(1.2.2013-25.2.2013) Lake Toba

Matka Malesian pääkaupungista KL:stä oli ajoitettu niin että aamyöllä otimme taksin ja lensimme Indonesian 4 isoimpaan kaupunkiin eli Sumatran pääkaupunkiin Medaniin.

Tarkoituksena oli, että tultuamme Medaniin, haemme ensimmäiseksi kuukauden 3g kortit "vehkeisiin" et saa netin vaikka viidakossa (Sumatralla on yllättävän kattava 3g verkko. Hämmästyttävän kattava) oltaisiinkin.

Noh, kuten aiemminkin, asiat ei vaan ole aina niin yksinkertaisia.

Kuten tätä blogia aiemmin seuranneet varmaan on huomannut, on Indonesia matkakohteistamme ollut ehdottomasti haastavin. Medan ei tehnyt tässä myöskään poikkeusta.

En jaksa mennä sen enempää yksityiskohtiin aamun seikkailuista. Sanon vaan että Betchak (mopotaksi kotterolla) ei ole tarpeeksi iso 2 raavaalle miehelle joilla on vain yksi reppu ja olkalaukku. Kyllä siihen kyytiin mahtuu mut 10minuutin jälkeen jalat on tunnottomat ja betchakista joutuu poistumaan avustuksella.

Noh, saimme kortit jota halusimme (tosin meitä kusetettiin, no fucking wonder, ollaanhan Indonesiassa. Hassua et Telkomselin (paikallinen Sonera) pääkonttorissa Medanissa, tämmöinen kusetus on mahdollinen. Noh, sinne ne jäi nauramaan meille ku me lähettiin. Tämän takia osasinkin odottaa että korttien "quota" ei välttämättä vastaa totuutta.

Mut joo, se siitä.

---

Kuten olimme aiemmin suunnitelleet, matka Medanista tulisi mennä Lake Toballe mieluiten ns. privaattitaksilla, eli 7 hengen minibussilla. Ja niin, otimme Medanin keskustassa paikallisen bussin Amplasin bussiterminaaliin, ja matkalla sinne ruuhkassa autoon hyppää äijä ja kysyy "Anyone to Parapat?" Ja mehän oltiin et "Joo, me ollaan menossa." No ei mitään, hypättiin bussista pois vain tajutaksemme et vittu eihän me missään Amplasin bussiterminaalissa olla, vaan keskellä vitun liikenne risteystä jossa on vaan minivan tiensivussa ja siinä se. Hetken tinkauksen jälkeen maksettiin 60 tuhatta rupiaa (5e) per lärvi kyydistä Parapatin satamakaupunkiin. Matkan pituus on about 5 tuntia. Kilometrimäärästä en osaa sanoa. Eli suht edullista jos itse sanonkin.

Elikkäs, takaisin tarinaan. Niin, eli, annettiin äijälle laukut, jotka se visko auton perään, ja seuraavaksi tuli maksun vuoro. Yritettiin tingata et puolet nyt, ja puolet ku ollaan perillä, kun oltiin jo sen verta tutustuttu Indonesialaisiin tapoihin kusetuksesta. Mutta eihän tämä äijälle käyny. Noh, hetken miettimisen jälkeen annettiin sit rahat ukolle, ja kuinkas sitten käykään.

Mies sanoo kiitos, tumppaa rahat taskuunsa ja juoksee pois. Siinä me sit epäuskoisina ollaan et mitähän vittua tässä NYT tapahtuu... epäusko muuttuu komediaksi kun kuvitellaan kaikki skenaariot läpi, ja tietenkin oletetaan et meidät nyt vaan ryöstettiin. Sit hetken päästä aletaan miettiin asiaa lisää. Auto on auki, meidän kamat sen perässä, jotain random possea pyörii auton läheisyydessä. Ehkä tässä kuitenkin voi olla mahdollisuus et tää lähtis johonkin.

No rohkaistumisen jälkeen kysästiin paikalliselta mieheltä joka istui auton viereiselle rotvallilla, et hei, ootko menossa kans Parapattiin, johon saatiin vastaus et joo. Sit alettiin oleen jo positiivisella mielellä et hei, jos lokaalikin on tässä, niin ei meitä ehkä sittenkään ryövätty. Seuraava kysymys onkin sit tyypillinen esimerkki Aasian asenteista. Eli "When do we leave from here?" ja vastaus, "This is Indonesia" ja olankohautus äänekkään naurun kans.

Noh, tunti, puolitoistahan siinä sit meni et auto oli täys, (7+1) ja päästiin lähteen.

-----

Matka sinänsä meni ihan sujuvasti, pari pysähdystä vessaan ja syömään, ja kuinkas ollakkaan kuski ei JAKSA ajaa enää Parapattiin vaan värvää matkalla olevasta kylästä toisen autokuskin viemään meidät loppumatkan, koska hänen mielestään alkaa olla jo vähän pimeetä et pitäs päästä takas Medaniin. No ei siinä mitään, ei lisäkustannuksia eikä mitään. Paitsi taas tunnin venaus et saatiin seuraava auto täyteen.

SAATANA.

Ja sit, alkaa todellisuus hiipimään takaraivoon. Ei tulla olemaan perillä ennen pimeää, ja erittäin epätodennäköistä että keretään seitsemältä lähtevään viimeseen veneeseen joka veisi meidät Lake Toban ehdottomasti eniten resortteja sijaitsevaan Tuk-Tukin kylään.

Ja niinhän siinä sit kävi, et vettä alko sataan ku esterin perseestä, ja perillä oltiin joskus 9 aikaan. Noh, ensimmäinen kusettaja tulee HETI auton viereen ku päästään Parapatin kylään. Tämän sankarin nimi on Samuel, hänellä on ystävä joka on ns. Ferry monkey, joka yrittää viedä asiakkaita resortteihin joista hän saa provikkaa. Hassua tietenkin on se että Samuel puhuu Suomea jonkinverran. Perus fraasit jne, ja kehui että hän on "the dragonman" tatuointinsa mukaan, jonka Tunna ja Rikukin aikanaan sitten blokkas juurikin Lake Toballe mennessään. Noh, sit tulee tietenkin kysymykset acehin päätuotteen haluamisesta, ja järKYTTÄVÄN riistohinta huoneesta. Eli 200k (125k = 10e) per yö perus vitun huoneesta yhdellä parisängyllä. Vesisateessa, väsyneenä, matkasta vittuuntuneena jne, otettiin huone, ja päätettiin luottaa herra Samueliin, kun hän niin painotti että hän panostaa luotettavuuteen ja asiakaspalveluun.

Suomenkielen taito, Madventures historia ja yleinen paskanpuhumisen taito sai meidät uskomaan miestä. VIRHE. Tämä mies on 30v kusettanut turisteja Parapatissa, joten jos sinne menette ja pienikokoinen kaljuuntuva semisti tukeva pusher tulee vänkää Suomeksi jotain ja esittelee itsensä Samueliksi, sanokaa terveisiä, ja et hän on nykyään sit internet famous, ja kusettaminen Suomalaisten kustannuksella ei ainakaan toivottavasti ole enää niin helppoa.

Vahvistuksen Samuelin historiasta saatin vasta viikolla 2. Kun oltiin jo muutettu Mas Cottagesiin, ja tutustuttu paikallisiin nuoriinmiehiin jotka enemmän ja vähemmän tekevät täysin samaa kun Samuelkin, mutta huomattavasti vähemmän härskisti.

-----

Tästä "kusettamisesta" voiskin kertoa vielä vähän lisää ennenkuin alan sepostamaan tapahtumista ja fiiliksistä mitä Toballa oli.

Eli eli.

Indonesiassa yleisesti (missä vierailtiin), tuntuu että kaikki etuilee, yrittää kusettaa liian isoilla hinnoilla, vedättää turistia provision toivossa mestoihin ostamaan tuliaisia jne. Tämä fiilis tuli HETI ku ländättiin Medaniin, ja vahvistui entisestään kun oltiin Parapatissa. Vasta kun oltiin se pariviikkoa oltu Toballa, alkoi asian luonne selkenemään kun eräs Nangas niminen kaveri valotti asiaa kun häneltä asiasta kysyin.

Eli kusetus ei oikeestaan ole kusetusta, vaan se on bisnestä. Paikalliset hymyissä suin perii ylihintaa vaikka kaveriltaan jos kaveri on tarpeeksi tyhmä maksamaan, ja tästä ei KUKAAN tunne minkäänlaista omantunnon tuskaa. Koska se vaan on "maantapa". Nangas esim järjesti vesiputous risteilyn jonne lähti 6 Suomalaista, ja pari muuta, britti ja kanukki. Ja Nangasin frendit. Nangasille ja hänen frendeilleen reissu oli ilmainen, juomat ruoat ja kaikki. Meille turisteille se maksoi 200k per lärvi, ja tähän ei kuulu juomat. Juomat oli maksullisia joten silläkin tehtiin melko jämäkkä tili. Bisnestä bisnestä.

Mutta kun asiaa miettii, ei se nyt niin hirveesti maksanut, ja reissu oli aivan käsittämättömän siisti, niin ihan nyt sama jos Nangas ja jäbät saikin juoda päänsä täyteen ja syödä vatsansa kukkuralleen, koska hei, nehän reissun organisoi.

Vasemmalla Gabriel, ja allekirjoittanut + Sebastian oikealla. Olemme siis paikallisessa palmwine warungissa josta olis voinu ostaa koiranliha keittoa. Ei ollu nälkä. Ah, niin ja palmwine on sit kiljua jota ne valuttaa palmuista. Ilman kanssa tullessaan kosketuksiin se alkaa heti käymään, ja niin... mietoa viiniähän se oli joka maistu ihan ok. Jos tommonen kiljun maku ei hirveemmin haittaa. Ah, seuraavana aamuna kannattaa varautua ruiskupaskantamiseen nm. kokemusta on.

----

Ensimmäinen 4 päivää vietettiin Samuelin suosittelemassa ja meille organisoimassa resortissa nimeltä Samosir Cottages. Paikka on varmaan kaikkein eniten promotoitu ferrymonkeyden puolesta. Ilmeisesti he maksavat eniten asiakkaista. Mene ja tiedä.

Anyway, aika siellä oli ihan kivaa, ainoa miinus tuli viereisellä tontilla toimivasta venekuivatelakasta joka pietti aamusta alkaen meteliä kunnes tuli pimeää.

Ja viikonloppuna Medanista tulevat nuoret aikuiset mölisee 24/7 kunnes menee takaisin Medaniin sunnuntaina. Eli viikolla hotelli on tyhjä enemmän ja vähemmän, ja sit viikonloppuna siellä on melkoinen hulina.

Samosir Cottages on siisti, halpa, ja lungi.

Vaikka paikka onkin tyylikkäästi sisustettu, iso ja näyttävä, on turhaa olettaa että olisit missään 3-5 tähden hotellissa, koska et ole. Sellaista ei ole olemassakaan Lake Toballa. Tai... ehkä yksi, Samosir Villas. Mutta sinne tarvitaan jo oikeeta rahaa jos aikoo asustella siellä. Eli backbackkerit voi unohtaa.

Niin, siis hotellin henkilökunnan palvelualttius ei ole ihan sitä kärkipäätä, mutta kun asian tajuaa, ei se mitään ongelmaa aiheuta. Kuhan kävelee tiskille ja tilaa safkansa, tai sanoo et ollaan valmiit tilaan, niin homma kyl skulaa. Turhaa jäädä pöytään norkoilemaan ja odottamaan kuuta nousevaa. Sillä joskus se ei vaan tuu nouseen ollenkaan ellei ite mee nostamaa, if you get the drift.

----

Koko 4 päivää mitä vietimme Samosir Cottagesissa oli tarkoituksena etsiä batak talo, jossa voisimme viettää mahdollisimman paljon ajastamme Lake Toballa.

Vihdoin tämä löytyi Gabrielin avustuksella, ja muutimme edellä jo mainittuun Mas Cottages nimiseen mestaan joka sijaitsee isoimman turistikeskittymän ulkopuolella, kylässä nimeltä Ambarita.

