(1.2.2013-25.2.2013) Lake Toba

Matka Malesian pääkaupungista KL:stä oli ajoitettu niin että aamyöllä otimme taksin ja lensimme Indonesian 4 isoimpaan kaupunkiin eli Sumatran pääkaupunkiin Medaniin.

Tarkoituksena oli, että tultuamme Medaniin, haemme ensimmäiseksi kuukauden 3g kortit "vehkeisiin" et saa netin vaikka viidakossa (Sumatralla on yllättävän kattava 3g verkko. Hämmästyttävän kattava) oltaisiinkin.

Noh, kuten aiemminkin, asiat ei vaan ole aina niin yksinkertaisia.

Kuten tätä blogia aiemmin seuranneet varmaan on huomannut, on Indonesia matkakohteistamme ollut ehdottomasti haastavin. Medan ei tehnyt tässä myöskään poikkeusta.

En jaksa mennä sen enempää yksityiskohtiin aamun seikkailuista. Sanon vaan että Betchak (mopotaksi kotterolla) ei ole tarpeeksi iso 2 raavaalle miehelle joilla on vain yksi reppu ja olkalaukku. Kyllä siihen kyytiin mahtuu mut 10minuutin jälkeen jalat on tunnottomat ja betchakista joutuu poistumaan avustuksella.

Noh, saimme kortit jota halusimme (tosin meitä kusetettiin, no fucking wonder, ollaanhan Indonesiassa. Hassua et Telkomselin (paikallinen Sonera) pääkonttorissa Medanissa, tämmöinen kusetus on mahdollinen. Noh, sinne ne jäi nauramaan meille ku me lähettiin. Tämän takia osasinkin odottaa että korttien "quota" ei välttämättä vastaa totuutta.

Mut joo, se siitä.

---

Kuten olimme aiemmin suunnitelleet, matka Medanista tulisi mennä Lake Toballe mieluiten ns. privaattitaksilla, eli 7 hengen minibussilla. Ja niin, otimme Medanin keskustassa paikallisen bussin Amplasin bussiterminaaliin, ja matkalla sinne ruuhkassa autoon hyppää äijä ja kysyy "Anyone to Parapat?" Ja mehän oltiin et "Joo, me ollaan menossa." No ei mitään, hypättiin bussista pois vain tajutaksemme et vittu eihän me missään Amplasin bussiterminaalissa olla, vaan keskellä vitun liikenne risteystä jossa on vaan minivan tiensivussa ja siinä se. Hetken tinkauksen jälkeen maksettiin 60 tuhatta rupiaa (5e) per lärvi kyydistä Parapatin satamakaupunkiin. Matkan pituus on about 5 tuntia. Kilometrimäärästä en osaa sanoa. Eli suht edullista jos itse sanonkin.

Elikkäs, takaisin tarinaan. Niin, eli, annettiin äijälle laukut, jotka se visko auton perään, ja seuraavaksi tuli maksun vuoro. Yritettiin tingata et puolet nyt, ja puolet ku ollaan perillä, kun oltiin jo sen verta tutustuttu Indonesialaisiin tapoihin kusetuksesta. Mutta eihän tämä äijälle käyny. Noh, hetken miettimisen jälkeen annettiin sit rahat ukolle, ja kuinkas sitten käykään.

Mies sanoo kiitos, tumppaa rahat taskuunsa ja juoksee pois. Siinä me sit epäuskoisina ollaan et mitähän vittua tässä NYT tapahtuu... epäusko muuttuu komediaksi kun kuvitellaan kaikki skenaariot läpi, ja tietenkin oletetaan et meidät nyt vaan ryöstettiin. Sit hetken päästä aletaan miettiin asiaa lisää. Auto on auki, meidän kamat sen perässä, jotain random possea pyörii auton läheisyydessä. Ehkä tässä kuitenkin voi olla mahdollisuus et tää lähtis johonkin.

No rohkaistumisen jälkeen kysästiin paikalliselta mieheltä joka istui auton viereiselle rotvallilla, et hei, ootko menossa kans Parapattiin, johon saatiin vastaus et joo. Sit alettiin oleen jo positiivisella mielellä et hei, jos lokaalikin on tässä, niin ei meitä ehkä sittenkään ryövätty. Seuraava kysymys onkin sit tyypillinen esimerkki Aasian asenteista. Eli "When do we leave from here?" ja vastaus, "This is Indonesia" ja olankohautus äänekkään naurun kans.

Noh, tunti, puolitoistahan siinä sit meni et auto oli täys, (7+1) ja päästiin lähteen.

