sharkkei, mutta käsittämättömän paljon muuta merenelävää kylläkin.

Seuraavana päivänä kun olin jälleen istumassa Shark Viewissä pystyin kuulemaan kuinka snorklaajat huusivat vedessä "Shark! Shark!" ja kateus oli... noh... kateutta oli ilmassa.

Shark View ei olisi sama, jos paikkaa ei pyörittäisi Lukai, tämä herrasmies oli ehdottomasti asiallisin/mukavin/ystävällisin paikallinen johon tämän reissun aikana olen törmännyt. Jo hänen takiaan suosittelen lämpimästi Rocky Resorttia!

Lukai ja Karri Makkosen ottama mestariteos. Hienokuva kaikenkaikkiaan. Tätä kuvaa ennen tehtiin aika ekstensiivinen kokeilu että miten kamera saataisiin toimimaan parhaiten tässä valaistuksessa, ja kuten näette, se tuotti tulosta.

Noh, mitä mieltä minä olen Koh Taosta.

Koh Tao on sukeltajien turistisaari, kallis, täynnä sukellus keskuksia, ja tämänvuoksi myös biitsit on aikalailla täynnä, tai ainakin oli silloin ku me siellä oltiin.

Siitä huolimatta saarelta löytyy henkeäsalpaavia näkymiä, aitoja mestoja kuten Rocky Resort.

Jos en olisi tehnyt sukelluskurssia Gilillä, olisi Taokin jäänyt tekemättä, joka olisi ollut harmi.

Minä kaikesta huolimatta pidin Koh Taosta.

Sukeltajalle must kohde, muille... Pariskunnille ehdottomasti. Tai yksin matkustavalle panomiehelle/naiselle jota ei pariskuntien hurja määrä haittaa.

Seuraavaksi me lähdimme kohti Suratthania, ja sieltä kohti Koh Lipeä.

Matkasta en jaksa sen kummemmin kirjoittaa koska se vietettiin enemmän ja vähemmän kokoajan jossain kulkuvälineessä, joten kuittaan sen jo tässä.

Koh Tao Diverssin kartta Koh Tao:n sukelluskohteista.

Ai niin, ajoin skootterilla takakumin paskaksikin, ja tämän korjaus oli hurjat 100baht ;D Vitutus oli aivan jotain käsittämätöntä kun rengas hajos ja jouduin työntämään skootteria kohti korjaamoa. Ajatuksena pyöri vaan Karrin ajama kolar Koh Phanganillai, ja nyt minulle tuleva korjausmaksu. Tämä korjaamo sitten paljastui sijaitsevan käsittämättömästi alle kolmensadan metrin päässä rengasrikosta!!! (Kerrankin tuuri oli mun kans messissä!)

Seuraavaksi. Koh Lipe.

(29.12.2012 - 2.1.2013) Koh Phangan

Tähän mennessä olen joutunut turvautumaan visuaalisin vihjeisiin mitä kaikkea Koh Phanganilla tapahtuikaan, ja samalla muistellut kuvien kautta tapahtumat oikeaan tai lähes oikeaan kronologiseen järjestykseen.

Nyt tulee ensimmäinen ongelma. Nimittäin näiltä päiviltä ei ole kuin yksi kuva ja se on alla oleva.

Kuvassa kirjoitetaan postikortteja kotisuomeen uudenvuoden aattona.

Joten... niin...

29.12.2012 - 30.12.2012 Me ei varmaan tehty mitään, varmaanki dokattiin jälleen, en vaan pysty yhtään muistamaan mitä helvettiä me ollaan tehty noina päivinä... ei aavistustakaan.

Uutedenvuoden aatto oli suunniteltu niin, että alkaisimme juhlimaan Haad Gruadissa meidän omalla possella johon kuului aiemmin kuvassa esitellyt ihmiset, plus muutama muu, nyt äkkiseltään nimiä tulee mieleen, Andrew, Anthony, Leo sekä Cameron. Illan lähestyessä puoltayötä ottaisimme taksin, ja menisimme saaren suurimpiin bileisiin jonne odotettiin yli 40.000 ihmistä yhdelle ainoalle biitsille, eli Haad Rin beachille.