Mas Cottages saa minulta 10/10.

Uusi hima, Mas Cottages ja meidän Batak Talo. Tästä maksoimme 80k/yö eli ... 6€. EI paha.

Jos rotat, lepakot, ja muut harmittomat pikku rapistelijat ei haittaa paikka on mitä mainioin. :)

-----

Mas Cottagesissa asustaessamme tutustuimme hämmästyttävän moneen Suomalaiseen trävelleriin. Tultuamme Mas:iin, olimme yhtä naista lukuunottamatta ainoat finskit resortissa. Mutta kuinkas ollakkaan, viikko myöhemmin resortissa asui 9 (!!!) Suomalaista :D

Niko ja Wilma, naapurimme tuli tutuksi, siinä missä yksin matkustava Taneli. Niin myös edellämainitun pariskunnan ystäväpariskunta Hugo ja Anniina (?).

Tälläporukalla miinus Taneli, teimme myös venereissun joka oli mitä mahtavin. Tästä kerroin jo aiemmin, eli venereissu meni vesiputouksille jonne ei pääse mitenkään muuten, yyber reissu. Harmikseni minulla ei nyt sit ole mahdollisuutta linkkaa kuvaa siihen koska ne on muistikortilla ja tää uus padi ei tietenkää ole samalla plugilla ku vanha, joten kuvaa ette sit näe.

---

Hmm, niin... ah, Sebastian, ei pidä unohtaa häntä. Eli tapasimme jo Samosir Cottagesissa Saksalaisen tyypin nimeltä Sebastian, joka on mukava nuorimies, jonka kanssa tulimme hyvin juttuun, ajelimme ympäri saarta skoottereilla, jonka myötävaikutuksesa minulla on reilut 8gb videomateriaalia kuvattuna GoProlla kun ajelemme Lake Toban jylhissä vuoristomaisemissa!

Thanx Sebastian!

Ja Sebastian lähti kohti Bukit Lawangin viidakkoa kun me lähdimme Mas Cottagesiin. Eli meidän reittimme erosivat lähes yhtä nopeasti kun ne törmäsivätkin. Vain yhtyäkseen myöhemmin uudelleen. Siitä lisää seuraavassa päivityksessä.

----

Niin.

Lake Toba.

...

Rakastuin järveen, ihmisiin, tunnelmaan, batak taloihin, skoottereilla ajeluun vuoristomaisemissa, eli pitäiskö sanoa että rakastuin Lake Tobaan.

Voi hyvinkin olla, nimittäin nyt jälkeenpäin kun tätä kirjoitan Rovaniemellä, kun ulkona on -20, ei voi kun muistella lämmöllä sitä aikaa mitä siellä vietettiin.

Lake Toba menee minun kirjoissa Top-3 kohteisiin.

Toba sopii kaikenikäisille, perheille, soolo trävellereille, pariskunnille, jos joku jolle siellä ei ehkä ole niin paljoa tekemistä on aktiviteetti-Erkki joka haluaa sätkiä jokapäivä jotain.

Sätkijälle Lake Toba ei sovellu, koska se on kuin Don Det. Relaxaation keskipiste Sumatralla.

Takaovi Batak talossamme, huomaa alareunan laavalamppu ja Tyler "Spades" Maclin:n promootio tarra :)

Hankalaa, niin hankalaa vaan päättää tämäkin osuus. Olisi niin hirveästi kaikkea mitä voisi kirjoittaa, kun kuitenkin Lake Toba oli yksi niistä kohteista joissa vietimme eniten aikaa.

Ehkä siis teen sen näin.

Samosir Cottages:
- Mr. Bloom (Samosir Cottagesin manageri, asiallinen veijari)
- Samuel (The Dragonman kusettaja Parapatissa, varokaa tätä)
- Gabriel
- Sebastian
- Paikassa työskentelevät tytöt.

Mas Cottages:
- San (Paikan jokapaikan mies, hoitaa KAIKEN mitä tarviit jos se vaan on mahdollista)
- Sanin broidi jonka nimeä en muista. (Paikan pomo, suostuu neuvottelemaan hinnoista)
- Paikan todellinen pomo, eli pieni muksu joka osaa hämmentävän hyvin Suomea jo pienellä iällään. Jos tulet tänne, et voi missata tätä pikkumiestä.
- Ja tietenkin unohtamatta paikassa työskenteleviä naisia jotka aamusta iltaan tekevät duunia jotta matkailijoilla on safkaa ja kaikki mitä tarvii.
- Nangas (Paikallinen mies joka asuu aivan lähellä Massia, mahtava äijä. Rehellinen.)

Lake Toba:
- Skootteriajelua
- Venereissuja
- Uimista
- Riippukeinussa makaamista
- Bintang (KALLISTA!!)
- Jennie's (Järven ehkä paras ravintola.)
- Roy's Bar (Live musaa! Paras baari järvellä)

Ja anteeksi niille kaikille joita en ole muistanut mainita. Shit happens, mutta se ei ole tarkoituksen mukaista.

Vesiputous lähellä Tuk-tukin kylää.

Eli näihin ajatuksiin, ja seuraavaksi onkin sit reissun viimeinen "matkakohde" eli Pulau Weh.

(23.1.2013 - 30.1.2013 Kuala Lumpur

Kuala Lumpur... mikä erikoinen ilmestys se olikaan niin monen kuukauden jälkeen jotka oli
vietetty hyvinkin aasialaisissa merkeissä. Pääosin vailla lämmintä vettä, kunnollista internet-yhteyttä, eurooppalais standardi sänkyjä jne.

Taivasta hipovia lasitaloja ja infernaalisen karmea liikenne yhdistettynä jotenkin moderniin kaupunki imagoon. Kuala Lumpur on jotain erilaista. Siinä on jotain samaa mitä Bangkokissakin, paljon ihmisiä, paljon rahaa jne. Mutta jotenkin Kuala Lumpuriin itse henk.koht tykästyin mitä ilmeisemmin.

Mutta takaisin tarinaan. Eli tulimme sateiseen Kuala Lumpuriin monen tunnin bussimatkan jälkeen joka oli alkanut Langawilta lautalla Kuala Perlikseen, josta sitten etsimme itsellemme bussin jossa nyt matkasimme.

Bussin päästyä päätepysäkille keräsimme kassimme ja otimme bussin kohti Chinatown Boutique Hotellia jonka olimme varanneet Agoda.com sivuston kautta. Annoimme kuskille osoitteen ja lähdimme kohti hotellia. Strömsöössä asiat menisivät jotakuin näin: Taksikuski sanoisi "Jep, mennään." Ja ajaisi hotellille ja maksaisimme taksin ja astuisimme tyytyväisinä hotellin aulaan. Meillä tarina meni hiukan toisellatapaa. Ensimmäiseksi taksikuski alkoi epäröimään osoitetta jonka olimme agoda.com sivustolta ottaneet. Väitti että hotelli ei ole siellä. Tinkaamisen jälkeen ajelimme kyseistä katua eestaas kunnes olimme 100% varmoja että hotelli nyt ei vaan satu olemaan siellä missä sen piti olla. Noh, ei siinä mitään, kuski sanoo että hei, minkä näkönen hotelli on, kuvailtuamme hotellia joka oli noh... erittäin "räiskyvän" värinen, kuinkas ollakkaan hotelli sitten löytyikin, ja juuri sieltä minne kuski oli aiemmin halunnut meidät viedä, mutta me tinkasimme osoitetta jonka olimme netistä repineet. Way to go boys! Way to go! Taksi luonnollisesti maksoi jälleen turhan paljon.

Ah, CBH (chinatown boutique hotel) oli mitä mainioin hotelli. 10/10M nettiyhteys, länsimaiset kaapelikanavat, lämmin hierova suihku, ja eurooppalaisella standardilla hyvät sängyt. Kyllä nyt sai olla hyvänä. Ainoa miinus Malesian alkoholivero (turistivero) joka teki sen että kaljan juominen oli aika kallista.

Kuvassa erinomainen hotelli, eli Chinatown Boutique Hotel. Värikäs ku mikä, eiks jeh?

KL:n menon tarkoituksena oli hakea sieltä Indonesiaan vaadittava 60 päivän viisumi, sillä meidän alkuperäisen tarkoituksen mukaan olisimme Indonesiassa lähes koko tuon 60 päivää.

Ensimmäisinä päivinä pyörimme pitkin Chinatownin katuja syöden katuravintoloista jotka on btw aivan helvetin päräyttäviä. Lihaa tikuissa, niin monenlaista ja makuista että jokaiselle löytyy jotain. Ehkä jopa vegetaristillekkin, mene ja tiedä.

Takaisin viisumeihin, kerron nyt kuinka viisumin saa ilman ongelmia, ilman häsellystä ja kahdessa päivässä.

Tarvitset nämä:

2x Punaista taustaa vasten oleva passikuva (Muut värit käyvät yleensä kans, mutta joskus kyrvät byrokraatit vaativat että kuvan tausta on punainen)
Valokopio passin henkilökuva sivusta.
Valokopio passissa olevasta voimassaolevasta Malesian viisumi tarrasta
Valokopio lentolipusta Indonesiaan ja sieltä pois.
Valmiiksi täytetty viisumihakemus indonesian suurlähetystön kotisivuilta printattuna.
Suorat housut
Kauluspaita.
Kengät. (sandaalit/flipflopit ei vaan käy)

Nämä kun on hanskassa niin sit vaan heti aamusta kello 9 aikaan Indonesian suurlähetystöön, ja jos on kiireinen ja tarvii viisumin jo samanapäivänä niin voi toki yrittää livauttaa ringittiä vähän extrana niin uskoisin että päivällä kello 14.00 alkaen voi jo passinsa Indo viisumilla hakea. Ilman tuota kannustinta passin viisumilla koristettuna yleensä saa hakea heti seuraavana päivänä kello 14:00 jälkeen.

Itse viisumihaastattelussa kysytään yleensä matkan tarkoitusta, ammattia, ja jotain random kysymyksiä. Itsellä naikkonen kyseli vähän tarkemmin miksi juuri haluan pitennetyn viisumin, minne aikoisin matkustaa ja miksi. Hiukan hassuja kysymyksiä, mutta siitä huolimatta viisumi tuli saatua. Antilla haastattelu oli mennyt huomattavasti rennommissa merkeissä, sillä hän oli keskustellut Suomalaisesta ruokakulttuurista, ja mistä ruoasta hän pitää Malesiassa ja Indonesiassa. Että semmosta.

Meillä kävi niinkin hassusti että ensimmäistä kertaa kun yritimme mennä viemään hakemuksia ja passeja lähetystöön, sattuikin olemaan joku muslimi juhlapäivä ja kaikki virastot oli kiinni. Joten ajeltiin sit 10e taksilla ympyrää vain taksikuskin nauraessa kun palasimme takaisin CBH:n nurkille "I should have told you that its closed...heh heh heh". Niinpä, mutta sitten me ei oltas lähetty ajeleen ja sä et olis saanu sitä 10€:s joten et sit sanonu. Heh heh heh. Vittu.

Noh ei siinä, heti ku hommat saatiin rullaan niin saatiin viisumit ja matka sai jatkua kohti Indonesiaa. Matkan viimeistä destinaatiota kohti.

Mutta eipäs vielä mennä liianpitkälle nimittäin kyllähän KL:ssä sattui ja tapahtui vaikka mitä tuossa viikossa mitä siellä vietettiin.

Esim Antti löysi internetistä että Biancossa (Paikallinen highclass yökerho) esiintyisi Phil Hartnoll (The Orbital), joten päätimme että vittulainen, sehän me mennään katsoon.

Luimme keikkapaikasta aiemmin että sisään pitää olla jälleen kengät, housut, ja paita. T-paitakin kelpaisi.

Siinä sit keräiltiin kamoja kasaan ja vedettiin kaljaa kunnes ilta alkoi näyttää hyvältä, otettiin taksi ja mentiin Vertigo Clubille.