-----

Matka sinänsä meni ihan sujuvasti, pari pysähdystä vessaan ja syömään, ja kuinkas ollakkaan kuski ei JAKSA ajaa enää Parapattiin vaan värvää matkalla olevasta kylästä toisen autokuskin viemään meidät loppumatkan, koska hänen mielestään alkaa olla jo vähän pimeetä et pitäs päästä takas Medaniin. No ei siinä mitään, ei lisäkustannuksia eikä mitään. Paitsi taas tunnin venaus et saatiin seuraava auto täyteen.

SAATANA.

Ja sit, alkaa todellisuus hiipimään takaraivoon. Ei tulla olemaan perillä ennen pimeää, ja erittäin epätodennäköistä että keretään seitsemältä lähtevään viimeseen veneeseen joka veisi meidät Lake Toban ehdottomasti eniten resortteja sijaitsevaan Tuk-Tukin kylään.

Ja niinhän siinä sit kävi, et vettä alko sataan ku esterin perseestä, ja perillä oltiin joskus 9 aikaan. Noh, ensimmäinen kusettaja tulee HETI auton viereen ku päästään Parapatin kylään. Tämän sankarin nimi on Samuel, hänellä on ystävä joka on ns. Ferry monkey, joka yrittää viedä asiakkaita resortteihin joista hän saa provikkaa. Hassua tietenkin on se että Samuel puhuu Suomea jonkinverran. Perus fraasit jne, ja kehui että hän on "the dragonman" tatuointinsa mukaan, jonka Tunna ja Rikukin aikanaan sitten blokkas juurikin Lake Toballe mennessään. Noh, sit tulee tietenkin kysymykset acehin päätuotteen haluamisesta, ja järKYTTÄVÄN riistohinta huoneesta. Eli 200k (125k = 10e) per yö perus vitun huoneesta yhdellä parisängyllä. Vesisateessa, väsyneenä, matkasta vittuuntuneena jne, otettiin huone, ja päätettiin luottaa herra Samueliin, kun hän niin painotti että hän panostaa luotettavuuteen ja asiakaspalveluun.

Suomenkielen taito, Madventures historia ja yleinen paskanpuhumisen taito sai meidät uskomaan miestä. VIRHE. Tämä mies on 30v kusettanut turisteja Parapatissa, joten jos sinne menette ja pienikokoinen kaljuuntuva semisti tukeva pusher tulee vänkää Suomeksi jotain ja esittelee itsensä Samueliksi, sanokaa terveisiä, ja et hän on nykyään sit internet famous, ja kusettaminen Suomalaisten kustannuksella ei ainakaan toivottavasti ole enää niin helppoa.

Vahvistuksen Samuelin historiasta saatin vasta viikolla 2. Kun oltiin jo muutettu Mas Cottagesiin, ja tutustuttu paikallisiin nuoriinmiehiin jotka enemmän ja vähemmän tekevät täysin samaa kun Samuelkin, mutta huomattavasti vähemmän härskisti.

-----

Tästä "kusettamisesta" voiskin kertoa vielä vähän lisää ennenkuin alan sepostamaan tapahtumista ja fiiliksistä mitä Toballa oli.

Eli eli.

Indonesiassa yleisesti (missä vierailtiin), tuntuu että kaikki etuilee, yrittää kusettaa liian isoilla hinnoilla, vedättää turistia provision toivossa mestoihin ostamaan tuliaisia jne. Tämä fiilis tuli HETI ku ländättiin Medaniin, ja vahvistui entisestään kun oltiin Parapatissa. Vasta kun oltiin se pariviikkoa oltu Toballa, alkoi asian luonne selkenemään kun eräs Nangas niminen kaveri valotti asiaa kun häneltä asiasta kysyin.

Eli kusetus ei oikeestaan ole kusetusta, vaan se on bisnestä. Paikalliset hymyissä suin perii ylihintaa vaikka kaveriltaan jos kaveri on tarpeeksi tyhmä maksamaan, ja tästä ei KUKAAN tunne minkäänlaista omantunnon tuskaa. Koska se vaan on "maantapa". Nangas esim järjesti vesiputous risteilyn jonne lähti 6 Suomalaista, ja pari muuta, britti ja kanukki. Ja Nangasin frendit. Nangasille ja hänen frendeilleen reissu oli ilmainen, juomat ruoat ja kaikki. Meille turisteille se maksoi 200k per lärvi, ja tähän ei kuulu juomat. Juomat oli maksullisia joten silläkin tehtiin melko jämäkkä tili. Bisnestä bisnestä.

Mutta kun asiaa miettii, ei se nyt niin hirveesti maksanut, ja reissu oli aivan käsittämättömän siisti, niin ihan nyt sama jos Nangas ja jäbät saikin juoda päänsä täyteen ja syödä vatsansa kukkuralleen, koska hei, nehän reissun organisoi.

