(8.11.2012 - 13.11.2012) Gili Trawangan

Eilisen illan "valaistumisen" jälkeen päätimme vaihtaa majapaikkaa, hiukkasen tasokkaampaan bungalow mestaan, ja tämän nimi oli Balenta.

Balenta on ns. midrange hintainen (350k/yö), tämä tarkoittaa että siellä ei ole omia jääkaappeja, ei ilmastointia, mutta oma suihku/vessa löytyy, ja vielä sellainen jossa minunkaltainen länkkärikin suostuu tarpeensa hoitamaan. Paikka on puhdas, ja sen henkilökunta erittäin ystävällistä sekä Englanninkielen taitavia.

Kun oltiin tavarat saatu leviteltyä ja vähän levättyä (ts: krapula taitettua) suuntasimme kohti pääkatua.

Tarkoituksena oli että olisimme etsineet sukelluskurssin joka alkaisi seuraavana päivänä, sillä edelleen oltiin semisti krapulassa, mutta ei tosin niin huonossa hapessa etteikö kävely/pyöräily olisi onnistunut.

Tume ehdotti että suorittaisimme kurssin Big Bubble Diverssin kautta, koska siellä oltiin nähty Suomenkielinen kyltti joka vihjaili siihen suuntaan että opetuksen voisi saada myös Suomeksi.

Itse henk.koht olin sitä mieltä että mielummin Gili Divers koska heillä on hyvä maine ja kalusto erittäin hyvässä kunnossa. Ja toki epäilin sitäkin että opetus BBD:llä olisi oikeasti Suomeksi, ajattelin että ehkä kurssimateriaali on käännetty google translatella tai jotain yhtä vammaista.

Big Bubble Diverssille päästyämme, selvisi että opetus oli kuin olikin Suomeksi, ja opettaja oli Laura Haataja, hassua, meillä on todennäköisesti yhteisiä tuttuja, Haatajia kun Suomessa on kuulemma 2 sukua.

Noh, anyway, siinähän sit kävi niin että opetus oli jo alkanut, ja Laura kysyi et jos haluttais liittyä seuraan, ja näin tehtiin. Krapulassa kouluun, kamat niskaan ja altaaseen.

Ensimmäisenä päivänä kun oltiin opeteltu perusteet ja oli aika päivälliselle, allekirjoittaneella tuli erittäin huono-olo sukelluksen jälkeen, oksentelua ja huimausta.

Epäilys jostain vakavasta heräsi jo tässävaiheessa...

Noh, menemättä enempää yksityiskohtiin, minä en voi käyttää märkäpukua tämänkaltaisessa vesistössä jossa veden lämpötila 18m syvyydessä on 28-29c, jos käytän, elimistö ylikuumenee ja loput varmaan arvaattekin. Oireina siis oksentelu ja huimaus.

Green Sea Turtle, ja sukeltajat itse, minut on helppo tunnistaa kun en käytä märkäpukua toisin kuin kaikki muut. Kuvan kilpikonna oli todella rohkea. Ennen kuvan ottamista se meni noin 5-10cm päästä ohi ja kierteli ympärillämme vain tutkiakseen että ketäs tyyppejä tänne o tullu.

Melko muikeeta porukkaa sukellukselta tullessa, vai olikohan se mennessä, anyway, kivaa oli.

Sukellusporukkamme: Allekirjoittanut, Antti, Laura, Ioulietta sekä Verena. 3 Suomalaista, 1 Kreikkalainen ja 1 Saksalainen. Tytöt ovat ammatiltaan/koulutukseltaan arkkitehtejä. Kuulin myös yrjöttäviä tosiasioita hiustenhoidosta, tai, noh, kreikkalaisesta hiustenhoidosta. Oliiviöljy+kananmuna tarinat ovat totta...

-----

Saarelle myös päätyi Padang Baista tuttu herrasmies, Paul, hänelle paikka oli yhtä järkyttävä varmasti kuin meille, ja siitä ylitsepääseminen ilmeisen hankalaa, siispä Paul lähti saarelta 2pvän jälkeen vaikka ensimmäisenä päivänä Paul jo uhkasi lähteä heti seuraavan mahdollisuuden tullessa.

-----

Jotain ruoasta, Gili Trawanganilla on erittäin laadukas valikoima ravintoloita, on melkeenpä jokaiseen makuun ja vähän enemmänkin, Italialaisesta Meksikolaiseen, you name it, ja se todennäköisesti on saatavilla.

Ravintola jossa kävimme muutaman kerran, vain ja ainoastaan tämän pöydän vuoksi, eli siitä valkataan mitä halutaan ja kuinka paljon..