Ja taas. Ei mene hommat ku strömsöössä. Hihaton paita ei ole T-paita. No shit vitun sherlockit ja saatanan vittu. Eiku taksilla takas hotelille ja t-paitaa päälle molemmille miehille ja takas vitun clubille. Taas 10e hukkaan.

Sitten itse asiaan.

Clubi oli melko "ekslusiivinen" tyylikäs ja mitoitettu suht pienelle yleisölle. Olisikohan sinne mahtunut se 200 ihmistä MAX. Viskipulloja myytiin 75€ 2x, ja yhtä ei saanut kerrallaan. Erikoinen meininki. Tosin pullon sai jättää clubille nimettynä kaappiin joten sinne palaaminen olisi suht vaivatonta kun oma viskileka odottaisi kaapissa siemailijaa. Olut kannu oli sen 20e kannu.

Keikalla oli suht hämmentävän vähän yleisöä, ehkä satakunta. Tanssilaittia ammotti lähes tyhjyyttään, mitä muutamia paikallisia miesryhmiä jotka jorailivat keskenään tanssilattian laidoilla. Phil Hartnollin aloittaessa soittamaan minä ja Antti siirryimme lavan edustan läheisyyteen jossa sitten jorailimme keikan koko pituudeltaan. Enemmän ja vähemmän kokoajan.

Jotain itse keikasta. Phil Hartnoll jostain syystä (syistä lisää myöhemmin) otti minut, Antin, ja pari englantilaista muijaa tarkkailuun, ja viestitti pitkin keikkaan dropeistaan ja tulevista vaihdoista jne. Meillä oli aivain kuin jonkilainen "kommunikaatio" meneillään musiikin kautta (?)

Keikan jälkeen Phil tulikin juttelemaan kanssani, ja juteltiin keikasta josta hän sitten sanoikin että oli pistänyt silmälle kuinka minä, antti ja Englantilaiset muijat oltiin tanssittu kovin innostuneina ja tykänneet keikasta. Tämän vuoksi hän olikin sit alkanu "kommunikoimaan" meille keikan ohessa. Juteltiin pitempi tovi sitten hänen keikka rundistaa, minne hän oli menossa ja mistä tulossa. Kuinka oli keikat menny jne, ja tietysti meidän reissusta mistä olimme ja minne olimme menossa ja sitä rataa. Hassua sinänsä se että Phil oli menossa Koh Tao:lle seuraavaksi keikalle, ja mehän olimme sieltä suht vasta reilut 2 viikkoa takaperin lähteneet. Suosittelin lämpimästi Rocky Resorttia jossa olimme olleet, ja kerroin toki "standardien"tason ja että siellä saisi aivan 100% varmasti olla rauhassa faneilta jne.

Erittäin asiallinen ja mukava mies kaikinpuolin, down to earth superstarba :D

Ilta oli mitä maagisin, ja se myös päättyi aika merkillisesti. Nimittäin.

Kuten kerroin aiemmin, taksikuski oli vienyt meidät mestoille, ja olimme joutuneet ottamaan uuden taksin vain hakeaksemme t-paidat ja palataksemme takaisin. Noh, tämä kyseinen taksikuski sattui olemaan Malesialainen. Malesiassa on noh... melko selkeää rasismia. Tai ainakin Kuala Lumpurissa on. Tämä ilmenee siten, että Kiinalaiset ja Intialaiset on liittoutuneet keskenään ja toimivat yhteistyössä keskenään, ja Malesialaisille on hallinnollisia duuneja. Vitsillähän kuulin sanottavan että jos Kiinalaiset ja Intialaiset lopettavat työnteon Malesia tuhoutuu. Tämä siis Malesialaisen miehen suusta.

Eli, tämä sama ilmiö myös ilmenee alamaailmassa ja kaikessa siihen liittyvässä. Eli meille se ilmeni näin. Taksikuski joka oli Malesialainen ei ensimmäisellä kerralla kun olimme menossa hakemaan t-paitoja suostunut ajamaan taksiaan Chinatowniin koska "It's very dangerous for me." Hän jäi odottamaan autonsa kanssa muutaman korttelin päähän hotellistamme, Chinatownin yhden entrancen ulkopuolelle. Palattuamme t-paitojen kanssa hän odotti auton ja kuskinpuolen oven vieressä rengasrauta kädessä. Syyksi rengasraudalle hän sanoi että "If the gangsters try to steal my car, I have something I can use to fight them with." Että semmosta.

Noh, yöllä keikan jälkeen odottelimme englantilaisten misujen kans taksia yöpaikkaan, naiset olivat tilanneet vanhan tuttava kuskinsa hakemaan heitä, mutta odottelusta huolimatta hän ei löytänyt ajoissa perille, vain kuinka ollakkaan meidän luotettu gangsteri pelkoinen taksarimme kurvasi mestoille ja hyppäsimme kyytiin. Tälläkertaa reissu oli VIELÄ erikoisempi kuin ensimmäisellä kertaa. Nyt kello siis oli jo lähentymässä kolmea yöllä ja KL:n liikenne oli jo suht hiljaista. Ajoimme kohti Chinatownia kun ohitsemme ajaa valkoinen helvetin pimpattu Nissan Skyline. Ja toiseltapuolen (eli meidät ns. sandwichattiin) samaan aikaan kurvaa valkoinen 911 Porsche. Autot ajavat vierekkäin molemmilla kaistoilla ja pysäyttävät autot keskelle tietä blokaten molemman liikenteen ja aukaisevat ikkunat. Me ollaan taksin takapenkeillä monttu auki, ja ajatukset pyörii linjalla "Mitähän vittua tässä nyt tapahtuu" "Pitäskö tästä lähtee juosten karkuun" "... ... ...".

Noh, autot kiihdyttelivät hetken ja ajoivat molemmat erisuuntiin. Me jatkettiin hämmentyneinä kohti Chinatownia ja jällen kuski jätti meidät muutaman korttelin päähän vedoten turvallisuuteen. Noh siellä me sit keskellä yötä kävellään pitkin autioita Chinatownin katuja, ja kuinkas ollakkaan, valkoinen 911 Porsche, spesiaalimallinen, very kallis, kurvaa meidän ohitse. Himmennettyjen ikkunalasien takaa hämärästi hahmon piirtyen läpi, auto ajaa meidän eteen ja parkkeeraa auton moottoria sammuttamatta. Siitä me sit kävellään auton vierestä jälleen hiukan hämmentyneinä. Ei mitään, 20 metriä kävelyä ja auto lähtee matelemaan meidän perään, ja ajaa jälleen ohi, ja parkkeeraa auton meidän eteen tienviereen parikymmentämetriä meidän edelle. Kuumotus alkaa nouseen melko lukemiin kun oltiin aiemmin saatu kuulla paikallisesta Triad mafiasta jne. Ei tarvinu arvata kuka siellä autoa ohjasti, mutta turvallisesti "saattueessa" me sit päästiin CBH:lle illan klubbailun jälkeen.

Helvetin surrealistinen päivä kaikinpuolin.

Toinen helvetin päräyttävä juttu oli thaipusam, Intialaisten hindu juhla joka sattui olemaan juuri yhtenä näistä päivistä. Kaupungkiin tulee miljoonia hinduja jotka pyhiinvaeltavat batu caveseihin, maailman vanhimpaan hindutemppeliin. Kulkueissa kulkee hinduja jotka kantavat uhrilahjoja jne jumalille. Pyhimmät miehet kantaa monimetrisiä temppelinnäköisiä rakennelmia hartioillaan koko matkan batu caveseihin. Näimme helvetisti hinduja pyhissä menoissa ja meno oli mitä mielenkiintoisin.

Kuala Lumpur on muuten ihan helvetin päräyttävä mesta ostaa halpaa elektroniikkaa jos sellaiselle on tarvetta. Esim uuden iPadin saa noin 30% halvemmalla kuin vastaava maksaisi Suomessa. Muistikortit on lähes puolet halvempia, ja yleisesti kaikki perus-elektroniikka on sen 30-50% halvempaa. Itsellä tarttui mukaan uusi iPad 4 cellular+wifi 16gb versio. Antilla muistikortteja, langaton 3g reititin, ja 3g dongle. Kaikki helvetin edulliseen hintaan.

Kuala Lumpurissa elektronikka mekka on nimeltään: Low Yat Plaza. 8 kerrosta täynnä merkkiliikkeitä ja hinnoista saa tingata. Täältä voi löytää käsittämättömän hyviä hintoja jonainpäivänä ja joskus hinnat voi olla aika paskaa. Etsivälle ja niille joilla on aikaa kuluttaa etsien tarjouksia. Tämä on THE mesta.

Low Yat Plazan ensimmäisen kerroksen aulassa. Katsoen kohti kahdeksatta kerrosta ihmetellen kaikkea sitä elektroniikan määrää mitä tämä ostari sisältääkään.

Ruoasta jotain. Kuala Lumpur on jättimäinen kaupunki, siellä on ihan mitä vaan. Ja kaikkea löytyy erinomaisena. Esimerkkinä voinee käyttää pizzeriaa jossa kävimme Antin kanssa. Ciccio, tämä sijaitsee Jalan Ceylonin varressa jossa myös on erittäin mukavia baareja ja ravintoloita. Jalan Ceylon halkaisee myös KL:n tärkeimmän shoppailukadun eli Bukit Bintangin.

Cicciossa söimme siis pizzaa. Paikka on ihan ehdottomasti parhaimpia ruokamestoja (mitä tulee Italialaiseen safkaan) missä olen koskaan käynyt. Alkupaloiksi saimme leipätikkuja kuten Italiassa on tapana, ja tietysti erittäin laadukasta balsamiviinietikkaa johon niitä pystyimme dippaamaan. Ja sitten itse ruoka. Eli 3:n juuston frutti di mare. Juustoina mascarpone, mozzarella sekä feta. Meren antimina katkarapu, ja vihanneksina sipuli, ja hedelmänä ananas. Aivan käsittämättömän hyvää.

Itse rakastuin kiinalaisten katukeittiöön. Siitä tuli jokapäiväinen ruoka kun KL:ssä asuttiin. Niin päivälliset kuin illalliset ja lounaat söin katuruokaa. Ankkaa, katkarapua, possua, ja lisää possua. Nami nami.

Niin ja pakolliset turistikohteet eli KL Tower ja Petronas tower.

Niin, no sattuipa niin että me ei menty kumpaankaan. Syyksi lukeutuu nämä: Helvetin kallista, 20€ / henkilö. Rajoitettu lippumäärä per päivä.

Eli mentiin Twin towerssille liian myöhään (kello 15-16 aikoihin) ja kun haluttiin liput ei niitä enää ollut ku kaikki oli loppuunmyyty.

Noh saatiin kuvia kuiten torneista joten loppuhyvin kaikkihyvin. Ai niin, olihan siellä tornin shoppingmallissa kyllä Vertun liike ja nätti reilun 8 tuhannen euron paskapuhelin myynnissä. Hulluille kiinalaisbisnesmiehille vissiin.

Minä ja KL Petronas Twin Towers.

KL on suht näppärästi suunniteltu mega kaupunki. Tarkoitan tässätapauksessa sitä kuinka siellä on helppo liikkua vaikka se onkin iso kooltaan. Keskusta itsessään ei ole mitenkään järkyttävän iso, mutta kun kaupunki sattuu olemaan perustettu keskelle viidakkoa, sen ilmasto on suht... trooppinen. Kaduilla dallaaminen auringossa tuppaa menemään suht nihkeeksi suht nopeesti. Niin tämänvuoksi paikallinen infrastruktuuri tulee tarpeeseen. Ja sellainehan KL:ssä on. Monorail ja useat eri junalinjat menevät sikinsokin KL:n pääosia, joten minne sitten oletkaan menossa todennäköisesti fiksuinta on ottaa juna tai monorail. Erittäin bueno vaikka itse näin sanonkin.

KL:n graffaajat harrastuksensa parissa. KL:ssä btw on helvetin siistejä graffoja.