Vasemmalla Gabriel, ja allekirjoittanut + Sebastian oikealla. Olemme siis paikallisessa palmwine warungissa josta olis voinu ostaa koiranliha keittoa. Ei ollu nälkä. Ah, niin ja palmwine on sit kiljua jota ne valuttaa palmuista. Ilman kanssa tullessaan kosketuksiin se alkaa heti käymään, ja niin... mietoa viiniähän se oli joka maistu ihan ok. Jos tommonen kiljun maku ei hirveemmin haittaa. Ah, seuraavana aamuna kannattaa varautua ruiskupaskantamiseen nm. kokemusta on.

----

Ensimmäinen 4 päivää vietettiin Samuelin suosittelemassa ja meille organisoimassa resortissa nimeltä Samosir Cottages. Paikka on varmaan kaikkein eniten promotoitu ferrymonkeyden puolesta. Ilmeisesti he maksavat eniten asiakkaista. Mene ja tiedä.

Anyway, aika siellä oli ihan kivaa, ainoa miinus tuli viereisellä tontilla toimivasta venekuivatelakasta joka pietti aamusta alkaen meteliä kunnes tuli pimeää.

Ja viikonloppuna Medanista tulevat nuoret aikuiset mölisee 24/7 kunnes menee takaisin Medaniin sunnuntaina. Eli viikolla hotelli on tyhjä enemmän ja vähemmän, ja sit viikonloppuna siellä on melkoinen hulina.

Samosir Cottages on siisti, halpa, ja lungi.

Vaikka paikka onkin tyylikkäästi sisustettu, iso ja näyttävä, on turhaa olettaa että olisit missään 3-5 tähden hotellissa, koska et ole. Sellaista ei ole olemassakaan Lake Toballa. Tai... ehkä yksi, Samosir Villas. Mutta sinne tarvitaan jo oikeeta rahaa jos aikoo asustella siellä. Eli backbackkerit voi unohtaa.

Niin, siis hotellin henkilökunnan palvelualttius ei ole ihan sitä kärkipäätä, mutta kun asian tajuaa, ei se mitään ongelmaa aiheuta. Kuhan kävelee tiskille ja tilaa safkansa, tai sanoo et ollaan valmiit tilaan, niin homma kyl skulaa. Turhaa jäädä pöytään norkoilemaan ja odottamaan kuuta nousevaa. Sillä joskus se ei vaan tuu nouseen ollenkaan ellei ite mee nostamaa, if you get the drift.

----

Koko 4 päivää mitä vietimme Samosir Cottagesissa oli tarkoituksena etsiä batak talo, jossa voisimme viettää mahdollisimman paljon ajastamme Lake Toballa.

Vihdoin tämä löytyi Gabrielin avustuksella, ja muutimme edellä jo mainittuun Mas Cottages nimiseen mestaan joka sijaitsee isoimman turistikeskittymän ulkopuolella, kylässä nimeltä Ambarita.

Mas Cottages saa minulta 10/10.

Uusi hima, Mas Cottages ja meidän Batak Talo. Tästä maksoimme 80k/yö eli ... 6€. EI paha.

Jos rotat, lepakot, ja muut harmittomat pikku rapistelijat ei haittaa paikka on mitä mainioin. :)

-----

Mas Cottagesissa asustaessamme tutustuimme hämmästyttävän moneen Suomalaiseen trävelleriin. Tultuamme Mas:iin, olimme yhtä naista lukuunottamatta ainoat finskit resortissa. Mutta kuinkas ollakkaan, viikko myöhemmin resortissa asui 9 (!!!) Suomalaista :D

Niko ja Wilma, naapurimme tuli tutuksi, siinä missä yksin matkustava Taneli. Niin myös edellämainitun pariskunnan ystäväpariskunta Hugo ja Anniina (?).

Tälläporukalla miinus Taneli, teimme myös venereissun joka oli mitä mahtavin. Tästä kerroin jo aiemmin, eli venereissu meni vesiputouksille jonne ei pääse mitenkään muuten, yyber reissu. Harmikseni minulla ei nyt sit ole mahdollisuutta linkkaa kuvaa siihen koska ne on muistikortilla ja tää uus padi ei tietenkää ole samalla plugilla ku vanha, joten kuvaa ette sit näe.

---

Hmm, niin... ah, Sebastian, ei pidä unohtaa häntä. Eli tapasimme jo Samosir Cottagesissa Saksalaisen tyypin nimeltä Sebastian, joka on mukava nuorimies, jonka kanssa tulimme hyvin juttuun, ajelimme ympäri saarta skoottereilla, jonka myötävaikutuksesa minulla on reilut 8gb videomateriaalia kuvattuna GoProlla kun ajelemme Lake Toban jylhissä vuoristomaisemissa!

Thanx Sebastian!