Viimeinen illallinen Gili Trawanganilla. Suht päräyttävää safkaa...

Speedboat jolla tulimme, ja jolla myös lähdettiin. Veneen perässä on vaivaiset 1500 hevosvoimaa, 5x300hp Yamahan perämoottoria, nopein speedboat näillä vesillä.

Gili Trawangan osoittautui erittäin kivaksi aktiviteettipärinä saareksi, suosittelen kaikille lämpimästi.

Trawangan ei ole Thaimaan/Laosin kaltainen chillax mesta, enemmänkin sukeltajille ja snorklaajille. Sukellusmahdollisuuksia on erittäin erittäin paljon, ja vain niitä tutkimalla täällä sais helposti kulutettua kuukauden tai vaikka kaksikin.

Seuraavaksi suuntasimme jälleen Padang Baihin, jossa vietimme yhden yön, ja seuraavana aamuna matkasimme kohti Ubudia, kaupunkia joka tunnetaan temppeleistä, kulttuurista ja noh... Brad Pittin ohjaamasta ja Julia Robertsin tähdittämästä elokuvasta "Eat, Pray, Love".

(7.11.2011) Gili Trawangan

Aamulla Padang Baista suoraan speedboattiin, ja siitä 2 tuntia veneellä kohti Gili Trawangania.

Ajatukset edelleen pääosin siinä että pitää ensiksi löytää halpa mesta johon pistää kamat, ja sitten lähteä etsimään se bungamesta jossa saa hammockin laittaa kiinni ja ottaa rauhallisesti.

Valittiin paikaksi Pondok Lita, halpa 150k/yö maksava hotelli ihan kylän keskustassa, moskeijan "vieressä".

Ensikosketus Gili Trawanganiin oli kauhunsekainen pettymys.

Saari ei suinkaan ollut mikään pieni hätänen saari jolla olis kourallinen turisteja, sensijaan ensimmäiseksi silmiin tuli rantakatu jossa ravintoloita ja baareja toinen toistaan innokkaammin yrittämässä myydä meille yösijaa, ruokaa, juomaa, huumeita (tästä myöhemmin lisää), naisia, you name it.

Vitutuksen, pettymyksen ja kaiken tuon tunteiden velloessa istuimme Pondok Litan sängyillä, ja pohdimme että pakkohan täällä nyt on olla sellanen meidän unelmien mestakin.

Mutta kun ei ole.

Unelmat ja Fantasiat ei vaan ole todellisuutta, ja niistä ei todellisuutta tule vaikka kuinka kiukuttelee, tiedossa siis oli melko hämmentävä ilta.

Hämmennyksen sekaisissa tunnelmissa, ei edes tullu otettua yhtään kuvaa Pondok Litasta, saati koko saaresta ekapäivänä. Lombokista tuli kyl kuva, mutta sitä en ole padille edes ladannut :D

Päivän aikana epäuskoisina vuokrattiin pyörät :D Josta onkin hauska tarina kerrottavana.

Ensimmäinen mesta josta MEINATTIIN ottaa pyörät päiväksi lainaan, olis pyytäny 50k/päivä/pyörä, ei kuitenkaan otettu ekasta mestaa vaan jatkettiin matkaa kävellen, vain tajutaksemme jossainvaiheessa et rakot alkoi oleen jaloissa.

Noh, pyörä alle, ja saatiin ne 35k/päivä hintaan vähän sivummalta kun suoraan sataman edestä, ylläripylläri.

Noh, itse sain pyörän jossa oli isoin vaihde käytössä ja muuten vaihteet jumissa, mutta muuten ihan ok pyörä, ehkä takakumissa liian vähän ilmaa, mut ei sekään niin hirveen pahalta tuntunut, ainakaan siinä vaiheessa. Eli pyörä jolla pitää ajaa lujaa jotta ei hajoa päiviinsä kun tiet on mitä on, ja takakumissakin hiukan liian vähän ilmaa.

Antti sai taas pyöräksi pyörän jossa ei toiminu jarrut, mut muuten kyl ihan vallan mainio pyörä.

Ja sitten.

Gili Trawanganin teillä ei ole moottoriajoneuvoja, ainoastaan pyöriä ja aasi/muuli kärryjä.