Niin, KL on ihan vitun siisti kaupunki. Mulle se vaan kolahti ihan sikana. Olis mahtava löytää duunia jostain tommosesta mestaa, (jos haluis tehdä duunia) ja asua jossain korkeessa pilvenpiirtäjässä ja niin edelleen. Mutta ehkä sit toisessa elämässä ku mua kiinnostaa enemmän tehdä uraa.

Niin, ja tähän ehkä on tyhmä lopettaa näinkin hienoa kaupunkia koskeva blogipäivitys, mutta KL:ssä ensimmäistä kertaa mun elämässä mua kohtaan kohdistettiin rotusyrjintää aka. rasismia. Niinkin joviaalissa tilanteessa kun baarissa ja biljardipelin yhteydessä. Tämä tilanne sai minut hyvin hämillee, nauroin asialle luullen sitä vain vitsiksi, mutta sain pettyä kuultuani että tilanne oli ihan tosi. Noh, nauran sille ehkä myöhemmin joskus. Nyt se vaan tuntuu absurdilta. Minulle asia kuitattiin termillä "Dont worry, this is Malaysia."

Seuraava päivitys onkin sit Indonesiasta, eli Lake Tobalta ja siitä kolmesta viikosta jotka siellä vietimme.

(15.1.2013-21.1.2013) Langkawi, Malaysia

Vajaan viikon rentoutumisen jälkeen oli taas aika siirtyä seuraavaan matkakohteeseen, tätä tarkoitusta varten oli valikoitunut Malesian "turistisaari" Langkawi joka kaikessa ihmeellisyydessään on verovapaa alkoholille, tupakalle muutamia mainitakseni. Muslimivoittoisessa Malesiassa se on erittäin harvinaista.

Speedboattimme lähti Koh Lipeltä klassisen tyylin mukaan, eli lähdimme kärttyisinä aamupalalta hiukkasen liian aikasten, tosin täysin meille annettuja neuvoja noudattaen. (Lieneekö nämä ohjeet annettu juuri siksi tuntia aiemmin jotta ainakin ihmiset olisivat paikalla kun vene lähtee, mutta ainakin venaus on tullut tutuksi tällä reissulla.)

Olimme tälläkertaa etsineet internetistä etukäteen paikkaa mihin majoittua, ja olimme saaneet eräänlaisen valaistumisen mitä halutaan ja mihin hintaan. Tämä oli Malibest, ja heidän tarjoamat treetop bungalowit.

Maihinpäästyämme ja erittäin nopean passien leimauksen jälkeen olimme pääseet Malesian maaperälle, ja passissa 3kk leima. Tätä helpompaa maahantuloa ei tälläreissulla ole ollut. 10 pistettä ja papukaija merkki islamisti Malesialle toimivasta rajakontrollista. Tästä jos muistan kirjoittaa myöhemmin, niin sen teen eli kirjoitan, mutta ei voi luvata mitään.

Kenny Rogerssin edessä laivaterminaalissa Langkawilla.

Kävimme kunnioittamassa rakkauslaulujen armotonta kuningasta Kenny Rogerssia käymällä syömässä hänen nimikkoravintolassaan kana-annokset ja otimme taksin kohti Malibest resorttia.

Malibest osoittautui juuri niin tyylikkääksi mestaksi kuin olisi voinut olettaa, harmiksemme hinnat oli myös sen mukaiset, joten Malibest sai jäädä vain päiväoluen ja päivällisen tarjoavaksi ravintolaksi matkalla seuraavaan kohteeseen.

Yllättäin, tai sitten ei, nyt jälleen internet yhteydet alkoivat olemaan eurooppalaisella tasolla, joten uuden paikan etsimiseen ei juurikaan mennyt kauaa aikaa, ja Antti näin kovin veteraanina paikan valitsijana etsi seuraavaksi paikaksi paikan nimeltä: Pantai Tengah Beach Inn, joka näytti rivarilta josta vuokrattaisiin asuntoja päivävuokralla.

Ja sitähän se oli!!

Minä ja Antti istutaan ja nautitaan verovapaasta oluesta ja istutaan asunnon ulkoterassilla :P

Langkawi on Malesian kanariansaaret. Siellä on paljon Suomalaisia, johtuen Tsäärebörin suorista lennoista Langkawille, ja siellä on keski-ikä varmaan lähempänä viittä ku kolmea kymppiä. Ja se näkyy palvelussa, ja hinnoissa näin yleisesti ottaen. Budjetti trävelleri pääsee erittäin halvalla jos saa halvan asumuksen jossa on vedenkeitin ja jääkaappi, sillä silloin aamupalat/illalliset voi helposti tehdä kotona, ja ainoa "kallis" on lounas ja päivällinen.

Perus deeku pärjää todella vähällä, joten ne vähäisetkin roposet mitä taskunpohjalla kolisee voi pistää siihen kuningas alkoholiin ja tenuttaa lomansa autuaan kännissä... oh, kylläpäs intouduin...

Niin, ja näinhän mekin kyllä tehtiin, ensimmäiset 3 päivää tenuttiin kaljaa ja istuskeltiin terassilla. Erittäin relaksi meno nyt kun miettii. Bisse makso... mitähän se oli... nollakolmonen Skøl oli 1.90 RNG, eli... 46 senttiä. Etelä-Afrikkalainen kuiva siideri Savannah samaa kokoa kustansi 1.20€. Eli niin... kolmepäivää ihmeteltiin alkoholin hintoja.

Sitten neljäntenä päivänä oltiin jo lopen uupuneita paikallisen viekkaaseen verotuspolitiikkaan ja päätettiin Antin kanssa investoida rahaa paikalliseen nähtävyyteen nimittäin Underwater Worldiin.

Underwater world on Langkawille rakennettu Malesian suurin akvaario. Se sijaitsee Pantai Cenangin kylässä, joka on Kuah Townin lisäksi turistien suosiossa. Näistä paikoista löytyy merkkiliikkeet, mäkkärit, burgerkingit ja starbucksit.

Underwater World on lähes kuuden eekkerin kokoinen "akvaario", sanon "akvaario" koska siellä on paljon muutakin kuin vain akvaarioita joissa on kaloja.

Mesta on jaettu kolmeen eri osioon.

Trooppinen sademetsä: Tässä osiossa voit nähdä paljon kaloista niin Amazoniassa eläviin marmosetteihin, ja kaikenlaiseen sen väliltä. Alueella on paljon infotauluja liittyen eläimiin ja kasvillisuuteen ja tämänhetken ekotilanteeseen.

Etelänapa ja lauhkean veden vyöhyke: Täällä sijaitsee Underwater Worldin varmaan kaikkein tunnetuimmat asukit, eli mustajalka pingviinit sekä kalliohyppääjät, ah, unohtamatta näitä aiemmin esitellyt hylkeet.

Ajoitimme käyntimme niin että kerkeäisimme nähdä niin pingviinien kuin haiden syötön, ja kuinkas ollakkaan ne me myös nähtiin. Bonuksena kaiken päälle näimme myös hylkeiden ruokailun ja käärmeshöwn. Kärmes shöw tosin näytti niin helvetin borelta että jätettiin se kesken.

Pingviinien jälkeen tulikin osio jossa oli huikea määrä kaikkea mereenliittyvää, katkarapuja, korallia, kaloja you name it. Niillä oli jopa meksikolainen kävelevä kala Axolotl. Helvetin hämmentävä olento...

Ja sitten paikan kruununjalokivi, allas jossa on reilu kuusimiljoonaa litraa vettä ja tunneli joka kulkee altaan alla jne. Altaassa suihki joitakin lajeja mainitakseni, riuttahai, jättiläisrauskuja, kilpikonnia, ja ties mitä kaikkea siltä väliltä, vaikuttavan näköinen allas. Tämän altaan syöttöaikaan nähtiin kuin mies sukelluskamoissa syötti fisuja toisille fisuille.

Todellakin rahansa arvoinen reissu vaikka vähän tyyriimpi olikin. Tästä huvista sai maksaa suhteellisen paljon eli 38 ringittiä. 9.50€ more or less.

Tämä samaisena iltana ostettiin pullo Sheridan's likööriä, ja illaksi mentiin paikalliseen diskoteekkiin. Sunbaan. Sunbassa osoittautu olevan biljardipöytä, ja siellähän sitä sit ilta meni näppärästi pöydässä pelaten ilmaisia pelejä. (3rng per peli ja voittaja jää pöytään. You do the math) Paikalliset otti lämpimästi vastaan pöytään kunnes jossainvaiheessa alko tuleen jo ehdotuksia rahapeleistä jne, joista jouduin kohteliaasti kieltäytymään, osittain oman humalatilan kuin myös pelosta että ne hoitaa jonku mestarin paikalle putsaan meikät ku oon päissään :P

Jälkimmäinen huoli osottautui täysin harhaiseksi myöhemmin kun Sunbassa käytiin kaljottelemassa ja pelaamassa bilistä.

Meidän asunnon naapuriin muutti seuraavana aamuna lauma Norjalaisia teinejä. Parikymppinen pariskunta ja heidän kaksi kaveriaan. Åle ja hänen tyttöystävänsä, helvetin nätti tyär, Håvart ja Marcus. Kovin aktiviteettipärinä teinejä, dokasivat ja rellestivät ja vaihtelivat paikkaa miten sattui. Kaikesta huolimatta hyvää porukkaa, ja viihdyttiin niiden naapureina kunnes heidän reissunsa jatkui Penangiin, ja ehkä mahdollisesti sieltä Kuala Lumpuriin.

Enempää en jaksa kirjoittaa alkoholin vetämisestä, joten skippaan seuraavat kinkerit jossa imeskeltiin erittäin laadukasta vodkaa ja passionhedelmä likööriä lantringeilla. Kivvaa oli mitä vähän vammasta suunsoittoa jne, mutta sehän kuuluu Suomalaiseen ryyppäämiseen eix jeh?

Lopuksi kävimme tarkastamassa paikallisen kaapeliradan joka sijaitsee noin puolentunnin ajomatkan päästä Pantai Tengahista jossa asuimme.

Kaapelirata menee reilun seitsemänsadan metrin korkeuteen jossa näkymät oli ... noh... henkeäsalpaavat.

Minä ja Antti poseerataan kyltin kanssa Langkawin köysirata aseman yläpäässä.

Kun oltiin päästy köysiradalta takaisin normaalille korkeudelle oli matkalla seuraavaksi tarkoituksena nähdä lähellä sijaitseva vesiputous ja sen oheiset seitsemän lähdettä.

Kun pääsimme lähteille johtaville portaille kävi jälleen selväksi että emme todellakaan aikoneet kävellä paahtavassa auringossa vajaata seitsemääsataa porrasta, joten "tyydyimme" kävelemään puoleenväliin jossa sijaitsi lähteiden tuottaman veden muodostama vesiputous.

Out of the dark, into the light. Vai miten se Kreatorin viisaus meni...

Näin loppukaneettina jälleen, mitä Langkawista jäi käteen.

Pantai Tengah Beach Inn, oli vallanmainio paikka, hyvä puhdas huone, lämmin vesi, vedenkeitin, tv ja jääkaappi. Näin modernia huonetta ei oltu koko reissulla vielä saatu/otettu.
Huoneesta sai köyhtyä 100 ringittiä, eli kolmeen pekkaan maksettavaa 25e/yö oli myös sit sen hintainen.

Alkoholi on halpaa, mutta jos sitä juo paljon ja jokapäivä, niin yllättäin budjetit paukkuu.

Saari on kuten aiemmin sanoin, ehkä vähän seniorimmalle väelle, mutta ei se estä saaresta nauttimista, pitää vaan löytää omaa seuraa, esim reggae bar:sta jossa tapasin pari Suomalaista trävelleriä jotka kaiken hämmästyttävyyden lisäksi sattui olemaan Rovaniemeltä, ja tuntemaan muutamia Länsikankaan sankareita joita en nyt tässä ala nimeämään. Mutta ehkä tätäkin blogia henkilö saattaa lukea. Who knows.