Ja Sebastian lähti kohti Bukit Lawangin viidakkoa kun me lähdimme Mas Cottagesiin. Eli meidän reittimme erosivat lähes yhtä nopeasti kun ne törmäsivätkin. Vain yhtyäkseen myöhemmin uudelleen. Siitä lisää seuraavassa päivityksessä.

----

Niin.

Lake Toba.

...

Rakastuin järveen, ihmisiin, tunnelmaan, batak taloihin, skoottereilla ajeluun vuoristomaisemissa, eli pitäiskö sanoa että rakastuin Lake Tobaan.

Voi hyvinkin olla, nimittäin nyt jälkeenpäin kun tätä kirjoitan Rovaniemellä, kun ulkona on -20, ei voi kun muistella lämmöllä sitä aikaa mitä siellä vietettiin.

Lake Toba menee minun kirjoissa Top-3 kohteisiin.

Toba sopii kaikenikäisille, perheille, soolo trävellereille, pariskunnille, jos joku jolle siellä ei ehkä ole niin paljoa tekemistä on aktiviteetti-Erkki joka haluaa sätkiä jokapäivä jotain.

Sätkijälle Lake Toba ei sovellu, koska se on kuin Don Det. Relaxaation keskipiste Sumatralla.

Takaovi Batak talossamme, huomaa alareunan laavalamppu ja Tyler "Spades" Maclin:n promootio tarra :)

Hankalaa, niin hankalaa vaan päättää tämäkin osuus. Olisi niin hirveästi kaikkea mitä voisi kirjoittaa, kun kuitenkin Lake Toba oli yksi niistä kohteista joissa vietimme eniten aikaa.

Ehkä siis teen sen näin.

Samosir Cottages:
- Mr. Bloom (Samosir Cottagesin manageri, asiallinen veijari)
- Samuel (The Dragonman kusettaja Parapatissa, varokaa tätä)
- Gabriel
- Sebastian
- Paikassa työskentelevät tytöt.

Mas Cottages:
- San (Paikan jokapaikan mies, hoitaa KAIKEN mitä tarviit jos se vaan on mahdollista)
- Sanin broidi jonka nimeä en muista. (Paikan pomo, suostuu neuvottelemaan hinnoista)
- Paikan todellinen pomo, eli pieni muksu joka osaa hämmentävän hyvin Suomea jo pienellä iällään. Jos tulet tänne, et voi missata tätä pikkumiestä.
- Ja tietenkin unohtamatta paikassa työskenteleviä naisia jotka aamusta iltaan tekevät duunia jotta matkailijoilla on safkaa ja kaikki mitä tarvii.
- Nangas (Paikallinen mies joka asuu aivan lähellä Massia, mahtava äijä. Rehellinen.)

Lake Toba:
- Skootteriajelua
- Venereissuja
- Uimista
- Riippukeinussa makaamista
- Bintang (KALLISTA!!)
- Jennie's (Järven ehkä paras ravintola.)
- Roy's Bar (Live musaa! Paras baari järvellä)

Ja anteeksi niille kaikille joita en ole muistanut mainita. Shit happens, mutta se ei ole tarkoituksen mukaista.

Vesiputous lähellä Tuk-tukin kylää.

Eli näihin ajatuksiin, ja seuraavaksi onkin sit reissun viimeinen "matkakohde" eli Pulau Weh.

(23.1.2013 - 30.1.2013 Kuala Lumpur

Kuala Lumpur... mikä erikoinen ilmestys se olikaan niin monen kuukauden jälkeen jotka oli
vietetty hyvinkin aasialaisissa merkeissä. Pääosin vailla lämmintä vettä, kunnollista internet-yhteyttä, eurooppalais standardi sänkyjä jne.

Taivasta hipovia lasitaloja ja infernaalisen karmea liikenne yhdistettynä jotenkin moderniin kaupunki imagoon. Kuala Lumpur on jotain erilaista. Siinä on jotain samaa mitä Bangkokissakin, paljon ihmisiä, paljon rahaa jne. Mutta jotenkin Kuala Lumpuriin itse henk.koht tykästyin mitä ilmeisemmin.

Mutta takaisin tarinaan. Eli tulimme sateiseen Kuala Lumpuriin monen tunnin bussimatkan jälkeen joka oli alkanut Langawilta lautalla Kuala Perlikseen, josta sitten etsimme itsellemme bussin jossa nyt matkasimme.