Suurimmaksi osaksi tie ei ole päällystetty, ja joissakinpaikoissa joutuu ajamaan hiekalla, eli, minä pyörällä jossa on pakko ajaa nopeaa jotta edes pystyis menemään noilla hiekkasimmilla pätkillä eteenpäin, ja Antti jolla pyörä jossa jarrut ei toimi :D

Minä siis tykittelin naamamärkänä viilettäen että sain vähän edes pyörällä kuljettua ja Antti taas hitaasti madellen koska jarrut ei toimi, voi helvetti sitäkin naurunmäärää kun tajuttiin kuinka taas meillä oli Murphy mukana pyörien valinnassa :D

Paikallinen "taksi".

Auringonlasku saaren toiseltapuolen, eli tänne auringonlaskua ei näe, vain sen värjäämän taivaanrannan, joka oli todella hieno myös.

Gili Trawangan Windy/Main Beach.

Aikaisemmin mainitsin huumekauppiaat, nyt niistä lisää.

Eli, jokainen trävelleri tiedostaa kuolemantuomion jo heti Indonesiaan laskeutuessaan, ja se pitää ottaa todellakin huomioon, Gili Trawangan oli tosin hiukan erilainen. Paikalla ei ole kuin 3 poliisia, koko saarella, joita viikon aikana nähtiin ehkä kahdesti, ehkä kolmesti. Toisella kertaa yksi poliisi ajoi Anttiin pyörällä pahki kun ihaili mun tatuointeja ajaessaan ohi, vain pyydelläkseen anteeksi ja kehuakseen tatuointeja.

Gili Trawanganilla on paljon päihteitä, kokaiinistä marijuanaan, ja viagrasta cialikseen, prostituutiota on, vaikkakin ei LÄHELLEKKÄÄN sellaisissa määrin kuin Balilla on.

Naisille tämä tietenkään ei tule niin selvästi esille, ja meillekkin eräs Saksalainen nainen väitti että Trawanganilla ei ole prostituutiota, vain saadakseen kuulla paikalliselta sukellusopettajalta olevansa ikäväkyllä väärässä.

Trawangan onkin bilesaari, täällä näkee länkkärituristeja sienipäissään (Sienet on laillisia indonesiassa) ja niitä myydäänkin melkeen jokaisen baarin/kujan yhteydessä.

Marijuanaa tulet näkemään niin paljon kun vaan haluat, se ei saarelta lopu.

Jollain tasolla tajusin että täällä poliisi on shown vuoksi, ja perus säännöt ei päde.

Viikon oleilun jälkeen voin todeta olleeni oikeassa, Gili Trawangan ei ole ihan normaali saari... se on jotain vähän erinlaista, niin hyvässä kuin pahassa.

Gili Trawangan by night.

Illalla Trawangan herää henkiin, ja uskokaa tai älkää, mutta ensimmäisen illan aikana, kaiken sen pettymyksen ja ahdistuksen myllerryksestä nousi eräänlainen tajunnan herääminen.

Tajusin että ei olisi ehkä järkevää travellaa ajatellen jotain fantasia unelmia paikoista, vaan ehkä kaikki tulisi ottaa vaan sellaisena kun ne on, go with the flow filosofiaa.

Tämän "valaistumisen" jälkeen Trawanganista muodostui jopa miellyttävä paikka, kun ei enää pullikoinut vastaan ja haistatellut sille mitä näki, vaan enemmänkin halasi todellisuutta, ja hyväksyi että tämä saari ei ole se mesta jossa on bunga rannalla, jossa voi olla hammockissa juoden bisseä ja ottaen aurinkoa.

Tämän tajuaminen oli ERITTÄIN tärkeää viihtymiselle, ja samaisen valaistumisen yhteydessä myös päätimme aloittaa SSI Open Water Diver kurssin, olimmehan aktiviteettipärinä saarella toisin kuin alussa olimme paikan aatelleet.

(7.11.2012-8.11.2012) Badang Bai)

Kolmen huvilayön jälkeen oli aika jälleen pakata kamppeet ja alkaa suunnistaa kohti seuraavaa matkakohdetta, jonka olimme päättäneet jo kauan aikaa sitten, tämän kohteen nimi oli: Gili Trawangan.

Internetin blogeja, ja kuvia/wikipediaa lukien olimme muodostaneet jonkinmoisen mielikuvan tästä paratiisisaaresta.

Mielikuvissa oltaisiin pienellä saarella jossa on ehkä yks pankkiautomaatti, ja kourallinen turisteja, bungalow rannalla, ja siinä riippukeinu jossa voisi löhöillä päivät pitkät pääksytysten.

Näillä haaveilla sitten lähdettiin kohti Padang Baita, tarkoituksena hypätä suoraan Speed Boattiin ku satama kaupunkiin päästäisiin.