Haad Rin on kuuluisa juurikin uudevuoden bileistä, jolloin siellä pidetään new years countdown, ja paikalla on isoja trance/house nimiä soittamassa. Olihan siellä esim Infected Mushroomissakin soittanut DJ soittelemassa.

NOOOOOH... mehän myöhästyttiin countdownista, päästiin biitsille ja hukattiin yksitellen toisemme varmaan puolentunnin sisällä.

Välillä biitsillä liikkuminen oli mahdotonta, ja ainoa keino päästä eteenpäin oli raakasti kahlata veteen ja kiertää meren kautta jos halus eteenpäin.

Loppujen lopuksi Antti oli lähtenyt ensin kotiin, ja päättänyt sinne päästyään alkaa jatkaa dokaamista rannalla. Minä tullut kans, mennyt bungalle, huomatakseni että olin ensimmäinen ja minulla ei ollut avainta. Joten pistin nukkumaan omaan riippukeinuun jonka olin asentanut Tylerille nukkumapaikaksi kun hän useampana iltana ei jaksanut känniltään minnekkään liikkua. Ja viimeisena sitten Karri.

Fullmoon partyt oli paskat bileet jälleen kerran, tosin näistä sitä osattiin odottaakkin, mutta pakkohan ne oli itse nähdä jotta voi tähänkin niistä jotain kirjoittaa. Kuvia illasta ei ole ainuttakaan.

Kaikessa mielisairaudessaan Koh Phangan oli raskas saari. Ilman ihania uusia ihmisiä ja hyviä kavereita, se olisi ollut todennäköisesti huomattavasti lyhyempi visiitti. Yksin matkustaessa olisin jatkanut matkaa Koh Taolle jo half-moon partyjen jälkeen.

Mutta sitten taas. Koh Phanganilla oli paljon kaikkea hauskaakin, esim Wipeout rata, jota käytiin Antin kanssa testaan. Laitan siitä pari kuvaa alemmas. Skoottereilla ajelu, ja varmasti myös sukeltaminen, jos joskus oltais edes siitä puhuttu tai sitä pystytty harkitsemaan alkoholin suurkulutuksesta johtuen.

Esterata osottautui minulle mahdottomaksi :D

Samoin myös Antille :D

Ja niin, ne ihmiset. Jos Koh Phanganilla ei olisi viettänyt noin kauaa, olisi ystävyys-suhteet jäänyt tekemättä. Niin Danin, Vikkin, Andrewin, Cameronin, Tylerin kuin monien muiden joiden nimiä en nyt enää muista. Nämä kaikki teki Koh Phanganista uniikin. Mukavan.

Joten, loppukaneetti voisi olla: Koh Phangan ei ole paikkana mitenkään erikoinen, se mikä tekee Koh Phanganista mahtavan on ihmiset jotka sinne matkustaa, ja ketkä siellä asuu. Tutustu uusiin ihmisiin, avaa sitä omaa sielunmaisemaa muille, ja uskalla olla itsesi.

It's worth it.

(28.12.2012) Koh Phangan

Perjantai 28.12.2012

Aamuherääminen kaljaan, Tume jupisee bungalowin terassilla yksikseen "jatkanko... vai kuolenko?...." seuraavaksi tulee lause "taidan hakea changin". Eli kuoleman pitkittäminen jatkuu, taitaa olla päivä 76 kun alkoholia on juotu enemmän kuin kolme kaljaa per päivä...

Eilen juotiin helvetisti viinaa, paikallista redbullia jossa on lähes kaksikymmenkertainen määrä kofeiinia ja muita piristeitä plus sitä vitun piriä... Käytiin Muay Thai matsissa...

Dokaus btw jatkui jälleen...

Päivästä on 4 kuvaa. 3 niistä on minun hikoilusta kylmässä ilmastoidussa huoneessa, ja yksi kun Tume tutkailee bungalowin vessasta ihmispelkotiloissa josko ihmiset näkee peniksen jos tuossa kusee. Laitan siis 2 kuvaa tähän loppuun.

En oo koskaan ollu noin äärettömissä krapula hikoilu oloissa ku tuolloin... olo oli mitä ihmeellisin...

Antti tutkailee vessan "ikkunasta" maailman menoa.