Bussin päästyä päätepysäkille keräsimme kassimme ja otimme bussin kohti Chinatown Boutique Hotellia jonka olimme varanneet Agoda.com sivuston kautta. Annoimme kuskille osoitteen ja lähdimme kohti hotellia. Strömsöössä asiat menisivät jotakuin näin: Taksikuski sanoisi "Jep, mennään." Ja ajaisi hotellille ja maksaisimme taksin ja astuisimme tyytyväisinä hotellin aulaan. Meillä tarina meni hiukan toisellatapaa. Ensimmäiseksi taksikuski alkoi epäröimään osoitetta jonka olimme agoda.com sivustolta ottaneet. Väitti että hotelli ei ole siellä. Tinkaamisen jälkeen ajelimme kyseistä katua eestaas kunnes olimme 100% varmoja että hotelli nyt ei vaan satu olemaan siellä missä sen piti olla. Noh, ei siinä mitään, kuski sanoo että hei, minkä näkönen hotelli on, kuvailtuamme hotellia joka oli noh... erittäin "räiskyvän" värinen, kuinkas ollakkaan hotelli sitten löytyikin, ja juuri sieltä minne kuski oli aiemmin halunnut meidät viedä, mutta me tinkasimme osoitetta jonka olimme netistä repineet. Way to go boys! Way to go! Taksi luonnollisesti maksoi jälleen turhan paljon.

Ah, CBH (chinatown boutique hotel) oli mitä mainioin hotelli. 10/10M nettiyhteys, länsimaiset kaapelikanavat, lämmin hierova suihku, ja eurooppalaisella standardilla hyvät sängyt. Kyllä nyt sai olla hyvänä. Ainoa miinus Malesian alkoholivero (turistivero) joka teki sen että kaljan juominen oli aika kallista.

Kuvassa erinomainen hotelli, eli Chinatown Boutique Hotel. Värikäs ku mikä, eiks jeh?

KL:n menon tarkoituksena oli hakea sieltä Indonesiaan vaadittava 60 päivän viisumi, sillä meidän alkuperäisen tarkoituksen mukaan olisimme Indonesiassa lähes koko tuon 60 päivää.

Ensimmäisinä päivinä pyörimme pitkin Chinatownin katuja syöden katuravintoloista jotka on btw aivan helvetin päräyttäviä. Lihaa tikuissa, niin monenlaista ja makuista että jokaiselle löytyy jotain. Ehkä jopa vegetaristillekkin, mene ja tiedä.

Takaisin viisumeihin, kerron nyt kuinka viisumin saa ilman ongelmia, ilman häsellystä ja kahdessa päivässä.

Tarvitset nämä:

2x Punaista taustaa vasten oleva passikuva (Muut värit käyvät yleensä kans, mutta joskus kyrvät byrokraatit vaativat että kuvan tausta on punainen)
Valokopio passin henkilökuva sivusta.
Valokopio passissa olevasta voimassaolevasta Malesian viisumi tarrasta
Valokopio lentolipusta Indonesiaan ja sieltä pois.
Valmiiksi täytetty viisumihakemus indonesian suurlähetystön kotisivuilta printattuna.
Suorat housut
Kauluspaita.
Kengät. (sandaalit/flipflopit ei vaan käy)

Nämä kun on hanskassa niin sit vaan heti aamusta kello 9 aikaan Indonesian suurlähetystöön, ja jos on kiireinen ja tarvii viisumin jo samanapäivänä niin voi toki yrittää livauttaa ringittiä vähän extrana niin uskoisin että päivällä kello 14.00 alkaen voi jo passinsa Indo viisumilla hakea. Ilman tuota kannustinta passin viisumilla koristettuna yleensä saa hakea heti seuraavana päivänä kello 14:00 jälkeen.

Itse viisumihaastattelussa kysytään yleensä matkan tarkoitusta, ammattia, ja jotain random kysymyksiä. Itsellä naikkonen kyseli vähän tarkemmin miksi juuri haluan pitennetyn viisumin, minne aikoisin matkustaa ja miksi. Hiukan hassuja kysymyksiä, mutta siitä huolimatta viisumi tuli saatua. Antilla haastattelu oli mennyt huomattavasti rennommissa merkeissä, sillä hän oli keskustellut Suomalaisesta ruokakulttuurista, ja mistä ruoasta hän pitää Malesiassa ja Indonesiassa. Että semmosta.

Meillä kävi niinkin hassusti että ensimmäistä kertaa kun yritimme mennä viemään hakemuksia ja passeja lähetystöön, sattuikin olemaan joku muslimi juhlapäivä ja kaikki virastot oli kiinni. Joten ajeltiin sit 10e taksilla ympyrää vain taksikuskin nauraessa kun palasimme takaisin CBH:n nurkille "I should have told you that its closed...heh heh heh". Niinpä, mutta sitten me ei oltas lähetty ajeleen ja sä et olis saanu sitä 10€:s joten et sit sanonu. Heh heh heh. Vittu.

Noh ei siinä, heti ku hommat saatiin rullaan niin saatiin viisumit ja matka sai jatkua kohti Indonesiaa. Matkan viimeistä destinaatiota kohti.