Viimeinen hetki huvilalla, juuri ennen lähtöä Badang Baihin, ja siitä Gili Trawanganille.

Neljän päivän aikana Balilla olimme jo sinut hintojen kanssa, ja hyvin tiedostanut että turisteja kusetetaan AINA jos vaan länkkäri siihen tilaisuuden antaa. Onneksemme olimme tavanneet myös rehellisen taksikuskin, hindun, joka kertoi meille asioita joista muut eivät viitsinyt edes pukahtaa, esim Suharton mafiasta jne.

Noh, tämä kuski haki meidät, ja ajoi 2 tunnin ajomatkan pysähtyen välillä näyttämään paikkoja, ja kertomaan vähän historiaa ja niin edelleen, ensimmäinen rehellinen taksikuski btw koko reissun aikana Balilla. Ja hintaa tälle ajelulle tuli sama 300k mitä meiltä kusetettiin heti ensimmäisenä päivänä. Sama 300k on myös hintana tulevaisuudessa kokopäivän taksiajelulle Balilla, eli ihan sama mihin, kuinka kauan jne, Wayan tulee mukaan kuskaa jne ja illalla lähtee sit kotiin, hienomies, ei voi muuta sanoa.

-----

Autosta otettuja kuvia reitiltä, Badang Baihin.

Maaseutua Balilla, matkalla Badang Baihin.

Lisää maaseutua.

-----

Parintunnin ajon jälkeen päädyimme Badang Baihin, vain huomataksemme että ei taida olla toivoa päästä mihinkään Speed Boattiin enää tähän aikaan, joten fiksusti päätimme jäädä yöksi tähän pieneen rauhalliseen kalastaja kylään. Joka osottautui erittäin hyväksi ratkaisuksi.

Varasimme huoneen ilmastoinnilla Serangan Inn II:sta josta en kyllä voi sanoa mitään pahaa, erittäin miellyttävät huoneet, sängyt, suihku, terassi jne... 5 tähteä. Hintakaan ei hirveemmin päätäpakottanut, 350k / yö jonka tietenkin jaamme. Eli 10e on 122.5k rupiaa, siitä sit laskemaan paljonko yö maksaa.

Serangan Inn II:n huoneesta otettu kuva.

Kuva Padang Bain katukuvasta. Kuva otettu Serangan Inn II:n terassilta, juuri ennen auringonlaskua.

Reggae Bar jossa istuimme lopulta iltaa ja kuunneltiin live musaa, joka pärähti kuten aina aikasemminkin... Balilla kuulin talon bändin vetävän Rage Against The Machinen biisin Killing in the Name Offin, naislaulajalla, joten usko näihin paikallisiin muusikoihin oli vahva, ja on edelleen. Erittäin päräyttävää, ja katsokaas huvikseen kattoon, siellähän killuu Suomen lippukin.

Badang Bai jäi päällimmäisenä mieleen rentona, rauhallisena, hellyyttävänä paikkana jossa meille tarjoiltiin Balin parhaimmat safkat sofar, aivan sama vaikka Balilla oliskin hienoja ammattikokkeja, Padang Bain ruokaan sillä ei ole mitään sanottavaa.

Illan päätteeksi istuimme sitten terassilla ja kertasimme mitä oli reissussa tähän mennessä käynyt, ja nauroimme kuinka meitä oltiin jo ukotettu niin monesti, ja vielä niin että me oltiin tietoisia siitä et meitä yritettäis huijata... silti me niihin ukotuksiin langettiin... naurussa oli pidättelemistä kyllä kun sitä muisteltiin.

Kuva keskellä yötä kun paikallinen lautta on tulossa satamaan yöntunteina.

Seuraavana aamuna matka lähti satamasta kohti Gilin saaria, ja näistä juurikin "bilesaareksikin" kutsuttua Gili Trawangania.

(3.11.2012-6.11.2012) Bali, Seminyak

Vajaan 4 tunnin lennon jälkeen Air Asian kone laskeutui Balille.

Alkuperäisen suunnitelman mukaisesti, matkamme lentokentältä piti jatkua kohti Balin ehkä semisti rikkaammalle alueelle, Seminyakkiin, josta olimme varanneet huvilan.

Lentokentällä Balilainen turisti ukotus tuli jo heti tutuksi, ensimmäiseksi tulliin tullessa ilmoitettiin että huumeiden salakuljetuksesta lähtee henki, ja pienistäkin rikkeistä napsahtaa linnaa. Se nyt sinänsä ei vielä mene ukotukseksi, mutta nyt tullaankin mielenkiintoisiin faktoihin.