Niin, Langkawi... aika mitäänsanomaton paikka. Ihan kiva ja mukava. Mutta mutta... enpä tiedä... ehkä maksimissaan kaksviikkoa olis kestäny ja sit olis ollu pakko siirtyä, nyt aika jäi viikkoon ja se ei ainakaan harmita. Nähtiin tarpeeksi jotta ei vituta, ja lähettiin ajoissa jotta ei alkanu jumiminen vittamaan.

Jotain safkasta, Malesiassa osataan tehdä ruokaa, ja esim Langkawilla on paljon erilaista ruokaa, niin meksikolaisesta libanonilaiseen, ja libanonilaisesta amerikkalaiseen ja takaisin. Eli valikoimaa on.

Me söimme pääosin meksikolaista, kiinalaista, KFC ja mäkkäri safkaa. Aamiaiset syötiin Australialais omisteisessa Troppo co. aamiais/lounas ravintolassa jonka sandwichit oli jotain aivan mahtavaa. Eggstraordinary todellakin!!

Ah, unohtamatta tietenkään KFC:tä ja mäkkäriä. En vaan pysty tajuamaan mikä siinä on että McMurder ja KillFuckinChickens voi tarjota niiden ruokaa tuolla hinnalla. Esim mäkkärissä lounasaikana bigmac ateria isolla juomalla ja ranuilla makso hurjat 5.99 ringit, eli 1.50€.

KFC:n vastaava ateria lunchbucket maksoi vielä vähemmän 4.99 ringit eli 1.40€.

Siitä sit pohtimaan että mikä on tuotantohinta kun safkaa myydään tuollahintaa ulos "ravintoloista"

Näihin ajatuksiin ja mietteisiin.

Seuraava kohde onkin Malesian pääkaupunki eli Kuala Lumpur.

(9.1.2013-15.1.2012) Hat Yai, Koh Lipe

Matka siis jatkui ilmastoidulla autolla läpi Thaimaan kunnes Hat Yaissa pysähdyimme hetkeksi odottamaan auton vaihtoa ja paikallista häikäilemättömän tiukkaa bisnes vaistoa..

Now that is something that I call a deal!

Kävimme paikallisessa rock (?) baarissa joka hämmästytti olemassaolollaan täysin muslimi kaupungissa. Kalja oli hyvää, ja paikassa oli länsimaiset vessat, joten good for that. Ja toisessa guesthousen vessassa taidettiin kannustaa Hamasia. Noh, tämmöstä meininki on täälläpäin. Free Palestine jne. :P

Tästä matkamme jatkui suoraan satama kaupunkiin Bak Baraan, siellä vaihtuminen lauttaan tapahtui suht nopeasti mitä muutamien paikallisten tavaroiden roudaamisen odottelu ensin.

Odottamiseen on tottunut jo Aasiassa reissatessa, muutama kymmenen minuuttia on ihan selkeä aika jota saa odottaa, ja jollain karkealla tavalla sitä itsekkin soveltaa tuota huoletonta ajan seuraamista.

Niin, tosiaan, tässä vaiheessa hyppäsimme veneeseen josta matka jatkui kohti Koh Lipen saarta.

-----

Koh Lipe, loma lomalta. Näin sitä kuvailisi nyt tällähetkellä ainakin, olttiin "antaumuksella" reissattu jo vajaan kuukauden Thaimaassa, pääosin juhlien, ja nyt saari johon olimme tulleet oli kuvankaunis valkoisine rantoineen ja turkoosi meri, aijai. Hieno ja kaunis saari.

Niin, eli, tulimme saaren ns. satamaan jotka ovat 2 kelluvaa tasoa, ensimmäinen maksu oli ympäristö maksu (?), ja toinen paikalliselle venemiehelle matkasta kelluvalta tasolta kohti resorttia, jota me ei edelleenkään oltu varattu saati otettu selvää onko siellä tilaa :D

Ensimmäinen resort johon olisimme halunneet mennä oli nimeltään Lipe Beach Resort, heillä ei ollut tilaa, vain ainoastaan erittäin kalliita ilmastoituja huoneita, joita emme todellakaan halunneet maksaa... seuraava paikka oli Andaman Resort, ja tulos yhtä laiha. Tässä vaiheesas aurinko alkoi jo laskea uhkaavasti ja pääsimme ennen illan laskeutumista paikkaan nimeltä Mountain Resort.

Päätimme ottaa huoneen jossa on ilmastointi, ja parisänky, ja saimme vielä huoneeseen lisäpedin. Hinta oli suht korkea joten tarkoitus oli että lähdemme heti seuraavana päivänä jatkamaan matkaa ja etsimään halvempaa paikkaa nukkua.

Mountain Resortin ehkä kaikkein hämmentävin puoli on se että lähes koko ravintoja ja sen huolto on hoidettu ladyboyden toimesta.

Tämän huomasin heti aamupalalla.

Aamupalasta jotakin, se oli vähän niinkuin jossain 4-5 tähden hotellin aamupalalta. Helposti 250-300 bahtin arvoinen, syö niin paljon kuin jaksat buffet.

Aloimme maksamaan yötämme kun jotenkin tilanne päätyi siihen että paikan työntekijä on soittamassa paikan omistajalle vain kysyäkseen jos me voitaisiin edelleen jäädä asumaan meidän omaan bungalowiin, mutta vain halvemmalla, 1200 bahtilla /yö

Ja kuinkas ollakkaan sehän onnistui, joten seuraavat 5 yötä myös vietettiin Mountain Resortissa, noista edellämainituista aamupaloista nauttien. Näin kun miettii että paljonko me loppujenlopuksi maksettiin yöpymisestä, niin eipä juuri mitään. Tuo aamupala itsessään oli jotain niin päräyttävää :D

I'm Beech'd Bru.

Lipellä ollessa kävimme paikallisessa Blackmoon party mestassa, Mia Lunassa, jonka työntekijänä hääräsi Saksalainen heebo jolla oli viehtymys pyöräilijä kuosiin, sellaisia ainakin näin julisteena jne. Tutun näkönen pyöräilijä kuva se on jostain... tiedä mistä.

Bileisiin ei kuitenkaan lähdetty, minulla ja Antilla molemmilla tuntui että eiköhän bilettäminen saa olla, ja nyt voisi vain rentoutua ja olla paikallaan, kirjoittaa blogia jne.

Koh Lipe on pieni saari, sen voi päivässä kävellä ympäriinsä, ja se tekeekin siitä ihanan. Niin helposti kuljettavissa, ja kuitenkin vielä löytyy biitsejä joilla ei ole ketään, tai melkeen ketään.

Me löysimme esim rannan jossa kolme naista ja yksi vanhempi mies ottivat aurinkoa niin yläosattomina, kuin tämä vanhempiherrasmies alaosattomissa...

Hehe, koomista hommaa.

Koh Lipelle menevälle tiedoksi, saarella voi sukeltaa, ja korallit on alkamassa juuri elämään uudelleen tsunamin tuhojen jälkeen. Snorkausmahdollisuuksia on useita, ja ne on todella kauniita. Sekä voit lähteä kalastus reissuille päiväksi jne.

Saarelta saa paljon hyvää ruokaa, noh, sitä tuskin kukaan epäilee kun näitä blogeja on lukenut. Aasiassa en ole juuri joutunut mitään huonoa syömään, lieneekö oma mieltymys mausteisiin ruokiin syynä tähän. Who knows.

Viimeisen illan illallinen, tilasimme kokonaisen fisun mätettäväksi, ja piruvie, hyväähän se oli.

Niin, nyt olis se hetki kun pitäis kirjoittaa miltä, ja millainen Koh Lipe on.

Minulle se oli loma. Loma lomasta jota olemme viettämässä, se oli 5 yötä hyvässä hotellissa, täydellisellä aamupalalla, saaren tutkimista kävellen, snorkausta, terassilla istuskelua, biitsillä makailua. Juuri sitä mitä monet varmasti tekevät aina reissatessaan, minulle tuo tais olla ensimmäinen kerta kun makasin rannalla ja otin ns. aurinkoa. Heh, mutta niin, Lipellä on paljon resortteja ja se on turisti saari. Ilman turisteja hinnat tipahtaa alas, joten low-seasonin aikana saarelle ehdottomasti kannattaa suunnata, high ja peak seasonilla ei tosin missään tapauksessa kannata, sillä budjetti matkaajan lompakko ei sitä kestä.

Seuraava matkakohde: Langkawi, Malaysia.

(3.1.2012 - 9.1.2012) Koh Tao, Thaimaa.

Koh Phanganin rymyviikkojen jälkeen olikin aika siirtyä kohti seuraavaa matkakohdetta joka oli valittu sukellusmahdollisuuksiensa, ja läheisen sijaintinsa vuoksi, eli kyseessä oli Koh Tao.

Koh Tao on tällähetkellä maailman suurin SSI Open Water Diver lisenssien "tuottaja". Eli arvata saattaa että uudenvuoden jälkeen saari oli täynnä sukeltajia ja turisteja.

Me kaikessa nokkeluudessamme (jälleen) päätimme olla ottamatta mitään ennakkovarausta netistä, vaan paukkasimme vaan suoraan lautalla aamupäivästä kohti Koh Tao:a.

Lautta tyypillisesti ei tietenkään ole ajoissa lähössä mihinkään, vaan tunti myöhässä sitten pääsimme Koh Taon pääsatamaan.

Paikka jonka olimme valinneet sukellus resortiksemme oli samainen Big Bubble, jonka kautta olimme alunperin Gili Trawanganilta sukelluskorttimme hommanneet.

Ja niin, kuinkas ollakkaan, heidän supporttaamansa resortit oli kaikki täynnä. Siis, aivan kaikki huoneet. Ei auttanut siis kun ottaa hattu nöyrästi käteen ja lähteä kiertämään sukellusmestan läheisiä bunga/hotelli/resorttei että josko jostain löytyisi paikka jossa voisimme kaikki yöpyä.

Minä ja Antti olimme varanneet liput jo aiemmin Koh Taolle, ja Karri arpoi että tuleeko ollenkaan koko saarelle, vain päättääkseen myöhemmin että tulisi myös.

Tämä jahkailu kostautui niin, että Karri ei päässyt samaan lauttaan vaan joutui tulemaan myöhemmällä iltapäivälautalla.

Eli takaisin yöpaikan etsimis episodiin.

Etsimme koko saaren kaakkoislaidan KAIKKI resortit läpi, ja ainoat huoneet joita meille tarjottiin oli hintaluokkaa 2400baht/yö. Joten ei ollut kovinkaan epäselvää että tämä kyseinen biitsi ei tulisi onnistumaan meille, koko paskan tutkimiseen hukkasimme nätit kolme-neljätuntia. Turhaan.

Menimme sitten iltahämärän alkaessa laskeutua kohti keskustaa ja kahvilaan nimeltä Cafe Del Mar, vain että saisimme nettiyhteyden ja katsottua netistä mistä löytäisimme yöpaikan.

Lopulta paikka löytyi, ja varasimme huoneen kahdeksi yöksi. Ja sitten odoteltiin Makkosta saapumaan saarelle. Miehen lautan piti olla satamassa 7 aikaan, mutta ylläripylläri, jälleen koko helvetin aikataulut voi heittää roskikseen kun kyse on Aasiasta, joten tuntihan siinä meni taas extraa et mies pääs lautasta kuivalle maalle.

Menimme hotellille vain huomataksemme että paikan omistaja oli ylibuukannut oman hotellinsa, ja meidät siirrettiin sitten viereiseen (huomattavasti parempaan) hotelliin nimeltä AC 2. AC2 sijaitsee Koh Tao:n kiireisimmällä ja "hienoimmalla" biitsillä, Seiree beachillä.

Seiree Beachroad on hyvin samantyyppinen kun Gili Trawanganin vastaava. Ravintoloita, baareja, dive resortteja, minimarttei, ja tietenkin vaate krääsää lähes loputtomasti, tai noh, krääsää myös vaatteiden ohella.