Mutta eipäs vielä mennä liianpitkälle nimittäin kyllähän KL:ssä sattui ja tapahtui vaikka mitä tuossa viikossa mitä siellä vietettiin.

Esim Antti löysi internetistä että Biancossa (Paikallinen highclass yökerho) esiintyisi Phil Hartnoll (The Orbital), joten päätimme että vittulainen, sehän me mennään katsoon.

Luimme keikkapaikasta aiemmin että sisään pitää olla jälleen kengät, housut, ja paita. T-paitakin kelpaisi.

Siinä sit keräiltiin kamoja kasaan ja vedettiin kaljaa kunnes ilta alkoi näyttää hyvältä, otettiin taksi ja mentiin Vertigo Clubille.

Ja taas. Ei mene hommat ku strömsöössä. Hihaton paita ei ole T-paita. No shit vitun sherlockit ja saatanan vittu. Eiku taksilla takas hotelille ja t-paitaa päälle molemmille miehille ja takas vitun clubille. Taas 10e hukkaan.

Sitten itse asiaan.

Clubi oli melko "ekslusiivinen" tyylikäs ja mitoitettu suht pienelle yleisölle. Olisikohan sinne mahtunut se 200 ihmistä MAX. Viskipulloja myytiin 75€ 2x, ja yhtä ei saanut kerrallaan. Erikoinen meininki. Tosin pullon sai jättää clubille nimettynä kaappiin joten sinne palaaminen olisi suht vaivatonta kun oma viskileka odottaisi kaapissa siemailijaa. Olut kannu oli sen 20e kannu.

Keikalla oli suht hämmentävän vähän yleisöä, ehkä satakunta. Tanssilaittia ammotti lähes tyhjyyttään, mitä muutamia paikallisia miesryhmiä jotka jorailivat keskenään tanssilattian laidoilla. Phil Hartnollin aloittaessa soittamaan minä ja Antti siirryimme lavan edustan läheisyyteen jossa sitten jorailimme keikan koko pituudeltaan. Enemmän ja vähemmän kokoajan.

Jotain itse keikasta. Phil Hartnoll jostain syystä (syistä lisää myöhemmin) otti minut, Antin, ja pari englantilaista muijaa tarkkailuun, ja viestitti pitkin keikkaan dropeistaan ja tulevista vaihdoista jne. Meillä oli aivain kuin jonkilainen "kommunikaatio" meneillään musiikin kautta (?)

Keikan jälkeen Phil tulikin juttelemaan kanssani, ja juteltiin keikasta josta hän sitten sanoikin että oli pistänyt silmälle kuinka minä, antti ja Englantilaiset muijat oltiin tanssittu kovin innostuneina ja tykänneet keikasta. Tämän vuoksi hän olikin sit alkanu "kommunikoimaan" meille keikan ohessa. Juteltiin pitempi tovi sitten hänen keikka rundistaa, minne hän oli menossa ja mistä tulossa. Kuinka oli keikat menny jne, ja tietysti meidän reissusta mistä olimme ja minne olimme menossa ja sitä rataa. Hassua sinänsä se että Phil oli menossa Koh Tao:lle seuraavaksi keikalle, ja mehän olimme sieltä suht vasta reilut 2 viikkoa takaperin lähteneet. Suosittelin lämpimästi Rocky Resorttia jossa olimme olleet, ja kerroin toki "standardien"tason ja että siellä saisi aivan 100% varmasti olla rauhassa faneilta jne.

Erittäin asiallinen ja mukava mies kaikinpuolin, down to earth superstarba :D

Ilta oli mitä maagisin, ja se myös päättyi aika merkillisesti. Nimittäin.

Kuten kerroin aiemmin, taksikuski oli vienyt meidät mestoille, ja olimme joutuneet ottamaan uuden taksin vain hakeaksemme t-paidat ja palataksemme takaisin. Noh, tämä kyseinen taksikuski sattui olemaan Malesialainen. Malesiassa on noh... melko selkeää rasismia. Tai ainakin Kuala Lumpurissa on. Tämä ilmenee siten, että Kiinalaiset ja Intialaiset on liittoutuneet keskenään ja toimivat yhteistyössä keskenään, ja Malesialaisille on hallinnollisia duuneja. Vitsillähän kuulin sanottavan että jos Kiinalaiset ja Intialaiset lopettavat työnteon Malesia tuhoutuu. Tämä siis Malesialaisen miehen suusta.