Virallisesti pukeutuneet nuoret miehet lähestyi meitä ennen kuin edes oltiin tavaroiden kanssa tullissa ja nämä sankarit ottaa laukut käteen ja lähtee viemään meitä ohi tullista, tsip tsäp ja tavarat hujahtaen ohi tullin, ja kun ollaan tullin ohi, tuleekin jo ensimmäinen ukotus. 10m kassin kanto ja pyyntö "Give me hundredthousand rupia", ja tämä siitä että ne saatana kanto laukun tullista.

Vitutuskäyrä nousussa siinä hajoilen et mitä vittua ja päätän antaa "herrasmiehille" palvelusta 100 bahtia, eli jotain helvetin pennejä, ja ilmeisesti sankarit ei tienny rahan arvoa koska tyytyväisinä siitä jatkoivat matkaa ja me myös.

Noh, nyt kun jo tiedettiin että kusettajia on varmaan joka nurkalla, päätettiin heti ohittaa pahin ryysis kentän edustalla jossa väijyi taksikuskeja etsimässä kyytiä pilvinpimein, ajateltiin nimittäin et jos mennään tästä ohi, niin saatettas jopa saada joku joka ei yrittäs kusettaa.

VÄÄRIN.

Fiksun oloinen taksikuski otettiin, ja mentiin Seminyakkiin, huvilalle, 300k rupiaa, tyyppi anto numeronsa ja sano et kuskais aina meitä tolla hintaa. No ylläri et kuskais ku perkele kusetti 3x normaali hinnan matkasta...

Noh, jos jotain hyvää, niin huvila oli ihan helvetin eeppinen.

Ensimmäinen päivä Balilla meni syödessä, juodessa ja altaassa makoillen.

Seuraavat päivät olikin sit mitä mielenkiintoisimpia.

Kuta&Legian on turisti helvettejä, low seasonilla se oli jo liikaa mun päälle, kuulemma highseasonilla ihmisiä on 3x enemmän. Eli, minun psyykkeellä semmoista ei kestäis millään.

Onneksi Seminyak Squarella oli hyvät mestat katsoo Formulat, ja oltiin todistamassa kun Kimi meni ja perkele voitti ekan kisansa, hämmentävän hienoa kyl :)

Seminyak Square, kuva otettu paikallisesta urheilu baarista jossa katsottiin Formulat.

Balin keskustan alueet ei säväyttänyt millään lailla... jälkikäteen ajatellessa, Bali on suht paska paikka jos vaihtoehtoina olis Kuta/Legian alueet. Todellisuus ei todellakaan vastannut sitä fantasiaa mitä oli ajatellut Suomessa kun matkaa suunniteltiin.

Ja lisää vastaavia todellisuus checkkei olis tiedossa vielä jatkossakin...

Balin pommituksen uhreille tehty muistomerkki Kuta Legian huudeilla.

Huomaa TRE ja F/in/land. Pakollinen kuva oli ottaa ku repeilin tälle muotiliikkeelle :D

Kuta beach, tuntia ennen auringonlaskua. Ihmisiä silmänkantamattomiin joka helvetin puolella.
Mainittakoon vielä se että tällähetkellä oli menossa jotku isot kalastus kisat, ja paikalla oli televisio kamerat etc.

Ja TIETENKIN me päädyttiin sit televisio lähetykseen, ja paikalliset taksikuskit sit huomauttelikin että olin ollut televisiossa, ja kuinka minut tunnistaa helposti... eli Indonesiassa TV:ssä vajaalle 20 miljoonalle ihmisille tulin tutuksi heti tokana päivänä....

Paikallinen Johnny Rockets ravintola. Ravintolan työntekijät pakotettiin tanssimaan yhteistanssia kun määrätty biisi alkoi kuuluun ämyreistä... melko helvetin psykedeelistä menoa... itsellä ei tommoseen kantti kestäis :D

Seuraavaksi Gili Trawangan.

(3.11.2011) Don Muengin lentokenttä...

On lienee paikallaan alottaa hirvittävällä tilityksellä.

Eli, jos vituttaa lukea tilityksiä, niin tämän blogi lisäyksen voi suoraan skipata, ja siirtyä seuraavaan eli siihen kun olemme päässeet jo Balille, Indonesiaan.

Mutta, nyt jos vielä luet, aloitetaanpas tarina.

Bangkokissa kello 3 yöllä, yhtään nukkumatta, päätimme ottaa taksin Bangkokin omalle Aasian sisäiselle lentokentälle, Don Muengille.