Näkymää Seiree Beachiltä.

Eli, ensimmäiset päivät oltiin AC2:ssa ja tutkiskeltiin mestoja, ei mitään maatajärisyttävää siis.

Samaan aikaan olimme päättäneet että meidän tulisi saada halvempi mesta missä asua, joten Antti päätti soittaa paikkaan nimeltä Rocky Resort, joka paljastui suht halvaksi (ottaen huomioon että oltiin Koh Taolla joka on tähän aikaan vuodesta erittäin kallis) 1000 baht/yö.

Otimme taksin 2:n yön jälkeen, ja siirryimme Rocky Resorttiin.

Rocky Resort sijaitsee saaren itäpuolella biitsillä nimeltä Haad Thien, puolitoista vuotta sitten siellä ei ollut mitään isompaa resorttia rannalla. Mutta tänäpäivänä siellä on resort jossa on luxus "bungaloweja" överi rikkaille. Halvin näistä "bungaloweista" maksaa vaivaiset 5400baht / yö, eli rapiat 134€/yö. Ja tietenkin Rocky Resort, joka on sijainnut biitsin pohjoispäässä jo viimeiset 30+ vuotta. Paikka on yhdellä termillä sanoen: Aito.

Rakastuin Rocky Resorttiin lähes heti kun näin näkymät paikan baarista, Shark View:stä, laitanpa samantien kuvan alle.

Kuva on Karri Makkosen käsialaa ja se on otettu meidän bungalowin terassilta.

Seuraavat ajat Koh Taolla meni Skootterilla ajellessa ja maisemia tutkiessa, kiersimme jälleen lähes kaikki saaren tiet, ja kierreltiin pitkinpoikin koko saarta, lopulta varasimme sukelluskurssin Koh Tao Diverssiltä (Joka on Suomalaisten omistama/pyörittämä sukelluskeskus) joka sijaitsi juurikin Seiree Beachillä.

Päätimme Antin kanssa tehdä 2 sukellusta, joista molemmat oli Advanced Open Water sukelluksia, eli syvä sukelluksia kolmeenkymmeneen metriin.

Ensimmäinen sukelluksista oli Chumpon Pinnacleen, tämä on saaren yksi "Premier" paikoista. Mutta kuten arvata saattaa, meidän tuuri ei ole mikään paras ollu tällä reissulla, ja kuinka ollakkaan, kun me olimme siellä, veden näkyvyys on ihan karmea, ja merivirrat on erittäin kovat.

Sukellus oli enemmän suoritus kun nautinto, mutta saimme ensimmäisen deep sukellus testin tehtyä, ja kävinpä 30 metrissä.

Toinen sukelluksista olikin sitten mielenkiintoisempi tapaus.

Nimittäin tämä sukellus tehtiin kohteeseen nimeltä HTMS Sattakut, Thamaan valtion upottama tykkilaiva joka sijaitsi suht lähellä White Rock nimistä sukelluspaikkaa. (White rock on yksi suosituimmista sukelluskohteista Koh Taolla, helpon syvyyden ja kohteen läheisyyden vuoksi)

HTMS Sattakut oli siis fun dive, jossa emme tehneet mitään testejä, mutta siitä huolimatta sukelsimme 30 metrissä, käyden laivan sisällä, ja pyöriessämme kannella ja kapteenin huoneen alueella. Ehdottomasti yksi parhaista sukelluksista, vaikka näkyvyydessä olisi ollut parantamisen varaa.

http://youtube.com/watch?v=U_FAqkrPB8w

Tuossa on linkki joka näyttää mistä on kyse.

Takaisin siis Rocky Resorttiin.

Rocky Resort oli täydellisen mahtava resort meidän kaltaisille trävellereille, relax, ja kaukana kaikesta häsellyksestä ja biletyksestä.

Aiemmin mainitseman Shark View barin pyörittäjä Lukai tuli erittäin tutuksi, baarin lepotuoleissa maatessa aika tuntui kuin pysähtyneen. Taisinpa sanoa jossain vaiheessa että olisin voinut jäädä siihen paikkaan pysyvästi, siihen samaan tuoliin, samaan näkymään. Sen verta sanoinkuvaamattoman kaunis oli auringonlasku kuin nousukin.

Shark View kertonee jo jotain mitä tässä poukamassa voi nähdä. Vaikka minä ja Antti snorklasimmekin lähes kolmetuntia pyörien ympärimestoja, niin ikäväksemme emme nähneet Reef Sharkkei, mutta käsittämättömän paljon muuta merenelävää kylläkin.

Seuraavana päivänä kun olin jälleen istumassa Shark Viewissä pystyin kuulemaan kuinka snorklaajat huusivat vedessä "Shark! Shark!" ja kateus oli... noh... kateutta oli ilmassa.

Shark View ei olisi sama, jos paikkaa ei pyörittäisi Lukai, tämä herrasmies oli ehdottomasti asiallisin/mukavin/ystävällisin paikallinen johon tämän reissun aikana olen törmännyt. Jo hänen takiaan suosittelen lämpimästi Rocky Resorttia!

Lukai ja Karri Makkosen ottama mestariteos. Hienokuva kaikenkaikkiaan. Tätä kuvaa ennen tehtiin aika ekstensiivinen kokeilu että miten kamera saataisiin toimimaan parhaiten tässä valaistuksessa, ja kuten näette, se tuotti tulosta.

Noh, mitä mieltä minä olen Koh Taosta.

Koh Tao on sukeltajien turistisaari, kallis, täynnä sukellus keskuksia, ja tämänvuoksi myös biitsit on aikalailla täynnä, tai ainakin oli silloin ku me siellä oltiin.

Siitä huolimatta saarelta löytyy henkeäsalpaavia näkymiä, aitoja mestoja kuten Rocky Resort.

Jos en olisi tehnyt sukelluskurssia Gilillä, olisi Taokin jäänyt tekemättä, joka olisi ollut harmi.

Minä kaikesta huolimatta pidin Koh Taosta.

Sukeltajalle must kohde, muille... Pariskunnille ehdottomasti. Tai yksin matkustavalle panomiehelle/naiselle jota ei pariskuntien hurja määrä haittaa.

Seuraavaksi me lähdimme kohti Suratthania, ja sieltä kohti Koh Lipeä.

Matkasta en jaksa sen kummemmin kirjoittaa koska se vietettiin enemmän ja vähemmän kokoajan jossain kulkuvälineessä, joten kuittaan sen jo tässä.

Koh Tao Diverssin kartta Koh Tao:n sukelluskohteista.

Ai niin, ajoin skootterilla takakumin paskaksikin, ja tämän korjaus oli hurjat 100baht ;D Vitutus oli aivan jotain käsittämätöntä kun rengas hajos ja jouduin työntämään skootteria kohti korjaamoa. Ajatuksena pyöri vaan Karrin ajama kolar Koh Phanganillai, ja nyt minulle tuleva korjausmaksu. Tämä korjaamo sitten paljastui sijaitsevan käsittämättömästi alle kolmensadan metrin päässä rengasrikosta!!! (Kerrankin tuuri oli mun kans messissä!)

Seuraavaksi. Koh Lipe.

(29.12.2012 - 2.1.2013) Koh Phangan

Tähän mennessä olen joutunut turvautumaan visuaalisin vihjeisiin mitä kaikkea Koh Phanganilla tapahtuikaan, ja samalla muistellut kuvien kautta tapahtumat oikeaan tai lähes oikeaan kronologiseen järjestykseen.

Nyt tulee ensimmäinen ongelma. Nimittäin näiltä päiviltä ei ole kuin yksi kuva ja se on alla oleva.

Kuvassa kirjoitetaan postikortteja kotisuomeen uudenvuoden aattona.

Joten... niin...

29.12.2012 - 30.12.2012 Me ei varmaan tehty mitään, varmaanki dokattiin jälleen, en vaan pysty yhtään muistamaan mitä helvettiä me ollaan tehty noina päivinä... ei aavistustakaan.

Uutedenvuoden aatto oli suunniteltu niin, että alkaisimme juhlimaan Haad Gruadissa meidän omalla possella johon kuului aiemmin kuvassa esitellyt ihmiset, plus muutama muu, nyt äkkiseltään nimiä tulee mieleen, Andrew, Anthony, Leo sekä Cameron. Illan lähestyessä puoltayötä ottaisimme taksin, ja menisimme saaren suurimpiin bileisiin jonne odotettiin yli 40.000 ihmistä yhdelle ainoalle biitsille, eli Haad Rin beachille.

Haad Rin on kuuluisa juurikin uudevuoden bileistä, jolloin siellä pidetään new years countdown, ja paikalla on isoja trance/house nimiä soittamassa. Olihan siellä esim Infected Mushroomissakin soittanut DJ soittelemassa.

NOOOOOH... mehän myöhästyttiin countdownista, päästiin biitsille ja hukattiin yksitellen toisemme varmaan puolentunnin sisällä.

Välillä biitsillä liikkuminen oli mahdotonta, ja ainoa keino päästä eteenpäin oli raakasti kahlata veteen ja kiertää meren kautta jos halus eteenpäin.

Loppujen lopuksi Antti oli lähtenyt ensin kotiin, ja päättänyt sinne päästyään alkaa jatkaa dokaamista rannalla. Minä tullut kans, mennyt bungalle, huomatakseni että olin ensimmäinen ja minulla ei ollut avainta. Joten pistin nukkumaan omaan riippukeinuun jonka olin asentanut Tylerille nukkumapaikaksi kun hän useampana iltana ei jaksanut känniltään minnekkään liikkua. Ja viimeisena sitten Karri.

Fullmoon partyt oli paskat bileet jälleen kerran, tosin näistä sitä osattiin odottaakkin, mutta pakkohan ne oli itse nähdä jotta voi tähänkin niistä jotain kirjoittaa. Kuvia illasta ei ole ainuttakaan.

Kaikessa mielisairaudessaan Koh Phangan oli raskas saari. Ilman ihania uusia ihmisiä ja hyviä kavereita, se olisi ollut todennäköisesti huomattavasti lyhyempi visiitti. Yksin matkustaessa olisin jatkanut matkaa Koh Taolle jo half-moon partyjen jälkeen.

Mutta sitten taas. Koh Phanganilla oli paljon kaikkea hauskaakin, esim Wipeout rata, jota käytiin Antin kanssa testaan. Laitan siitä pari kuvaa alemmas. Skoottereilla ajelu, ja varmasti myös sukeltaminen, jos joskus oltais edes siitä puhuttu tai sitä pystytty harkitsemaan alkoholin suurkulutuksesta johtuen.

Esterata osottautui minulle mahdottomaksi :D

Samoin myös Antille :D

Ja niin, ne ihmiset. Jos Koh Phanganilla ei olisi viettänyt noin kauaa, olisi ystävyys-suhteet jäänyt tekemättä. Niin Danin, Vikkin, Andrewin, Cameronin, Tylerin kuin monien muiden joiden nimiä en nyt enää muista. Nämä kaikki teki Koh Phanganista uniikin. Mukavan.

Joten, loppukaneetti voisi olla: Koh Phangan ei ole paikkana mitenkään erikoinen, se mikä tekee Koh Phanganista mahtavan on ihmiset jotka sinne matkustaa, ja ketkä siellä asuu. Tutustu uusiin ihmisiin, avaa sitä omaa sielunmaisemaa muille, ja uskalla olla itsesi.

It's worth it.

(28.12.2012) Koh Phangan

Perjantai 28.12.2012

Aamuherääminen kaljaan, Tume jupisee bungalowin terassilla yksikseen "jatkanko... vai kuolenko?...." seuraavaksi tulee lause "taidan hakea changin". Eli kuoleman pitkittäminen jatkuu, taitaa olla päivä 76 kun alkoholia on juotu enemmän kuin kolme kaljaa per päivä...

Eilen juotiin helvetisti viinaa, paikallista redbullia jossa on lähes kaksikymmenkertainen määrä kofeiinia ja muita piristeitä plus sitä vitun piriä... Käytiin Muay Thai matsissa...