Eli, tämä sama ilmiö myös ilmenee alamaailmassa ja kaikessa siihen liittyvässä. Eli meille se ilmeni näin. Taksikuski joka oli Malesialainen ei ensimmäisellä kerralla kun olimme menossa hakemaan t-paitoja suostunut ajamaan taksiaan Chinatowniin koska "It's very dangerous for me." Hän jäi odottamaan autonsa kanssa muutaman korttelin päähän hotellistamme, Chinatownin yhden entrancen ulkopuolelle. Palattuamme t-paitojen kanssa hän odotti auton ja kuskinpuolen oven vieressä rengasrauta kädessä. Syyksi rengasraudalle hän sanoi että "If the gangsters try to steal my car, I have something I can use to fight them with." Että semmosta.

Noh, yöllä keikan jälkeen odottelimme englantilaisten misujen kans taksia yöpaikkaan, naiset olivat tilanneet vanhan tuttava kuskinsa hakemaan heitä, mutta odottelusta huolimatta hän ei löytänyt ajoissa perille, vain kuinka ollakkaan meidän luotettu gangsteri pelkoinen taksarimme kurvasi mestoille ja hyppäsimme kyytiin. Tälläkertaa reissu oli VIELÄ erikoisempi kuin ensimmäisellä kertaa. Nyt kello siis oli jo lähentymässä kolmea yöllä ja KL:n liikenne oli jo suht hiljaista. Ajoimme kohti Chinatownia kun ohitsemme ajaa valkoinen helvetin pimpattu Nissan Skyline. Ja toiseltapuolen (eli meidät ns. sandwichattiin) samaan aikaan kurvaa valkoinen 911 Porsche. Autot ajavat vierekkäin molemmilla kaistoilla ja pysäyttävät autot keskelle tietä blokaten molemman liikenteen ja aukaisevat ikkunat. Me ollaan taksin takapenkeillä monttu auki, ja ajatukset pyörii linjalla "Mitähän vittua tässä nyt tapahtuu" "Pitäskö tästä lähtee juosten karkuun" "... ... ...".

Noh, autot kiihdyttelivät hetken ja ajoivat molemmat erisuuntiin. Me jatkettiin hämmentyneinä kohti Chinatownia ja jällen kuski jätti meidät muutaman korttelin päähän vedoten turvallisuuteen. Noh siellä me sit keskellä yötä kävellään pitkin autioita Chinatownin katuja, ja kuinkas ollakkaan, valkoinen 911 Porsche, spesiaalimallinen, very kallis, kurvaa meidän ohitse. Himmennettyjen ikkunalasien takaa hämärästi hahmon piirtyen läpi, auto ajaa meidän eteen ja parkkeeraa auton moottoria sammuttamatta. Siitä me sit kävellään auton vierestä jälleen hiukan hämmentyneinä. Ei mitään, 20 metriä kävelyä ja auto lähtee matelemaan meidän perään, ja ajaa jälleen ohi, ja parkkeeraa auton meidän eteen tienviereen parikymmentämetriä meidän edelle. Kuumotus alkaa nouseen melko lukemiin kun oltiin aiemmin saatu kuulla paikallisesta Triad mafiasta jne. Ei tarvinu arvata kuka siellä autoa ohjasti, mutta turvallisesti "saattueessa" me sit päästiin CBH:lle illan klubbailun jälkeen.

Helvetin surrealistinen päivä kaikinpuolin.

Toinen helvetin päräyttävä juttu oli thaipusam, Intialaisten hindu juhla joka sattui olemaan juuri yhtenä näistä päivistä. Kaupungkiin tulee miljoonia hinduja jotka pyhiinvaeltavat batu caveseihin, maailman vanhimpaan hindutemppeliin. Kulkueissa kulkee hinduja jotka kantavat uhrilahjoja jne jumalille. Pyhimmät miehet kantaa monimetrisiä temppelinnäköisiä rakennelmia hartioillaan koko matkan batu caveseihin. Näimme helvetisti hinduja pyhissä menoissa ja meno oli mitä mielenkiintoisin.

Kuala Lumpur on muuten ihan helvetin päräyttävä mesta ostaa halpaa elektroniikkaa jos sellaiselle on tarvetta. Esim uuden iPadin saa noin 30% halvemmalla kuin vastaava maksaisi Suomessa. Muistikortit on lähes puolet halvempia, ja yleisesti kaikki perus-elektroniikka on sen 30-50% halvempaa. Itsellä tarttui mukaan uusi iPad 4 cellular+wifi 16gb versio. Antilla muistikortteja, langaton 3g reititin, ja 3g dongle. Kaikki helvetin edulliseen hintaan.

Kuala Lumpurissa elektronikka mekka on nimeltään: Low Yat Plaza. 8 kerrosta täynnä merkkiliikkeitä ja hinnoista saa tingata. Täältä voi löytää käsittämättömän hyviä hintoja jonainpäivänä ja joskus hinnat voi olla aika paskaa. Etsivälle ja niille joilla on aikaa kuluttaa etsien tarjouksia. Tämä on THE mesta.