Nokkelina päätimme, et on varmaan parempi että päästään ajoissa mestoille ettei tarvii jonotella ja päästään vähemmällä vaivalla.

VÄÄRIN.

Noh, lentokentällä tehtiin tieten pre-check-in, vain huomataksemme että Bag drop ei ole vielä auki, ja aukeaa vasta parintunnin päästä.

Ei siinä mitään, parit Changit ja siinähän aika kuluukin. Ja kun aika oli kulunut, olikin sit aika mennä tiputtamaan laukut hihnalle ja siitä sit koneeseen.

Mut elämä Don Muengilla ei ole kuin Strömsöössä...

Päästyämme jonoon, heti ensimmäiseksi silmiin iski ryhmä Kiinalaisia turisteja, n.20 ihmistä, kaikki laukkujen, kassien, pussien ja minkä vitun lienee laatikkojen kanssa, kaikkien jonojen vieressä.

Tästä yhtään hämmentymättä kiltisti jonossa jonottaen, tajuntaan alkoi hiipimään epäusko että voiko olla mahdollista että nämä 20+ Kiinalaista olisivat kaikki yrittämässä ohittaa kaikki muut, jonojen vierestä...

Nooooooooooh, näinhän se oli. Helvetinmoista kiroilua ja vittuuntumista seuraavat puolitoista tuntia, vain ja ainoastaan siksi että nämä saatanan keisarit eivät suostuneet ottamaan kuuleviin korviin että HEIDÄNKIN pitäisi jonottaa aivan kuten kaikki muut.

Lentokenttä virkailijat sanoivat enemmän ja vähemmän kokoajan porukalle että "Go into que and wait like all the others."

En jaksa mennä hirveemmin yksityiskohtiin, mutta sanottakoon että kehitin tuossa puolessatoista tunnissa melkoisen antipatian jokaista helvetin Kiinalaista kohtaan, ja vain ja ainoastaan sen vuoksi että kattelin sitä sekoilua aitiopaikalta... huomattavaa on, että JOS näitä sankareita ei olis ollu, se 5 metriä mitä piti jonottaa olis mennyt ehkä 20minuutin aikana, mutta nyt siihen meni se 90 minuuttia ja saatiin aikaseksi se helvetin kiire mitä yritettiin estää tulemalla 2 tuntia aikasemmin kentälle.

Voi saatana kun tällähetkelläkin verenpaine nousee kun mietin sitä vitutuksen määrää jonka kanssa siinä paini... aulakammo+misantropia yhdistettynä helvetin idiootteihin ei ole hyvä combo.

Noh, asiasta kukkaruukkuun, muuten asiat meni hyvin, päästiin koneeseen ja kone lähti ajoissa jne...

Eli se siitä tilityksestä.

Loppu kaneettina sanottakoon että Kiinalaiset turistiryhmät on aivan saatanan perseestä jos niiden matkanjärjestäjä on avuton peelo.

Seuraavaksi siis, Bali, Indonesia.

(1.11.2012 - 2.11.2012) Bangkok

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Juuri maahantulon jälkeen saapuvien ja lähtevien infojen edessä pakollinen poseeraus ennen kuin lähdimme kohti alakerran juna-asemaa.

Mainittava on, että nukkuminen jälleen jäi, eli unenpuute oli melkoinen.

Alakerrassa jetlagpäissään pistin sit levyttään kun junaa odoteltiin, ja lopulta se sit tulikin laiturille, ja hypättiin kyytiin.

Ainoa ikävä juttu oli vaan se että mun olkalaukku jossa oli kaikki rahat (fyysinen valuutta), iPad, puhelin, kaikki näihin liittyvät oheistuotteet sekä passi sattui jäämään laiturille, ja siinä sit täpinöissä oteltiin valokuvia toisista junassa.

Ja tässä Thai poliisi sitten juoksee meidän perään (oli ilmeisesti tuijottanu meitä CCTV kamerasta ku sekoiltiin, ja juoksi tuomaan mulle mun laukun) palauttamaan mulle mun laukun... eli totaalinen katastrofi oli noin 5sekunnin päässä... huhhuijjakkaa.

Tän jälkeen sit mentiin keskustaan, ja katottiin karttaa vain "tajutaksemme" että oltiin tultu väärään junaan. Noh, päätepysäkiltä takas ja hieno kaatuminen kun juoksin kiireellä toiseen junaan joka oli juuri lähdössä. Parimetriä ihmisten naamojen edessä sellasta semikoomista liukumista mahallaan, ja hienoinen verinaarmu polvessa päästiin sit lopulta "oikealle" asemalle. Joka ei sit kuitenkaan ollu oikea vaan juurikin väärä. Noh, taksilla hotellille.