Dokaus btw jatkui jälleen...

Päivästä on 4 kuvaa. 3 niistä on minun hikoilusta kylmässä ilmastoidussa huoneessa, ja yksi kun Tume tutkailee bungalowin vessasta ihmispelkotiloissa josko ihmiset näkee peniksen jos tuossa kusee. Laitan siis 2 kuvaa tähän loppuun.

En oo koskaan ollu noin äärettömissä krapula hikoilu oloissa ku tuolloin... olo oli mitä ihmeellisin...

Antti tutkailee vessan "ikkunasta" maailman menoa.

(19.12.2012 - 27.12.2012) Koh Phangan

Okei, ensimmäiseksi on jo sanottava, että aika Koh Phanganilla on suht häilyviä muistoja täynnä, joten kaikkien tapahtumien kronologinen järjestys ei PAKOSTA ole oikein, mutta jokainen tapahtuma on todellinen.

Härkää sarvista siis.

-----

Ensimmäiset muutama päivä Haad Gruadilla meni enemmän ja vähemmän uima-altaalla sekä resortissa asuviin tutustuessa. Päivät oltiin uima-altaalla changia siemaillen ja musiikkia kuunnellen, ja illalla siirryimme aika useasti vaan baarin puolelle, ja kun tarpeeksi oli changia juotu, bungalowiin ja nukkumaan.

Kyltti itsessään kertoo enemmän kuin arvaattekaan. Special peoplella on aikalailla paljon merkitystä, nimittäin resortissa asui paljon nuoria aikuisia, ja noh... nuorilla aikusilla on omat vinkeensä eiköstä vaan?

Ensimmäinen viikko meni näin:

19.12.2012: Ryypättiin, nothing more, nothing less. Ja vain ja ainoastaan omassa resortissa.

20.12.2012:
Mentiin Haad Yao biitsille katsoon rantaa. (ts.Ryyppäämään) Tylerin piti mennä kysymään paikalliselta tulitaiteilijalta Bao:lta mistä hän voisi ostaa öljyä jotta voisi harjoitella/esiintyä majapaikan saamisen toivossa. Noh, eihän siinä kauaa mennyt kun Tyler oli järjestänyt itselleen kyseisellä biitsillä olevaan bungamestaan ilmaisen asunnon, paikka oli nimeltä See Through Bungalows, tämä tarjous annettiin sen jälkeen kun samaisena iltana häni esiintyi Bao:n kanssa resortin asiakkaille. Tämän seurauksena paikan omistaja oli kysynyt Tyleriltä josko hän olisi tarjoutunut tekemään tulitanssi esityksiä hänen asiakkailleen myöhemminkin saarella ollessaan.

21.12.2012:
Tyler oli taidoillansa saanut paikalliset tulitaiteilijat vaikuttuneiksi, ja hänelle tarjottiin paikkaa esiintymään Half-Moon partyihin joita dubattiin myös nimellä "End of the World party", olihan kyseessä Mayojen kalenteriin perustuva diibadaaba maailmanlopun päivämäärä. Tyler oli ystävällisyydessään myös kysynyt jos hän saisi mahdollisesti tuoda myös ystäviä mukana, ja kuinkas ollakkaan; me kolme olimme ne henkilöt jotka nämä liput sai, ja päätyi maailmanlopun bileisiin.

Eikä siinä vielä kaikki.

Tänä samaisena päivänä tarkoituksenamme oli että menisimme tapaamaan paikallista kuuluisaa tulitaiteilijaa/maalaria/taiteilijaa Chanoonia, joka oli pääesiintyjänä ko. bileissä. Tavattuamme Chanoonin, menimme bungalow resorttiin nimeltä Phangan Resort, ja kuinka ollakkaan, me saimme 2 bungalowia ilmaiseksi, ilmastoinnilla, televisiolla ja lämpimällä vedellä!!! Siitä erittäin iso kiitos Chanoonille, Tylerille ja Half-Moon Party organisaatiolle. Ilman tuota yöpaikkaa, olisi elämä ollut helvetin hankalaa bileistä lähtiessä.

Kuvassa paikallinen Half-Moon Party organisaation pomon poika esiintyy ammattilaisille ja faneille auringonlaskun aikaan :)

Decoja bileiden kojukadulla.

Vähän ideaa mistä oli kyse.

Tyler 'Spades' Maclin elementissään.

En jaksa sen kummemmin kertoa bileissä soitetusta musiikista tai yleisesti koko hommasta, koska noh, bileet yleensä on mitä ne on. Mutta sen verran kerron, että ihmiset hyvät. Jos ette ole koskaan käyttänyt psykedeelisiä huumeita, älkää nyt helvetissä päättäkö käyttää niitä tämmöisessä tapahtumassakaan. Vaikka niitä nyt sattuisikin olemaan helposti tarjolla. Eikä vaan psykedeelisiä huumeita, vaan jonkinlainen terve järki tulisi säilyttää ***AINA*** kun on kyse mistä tahansa päihteistä.

Tämä on varoittava esimerkki kuinka voit tehdä mitä monet teki ko. bileissä, ja nyt ei puhuta minusta, Antista, Tyleristä tai Karrista.

Eli:

Juo pari kolme party buckettia. Tämä tarkoittaa sitä että olet jo automaattisesti amfetamiinin vaikutuksen alaisena. Eli alkoholi ei enää mene samalla tapaa päähän, ja uni ei enää myöskään vaivaa.

2 ämpäriä on = 0.75l Samsong 40% "special rum", cockista, ja 4x paikallista "redbullia"

Seuraavaksi ala miettimään että mitenköhän kupolin sais sekasin, ja päätä ottaa sienipirtelö, tai vaikka kaksi. Niille jotka ei tiedä mikä sienipirtelö on, suosittelen googlettamaan "psilocybin".

Ja jos et ole koskaan aiemmin sieni trippiä kokenut, niin tee se virhe että kun se ei vaikuta tarpeeksi nopeaa, juo pari lisää. (Muistattehan että tässä vaiheessa elimistössä on aikamoinen coctail jo valmiina, amfetamiiniä, alkoholia, psilocybiiniä, ja monella myös kannabista.)

Sitten, tässä vaiheessa alkaa jännät ajat, sienet alkaa potkiin, ensimmäistä kertaa kokeileville monesti alkaa semisti pelottamaan kun maailma alkaa muuttumaan silmien edessä, psykedelia valtaa mielen. Ei tosin kaikilla, jotkut voi vaan nauraa kikattaa kaikelle ja olla täysin sinut värien loiston, ja harmonian tunteiden kanssa. Mutta jos olet aloittanut ämpäreillä, tilanne on haastava kokeneellekkin psychonautille; koska tällöin se coctail on jo melkolailla koossa.

Elikkäs, seuraava vaihe onkin se että pelottaa, ja jotain pitäis tehdä, joten vedetäänpä lisää viinaa. Eli Party Buckettei, ja urakalla. Näin ihmisten reagoivan JUURI NÄIN, ja näkymä oli noh... järkytävää.

Jos koskaan olen nähnyt niin pelokkaita ihmisiä joilla on PAKKO olla hauskaa, koska ovat ottaneet huumeita, niin tää oli se mesta. Ihmisraunioita huumeissa, ja pitämässä hauskaa, koska on PAKKO. Ja niin, kuten arvata saattaa, psykedeelien vaikutuksen alaisena kaikki ei ole ihan niin yksinkertaista kuin selvinpäin.

Paikalla oli myös ihmisiä joiden sekotukset oli vielä karmeampia, lisää MDMA, ilokaasu ja ties mitä muuta, ja alat olemaan siinä millaista helvetin sekavuutta paikalla näki. Tämä ei koskenyt pelkästään nuoria. Näin bileissä +60v vanhuksia sekasin ku isoisän seinäkello, ei nättiä kateltavaa.

Lopulta minä ja Antti olimme jo nähneet tarpeeksi, ja halusimme jo lähteä pois bileistä, tunnelma alkoi olemaan jo niin ikävä että oma psyykekkin alkoi jo kärsiä joten ilta päättyi Phangan Resortin ilmastoituun bungalowiin, ja uneen.

Vielä yksi pointti bileistä: Viimeinen rasti itelle oli se, kun näin Tylerin esiintyvän titaanisen quarterstaffin kanssa joissa molemmat päät olivat tulessa. Tyler oli yleisön keskellä, ja yleisö oli, kuten aiemmin sanoin, vitun sekasin.

Normaalisti ihminen väistää tulta, ja kunnioittaa tulitaiteilijaa niin että antaa hänelle tilaa esiintyä, ja tietenkin itsekkin tiedostaa että tuli on suht kuumaa.

Nämä ihmiset ei enää olleet itse ohjaimissa, vaan tarttuivat hehkuvan kuumaan titaani keppiin, polttaen ihonsa sekunnin murto-osassa karrelle, tajuamattaan sitä itse, ja uudelleen hapuillen liekkiä kohden.

Tylerin oli joutunut lopettaa tulishow kyyneleet silmissä, ja juosten pois koska ei ollut kestänyt enää ihmisiä ja heidän hulluuttaan. Me todistimme tämän näytelmän nätisti näkötasanteelta. Ja se oli viimeinen tikki se.

Huh, tulipas aikamoinen tilitys, mutta tunteet oli todellakin vahvasti pinnassa, ja ihmisten ahdinko ja ahdistus oli käsinkosketeltavaa. Enpä ole koskaan ollu moisissa "End of the World" bileissä, enkä toivo koskaan enää moisiin menevänkään.

22.12.2012
Aamulla heräsimme bungastamme ennen checkouttia, menimme aamupalalle, ja lopulta tilasimme taksin kohti Haad Gruadia. Matkalla juttelimme paljon eilisen tapahtumista, ja kertasimme mitä helvettiä oli tapahtunut. Tyler kertoi kyyneleet silmissä, itkien, kuinka oli järkyttynyt siitä mitä oli nähnyt, kuulemma koskaan ei ollut nähnyt ihmisiä noin hukassa. Itse olen nähnyt ihmisiä sekaisin aiemminkin, jopa Suomessa, ja tarkoitan erittäin sekaisin. Sillähetkellä ajattelin että "voi voi, kaveri on vielä kovin nuori..." jälkeenpäin ajatellen, voi olla parempi ettei koskaan edes tuollaista näe, iästä riippumatta. Haad Gruadissa päivä meni uima-altaalla jälleen kerran kaljaa lipittäen ja musiikkia kuunnellen.

Jos jotain koomista voi sanoa, niin kun oltiin kyyneleet vuodatettu, ja koko ilta käsitelty, niin nauroimme silmät märkänä kaikelle sille hulluudelle mitä oltiin nähty, ja niin, eihän bileissä ketään kuollut, pysyvästi vahingoittunut (Psyykkeistä en tiedä, todennäköisesti niitä vahingoittui useampiakin), tai kadonnut, joten all in all, pystyimme nauramaan kaikelle sille hulluudelle loppujen lopuksi. Lieneekö tämäkin joku ihmisen perus defensseistä, you tell me. Anyway, yksi koomisia lauseita oli: "I went to end of the world party, and all I saw was zombies!" Ja tämä oli totuus.

23.12.2012
Tämä päivä taisi mennä krapulaa korjatessa ja kaljaa juoden, eli aika normipäivä Koh Phanganilla.

24.12.2012
Jouluaatto, tänäpäivänä päätimme kaikki vuokrata skootterit ja kierrellä saarta. Ja niin tehtiin, kiersimme itseasiassa lähes koko saaren yhdessä päivässä, muutamaa tietä lukuunottamatta, ja söimme Chaloklum kalastaja kylässä miekkakalaa, joka oli jälleen erittäin hyvää. Ehdottomasti yksi suosikki kalojani tällä reissulla.
(KUVA TÄHÄ)
Minä ja Karri edustetaan saaren korkeimmalla huipulla johon pääsee ilman hirveämpää trekkausta. Ehkä toiseksi korkein huippu, nyt ei pysty oleen ihan 100% varma.