Low Yat Plazan ensimmäisen kerroksen aulassa. Katsoen kohti kahdeksatta kerrosta ihmetellen kaikkea sitä elektroniikan määrää mitä tämä ostari sisältääkään.

Ruoasta jotain. Kuala Lumpur on jättimäinen kaupunki, siellä on ihan mitä vaan. Ja kaikkea löytyy erinomaisena. Esimerkkinä voinee käyttää pizzeriaa jossa kävimme Antin kanssa. Ciccio, tämä sijaitsee Jalan Ceylonin varressa jossa myös on erittäin mukavia baareja ja ravintoloita. Jalan Ceylon halkaisee myös KL:n tärkeimmän shoppailukadun eli Bukit Bintangin.

Cicciossa söimme siis pizzaa. Paikka on ihan ehdottomasti parhaimpia ruokamestoja (mitä tulee Italialaiseen safkaan) missä olen koskaan käynyt. Alkupaloiksi saimme leipätikkuja kuten Italiassa on tapana, ja tietysti erittäin laadukasta balsamiviinietikkaa johon niitä pystyimme dippaamaan. Ja sitten itse ruoka. Eli 3:n juuston frutti di mare. Juustoina mascarpone, mozzarella sekä feta. Meren antimina katkarapu, ja vihanneksina sipuli, ja hedelmänä ananas. Aivan käsittämättömän hyvää.

Itse rakastuin kiinalaisten katukeittiöön. Siitä tuli jokapäiväinen ruoka kun KL:ssä asuttiin. Niin päivälliset kuin illalliset ja lounaat söin katuruokaa. Ankkaa, katkarapua, possua, ja lisää possua. Nami nami.

Niin ja pakolliset turistikohteet eli KL Tower ja Petronas tower.

Niin, no sattuipa niin että me ei menty kumpaankaan. Syyksi lukeutuu nämä: Helvetin kallista, 20€ / henkilö. Rajoitettu lippumäärä per päivä.

Eli mentiin Twin towerssille liian myöhään (kello 15-16 aikoihin) ja kun haluttiin liput ei niitä enää ollut ku kaikki oli loppuunmyyty.

Noh saatiin kuvia kuiten torneista joten loppuhyvin kaikkihyvin. Ai niin, olihan siellä tornin shoppingmallissa kyllä Vertun liike ja nätti reilun 8 tuhannen euron paskapuhelin myynnissä. Hulluille kiinalaisbisnesmiehille vissiin.

Minä ja KL Petronas Twin Towers.

KL on suht näppärästi suunniteltu mega kaupunki. Tarkoitan tässätapauksessa sitä kuinka siellä on helppo liikkua vaikka se onkin iso kooltaan. Keskusta itsessään ei ole mitenkään järkyttävän iso, mutta kun kaupunki sattuu olemaan perustettu keskelle viidakkoa, sen ilmasto on suht... trooppinen. Kaduilla dallaaminen auringossa tuppaa menemään suht nihkeeksi suht nopeesti. Niin tämänvuoksi paikallinen infrastruktuuri tulee tarpeeseen. Ja sellainehan KL:ssä on. Monorail ja useat eri junalinjat menevät sikinsokin KL:n pääosia, joten minne sitten oletkaan menossa todennäköisesti fiksuinta on ottaa juna tai monorail. Erittäin bueno vaikka itse näin sanonkin.

KL:n graffaajat harrastuksensa parissa. KL:ssä btw on helvetin siistejä graffoja.

Niin, KL on ihan vitun siisti kaupunki. Mulle se vaan kolahti ihan sikana. Olis mahtava löytää duunia jostain tommosesta mestaa, (jos haluis tehdä duunia) ja asua jossain korkeessa pilvenpiirtäjässä ja niin edelleen. Mutta ehkä sit toisessa elämässä ku mua kiinnostaa enemmän tehdä uraa.

Niin, ja tähän ehkä on tyhmä lopettaa näinkin hienoa kaupunkia koskeva blogipäivitys, mutta KL:ssä ensimmäistä kertaa mun elämässä mua kohtaan kohdistettiin rotusyrjintää aka. rasismia. Niinkin joviaalissa tilanteessa kun baarissa ja biljardipelin yhteydessä. Tämä tilanne sai minut hyvin hämillee, nauroin asialle luullen sitä vain vitsiksi, mutta sain pettyä kuultuani että tilanne oli ihan tosi. Noh, nauran sille ehkä myöhemmin joskus. Nyt se vaan tuntuu absurdilta. Minulle asia kuitattiin termillä "Dont worry, this is Malaysia."

Seuraava päivitys onkin sit Indonesiasta, eli Lake Tobalta ja siitä kolmesta viikosta jotka siellä vietimme.