Maisemia junasta kun ollaan matkalla Makkasan asemalle. Eli juurikin se oikea, josta tultiin takas lentokentälle jotta päästiin väärään junaan. :D

Lopulta kun oltiin käyty hotellilla siistiytymässä ja nukkumassa se 4-5 tuntia päätettiin suunnistaa kohti Khao San Roadia. Tuktuk alle ja menoksi, ja me nokkelat pojat ei sovittu mitään hintaa ku lähettiin, joten ensimmäinen skämmäys olikin sit siinä. Toista kertaa ei tarvii mokata ainakaan noin. Meidän hotellilta ilmastoitu mittaritaksi vie Khao San Rd:lle 100 bahtilla, me maksettiin tuplat Tuktuk kyydistä, joka oli kyllä hieno kokemus ja ei se 100 baht niin paljoa kuiten ole et talous siihen kaatuis.

Khao San Roadille päästyämme olikin jo ensimmäisen paikallisen oluen ja se "pakollinen" Pad Thai annos kanalla. Matkaväsymys, krapula jne ei ollu mikään paras kombinaatio ruokailun suhteen, puolet jäi syömättä ja kokemus pad thaistakin jäi aika huonoksi. Pitänee maistaa uudelleen jossain muussa mestassa ja paremmassa hapessa.

Oltiin sit pitkälle yötä pyörimässä muiden travellereiden suosimassa travellerghetossa, eli kaaoskujalla, kuten sitä alettiin illan mittaan kutsua. Ihmisten järjetön määrä, meteli, autot, tuktuk kuskit, skootterit, rihkamakauppiaat+muut länkkäreille kauppaavat paikalliset ja koko se show osottautui melkoiseksi kokemukseksi. Kiva, mut rasittava, todella rasittavaa oikeastaan.

Lopulta sit taksilla hotelliin ja TAAS valvoin jostain ihmeen syystä pitkälle aamua, ja seuraava päivä olikin sit taas yhtä helvettiä... noh, ehkä mä jossain vaiheessa opin.

(Tässä vaiheessa kun kirjoitan tätä blogia kello on 01.03 ja lentokentälle pitäs lähtee 03.30 viimeistään, eli taitaa jäädä se nukkuminen taas vaihteeksi... ei helvetin helvetti...)

Risteys jossa ihmiset teloo autoja, skoottereita ja ihmisiä. 2 päivää, ja 2 kolaria jotka oltiin kuulemassa. Näkeminen oli vain se kun tilanne oli jo tapahtunut ja liikenne seisoo.

-----

Eli toinen päivä Bangkokissa olikin sit järkyttävän kuuma, huomattavasti hiostavampi ja kuumempi kuin ensimmäinen. Ja kuinka ollakkaan, juuri silloinhan pitää suorittaa heti aamusta ja urakalla.

Punaisen Ristin sairaala josta hain rokotukset. Säästin siinä että en hakenut mitään Suomesta vaan täältä, noin... 350e, rokotukset mitä otin oli Hepatiitti A, Japanin Aivokuume ja Lavantauti, jostain ihmeen syystä en sit ottanu jäykkäkouristusta... 3 pistosta joista kaikki oli täysin kivuttomia, ja yksikään pistos ei aiheuttanut mitään kipua myöhemminkään. Paikkaa on siis ehdottomasti kehuttava. Muillekkin travellereille tiedoksi jos rokotukset uupuu.

Toi mun mainitsema setti tuli kustantamaan 2250 baht, eli jotain 55e.

Melko näyttävä veripankki...

Kun oltiin lopulta saatu kaikki asiat hoidettua, jatkettiin matkaa kohti Skytrain asemaa, jonka löysimme puolentunnin kävelyn jälkeen Siam:n kauppakeskuksen huudeilta. Siitä otimme päätepysäkille lipun, eli Mo Chit. Jep, kuulostaa melko hauskalta :D

Mo Chitin Skytrain aseman laiturilta otettu kuva.

Ja kansallispuisto joka sijaitsi aseman vieressä, eli perus Mo Chittiä :D Oli pakko.

Tän jälkeen päätettiin et lähdetään kohti Sutthisanin metroasemaa ja siitä hotellille. Kun päästiin perille olikin tullut jo pimeetä, kaupan kautta safkaa ja juotavaa, ja valmistautumaan lentoa varten.

Seuraavana siis Bali, Indonesia.

(29.10.2012 - 31.10.2012) Helsinki

Eli, kuten tarkoitus oli, ajattelin aloittaa tän blogin kirjoittamisen jotta asiasta kiinnostuneet voi seurata näitä tapahtumia kun ne on meille tapahtunut, ja kun blogipäivitykset on saatu lähetettyä.

Tästä siis lähtee.

-----

Matka siis alkoi Tampereelta junalla kohti Helsinkiä. Aamulla noin 05.30 tarkastin viimeiset kerrat että kaikki oli mukana ja että uskalsin poistua hyvillä mielin kotoa. Jännityksestä johtuen (luulisin näin) päätin kävellä kotoa Amurista juna-asemalle, ja sinne päästyäni kiipesin Junaan ja suunnistin kohti Antin varaamaa makuuvaunua, jossa hän olikin unessa kun oveen koputin.

Tunti fiilistelyä ja sit Pasilaan asti koiranunta. Eli erittäin väsyneenä päädyin Helsinkiin.

-----

Muutama tunti hirveää härdelliä että saatiin valuuttaa vaihdettua, matkavakuutuksen hommattua, laukut hotelliin (Hehehe, ei se mikää hotelli ollu, hostel more like :D) ja syötyä nälkä pois. Tämän jälkeen soitto hyvälle ystävälleni Jukka Salolle, ja siitähän se sit alko.

On lienee turhaa mainita että päivän, ja kuluneen illan aikana rahaa paloi, ja kivaa oli. Paikallinen Roi-Club (milliclub) tuli sit tutuksi, ja käytiinpä syömässä vielä Cellassa. Mainio ravintola.

Jostain kumman syystä päätin valita ruoaksi poronkäristyksen muusilla ja puolukkahillolla, joka todella oli hyvää, lieneekö ollu mitään tekemistä sen kanssa että moista pöperöä lienee mahdotonta löytää noin puoleen vuoteen.

Illan jälkeen hostellille, ja unta kupoliin.

-----

Seuraava päivä alkoi paniikinomaisella herätyksellä että oltais myöhästytty check-outista ja jouduttais maksaan sakkoa, vain tajutakseni aamutärinöissä et aikaa oli ruhtinaalliset 25-30mins.

Pikainen suihku ja vaatteet niskaan ja täriseen pakkaseen. Helsingissä siis oli 0 astetta ku päästiin hostellista ulos, ja merituuli, joten krapula+kylmyys+merituuli teki kyllä tehtävänsä, oli lähes pakollista löytää lämmin paikka missä istua ja ladata ipadia ja muutenkin "korjata" oloa.

5 Crowmoor+Jaloviinaa jälkeen olo olikin melko "pirtsakka".

Tälläisissä merkeissä jätimme Salon Jukan Helsinkiin, ja hypättiin bussiin joka veisi meidät Helsinki-Vantaan lentoasemalle, ja vääjäämättä kohti Kaakkois-Aasiaa.

Lentokentällä pikainen check-in, laukut linjalle, vessaan repiin farkut jalasta ja shortsit+t-paita päälle, ja aikaa jäikin sen verran että kerettiin yhdet lonkerot juoda pikaisesti kun olikin jo viimeisen kuulutuksen aika.

Ja tässä ollaankin jo kohta ilmassa ja matkalla Thaimaan Bangkokkiin.

Lento meni suht hienosti, sanon suht, koska se ei menny ihan niinku Strömsöössä. Naapurissa istui pariskunta joka ei ollut ostanut ensimmäisen luokan lippuja kuten heidän muu porukka, ja siinä ne sit alko jossainvaiheessa aukoon päätä kun nauroin ääneen komediaa joka tuli TV:stä.

Muutama suht kuultavasti sanottu kommentti heidän käytöksestään ja hieman juttelua henkilökunnan kanssa, niin eiköhän pariskunnan nainen päätä piinata miestään niin kauan että se rohkaistuu ja valittaa minusta henkilökunnalle.

I quote: "Eikö tuolle juopolle voi tehdä mitään ku se vaan nauraa tuossa ku me yritetään nukkua."

Vastaus oli: "Ei."

Mies ja nainen sit katsoi minua ja näytin kansainvälisen käsimerkin ja nauroin suht kovaan ääneen heidän nerokkuudelleen. Ja semi äänekästä päänaukomista seuraavat muutama tunti.

Mies varmaan seuraavaan lentoon ottaa sen ykkösluokan lipun, ainakin ite ottaisin jos olisin naimisissa sen kaltaisen naisen kans. Ei sitä täysjärkinen pystyis kuunteleen.