Illalle olimme sopineet että antaisimme kaikki lahjan toisillemme, mutta se enemmän ja vähemmän epäonnistui, Tume ainoana osti kaikille lahjat, ja taisipa Karrikin Tylerille jonkun nimellisen lahjan antaa. Vietimme iltaa Haad Yao:ssa See Throughissa, syöden, juoden ja nauraen. Lopulta yön pikkutunneilla menimme yöpuulle takaisin Haad Gruadiin.
(KUVA)
Jouluaaton illallinen.

25.12.2012
Ajeltiin skoottereilla koko helvetin päivä, ja illalla söimme Proschiutto kinkkuleivät nightmarketissä jotka oli erittäin hyviä, lähimpänä joulukinkkua mitä nyt sai käsiin. Samaisesta nightmarketista tarttui mukaan lompakko joka on toiminut erittäin mukavasti käteislompakkona koko reissun loppuajan. Ja löytyipä sieltä myös kollektiivi grinderikin :D

26.12.2012
Jälleen päivä jolloin vain ajeltiin pitkin saarta skoottereilla, tarkoituksena oli että käytäis tarkastamassa Haad Rin, Haad Rin on saaren kuuluisin ranta; ranta jolla järjestetään Full-Moon Partyt. Näin tehtiin, juotiin yhdet oluet ja lopulta taas ajoimme takaisin Haad Gruadiin, ja lisää sitä pirun kaljaa. Same same, but not different.

Isännät poseeraa patsaan juurella like a boss.

27.12.2012
Tämä päivä oli päätetty jo aiemmin, saarella tulisi oleman erittäin iso Muya Thai tapahtuma, ja tuonne meidän oli ehdottomasti päästävä. Illan pääottelu oli Bangkokin kahden isoimman stadiumin mestareiden kohtaaminen. (Lumpini Stadium sekä Ratchadamnoen Stadium) Sekä otteli illan aikana myös elävä legenda Jomhodkin!

Noh, tästä illasta tuli se marinaadien marinaadi ilta... ennen koko matsiin lähtöä joimme 3x party buckettia, ja pari changia mieheen. Ja itse ottelussa 3 buckettia...

Itse intouduin vedonlyöntiin ja voitin illan aikana 50% päiväbudjetista takana istuvalta Itävaltalais pariskunnalta, Tumelta ja joiltain randomeilta. Ei paha ollenkaan.

Kuvassa epäonninen Itävaltalais pariskunta vasemmalla. Ja kuten kuvasta näkee, tapahtuma pidettiin ulkoilma stadionilla.

Ah, niin, kuositus kuvat....

Antti illan elementtiä etsimässä :D

Kuvassa erittäin mukava Englantilais-herrasmies Daniel Taylor. Oli ehdottoman mahtavaa että Dan lähti messiin, sillä tämän illan jälkeen olimme hyviä ystäviä. Jopa niin hyvin tutustunut, että hän luovutti meille lainaan Intiasta roudaamansa bulbulaattorin. Gotta love the man.

Ja ilta päättyi kuten varmaan osaatte arvata, Haad Gruadiin, ja sänkyyn aikapitkälle heti kun resorttiin päästiin.

Paitsi... Karri jostain helvetin kummallisesta syystä päätti keskellä yötä muiden nukkuessa humalaansa lähteä skootterilla 7/11:iin ostamaan jotain, kaljaa ehkä, who know's. Ja lopputulos oli se että skootterista katkesi molemmat sivupeilit, ja Haad Gruadin omistajan aviomiehen virka-auton vasen kylki meni vituilleen. Onni onnettomuudessa että Karri ei koskaan päässyt resortin ylämäkeä pidemmäs, sillä jos niin olisi käynyt, riskit olisi ollut huomattavasti isommat kuin vain rahalliset. Ja mikä on kaikkein naurettavinta tässä koko hommassa; tämä ko. aviomies sattuu olemaan Koh Tao:n poliisipäällikkö... saaren johon olisimme seuraavaksi suuntaamassa sukeltamaan.

NOOOOooooooh... rahalla pääsee ja niin, rahalla pääsee. Skootteri korjauksesta ei edes puhuttu, mutta auton hinnaksi Karri sai sovittua 23.000 bhatia tai 25k, en muista ihan tarkkaan, mut kallista se oli silti.

Tämä ilta oli sitten se viimeinen ku Karri ajoi skootterilla, ja samalla meidänkin ajamiset keskittyi pääosin 7/11 käynteihin ja satunnaisilla automaatilla pyörähtämisiin.

Haad Gruad Resort and Spa main crew :P Vasemmalta lähtien, Karri Sammeli Makkonen, Daniel Taylor, Antti Ankkuri, Mikko Juhani Majaniemi, Vikki Bellinger and in middle Tyler 'Spades' Maclin.

Katkaisen tämän Koh Phangan blogipäivityksen tässävälissä koska kuvien määrä alkaa olemaan sen verta iso, että katsoo saako koko updatea upattua, mutta anyway, seuraava blogipäivitys tulee käsittelemään aikaa ilman skoottereita ja myös ne legendaariset Full-Moon partyt jotka sattui olemaan uutenavuotena.

(17.12.2012 - 18.12.2012) Pakxse, Bangkok, Koh Phangan.

Tämä blogipäivitys tulee olemaan vain ja ainoastaan matkalta Laosista kohti Koh Phangania, ja vähän tietoa niille jotka on suunnittelemassa jotain vastaavaa jne, jotta ei tee samoja virheitä kun me tehtiin.

Eli, here we go.

16.11.2012 oli päivä kun oli viimein aika lähteä Don Detiltä kohti uusia mestoja, ja kuten aiemmin taisin mainita (?) olimme varanneet lentoliput Pakxsesta Bangkokkiin, välilaskulla Savannakhetissa. Tämä vain ja ainoastaan sen vuoksi koska oli halvempaa ottaa lento ja saada 30 päivää viisumia, kuin mennä maata pitkin, ja maksaa sit Thaimaan viranomaisille viisumin jatkosta.

Aamulla herätys, kamat kasaan, ja taksilla lentokentälle. Taksien hinnat on vähän mitä on, joten vitutuksella maksoimme hinnan joka oli todellakin riistohinta, mutta ei todellakaan meinattu lähteä kamoja kävellen roudaan, joten vaihtoehtoja oli aikalailla nolla. Tämänkin asian olisi voinut hoitaa päivää aiemmin niin että hostel/hotel/resort jossa majailee kuskaisi kentälle, mutta niin. Asiat meidän reissulla ei aina mene putkeen.

Noh, lentokentälle päästyämme huomasimme JÄLLEEN että aikaa oli aikalailla paljon tuhlattavaksi, joten siinä me sitten pöjötettiin lentoterminaalissa, tunti, jos kolmaskin.

Kaverukset kovin innokkaana poistumassa Laosin lämmöstä :)

Ja siinä me sitten tallustellaan kohti potkurikonetta joka vei meidät turvallisesti perille Bangkokkiin.

Bangkokissa tehtäväksemme oli kirjattu rokotusten vahvistuksien hommaaminen, ja joint ticketin ostaminen kohti Koh Phangania. (Joint Ticket tarkoittaa yhdistelmä lippua jossa on kaikki tarvittavat matkavälineet Bangkokista Koh Phanganille.) Karri oli aiemmalla kerralla Koh Phanganille mennessään ottanut joint ticketin Khao San RD:ltä ja sillon matkustusväline oli ollut mitä erinomaisin imastoitu VIP Bus joka oli näpäkästi ajellut Suratthanille, ja sieltä lautalla Koh Phanganille. Joten tämän tarinan innoittamana olimme päättäneet tehdä saman.

Ja tietenkin koska meidän Laosiin meno (Juna+bussit) ei ollut Karria hirveästi miellyttänyt, kun oltaisiin kuulemma voitu varmasti mennä samanlaisella myös Bangkokista Paxkseen, ja niin... voihan se kyllä olla mahdollistakin, mutta tiedä siitä. Jos jotain olen tällä reissulla oppinut on se että "Olettamus on kaikkien mokien äiti!", ja niin... noh ei siitä sen enempää.

Eli, Khao San Road, ja joint ticketin ostaminen. Mentiin matkatoimistoon, tutkittiin tarjoukset, ja ostettiin lippu.

Tässä vaiheessa oli tehty jo ensimmäinen virhe. Ei oltu missään vaiheessa kysytty NÄHDÄ bussia etukäteen.

Joten matkaa sitten mentiin kaikkea muuta kuin VIP Bussissa. Hinta kuiten oli sama kuin 4 vuotta sitten, joten tästäkin sitten kyllä puhuttiin melko jämäkkään äänensävyyn, kun asiat ei JÄLLEEN menny niinkuin Stromsöössä.

Noh, ratkaisuksi otimme tutuksi tulleen keinon, eli Samsong "special rum" ja kokis. 0.75l Samsongia, ja kukapa niitä chängejä laski, joten siinä me bussissa mellastettiin ja aiheutettiin pahennusta, uhkailipa joku Engelsmanni Karria fyysisellä väkivallallakin vain tajutakseen että me emme olleet kovin peloissaan, saatisitten aikomassa hiljentää volyymiä, joten tämän jälkeen "herrasmies" pokkasi nätisti päänsä tyynyyn ja murisi itsensä "uneen".

Henkilökohtaisesti epäilen että hänkään ei nukkunut yhtään matkalla, ja varmasti puri hammasta meidän puhuessamme hänestä Englanniksi vaikka emme Englantilaisia ollutkaan, tuolla hetkellä se vaan tuntui niin järkevältä.

Aamulla koomaherätys jossain helvetin perseessä vain maksimissaan parin tunnin unien jälkeen, ja tajuntaan alkaa hiipimään ajatus siitä mitä tuleman pitää: Kaamea helvetin krapula helvetin huonossa bussissa, ja tämän jälkeen lautalle joka olisi matkalla sen nelisen tuntia, joten... tulevaisuus ei näyttänyt ruusuilla tanssimiselta.

Antti oli nukkunut lähes koko matkan ja ei suuremmin ollut osallistunut minun ja Karrin ryyppäys kinkereihin mitä nyt alkuillasta muutaman hörpyn Samsongia ja kolaa., Lieneekö meidän mellastaminen ollut syy siihen että ei ollut halunnu juoda, mutta siitä huolimatta aamulla Karri ja Antti aloitti juomisen, ja allekirjoittanut (kuten aiemmasta varmaan osasitte arvata) päätti kärsiä krapulan, ja miettiä vasta sen jälkeen josko alkoholi olisi vastaus mihinkään.

Kaikki tämä tapahtui aamulla noin 4-6 aikaan. Odotimme jossain helvetin korvessa bussia (koska aiempi pommi oli jättänyt meidät kaupan pihalle, ja sanonu että toinen bussi olisi tulossa kohta.) Noh, tämä bussi tuli sit joskus tunti pari myöhemmin, ja vitutuskäyrä oli allekirjoittaneella lähes stratosfäärissä. Siinä kaksi kaverusta dokas, ja yksi sankari vittuuntuneena yritti nukkua.

Vasta lautassa sitten uni tuli, ja sain nukuttua koko matkan Suratthanin satamasta Koh Phanganin satamaan, ruhtinaalliset 4 tuntia.

Laivalla Karri ja Antti olivat tutustuneet tulitanssijaan/taiteilijaan/hippiin/hörhöön/yrittäjään nimeltä Tyler 'Spades' Maclin.

Karri ja Tyler poseeraa lautalla kohti Koh Phangania. Ystävyys on jo selkeästi havaittavissa :P

Perille päästyämme keräsimme kamat, menimme satamaan, ja taksilla kohti Haad Gruadia.

Tyler ei ollut aiemmin ollut Koh Phanganilla, ja tyylilleen ominaisesti hänellä ei ollut mitään varauksia, tietoa mistään, siis yhtään mistään. Joten kun hänelle selvisi että Karri oli aiemmin ollut saarella, ja tiesi miellyttävän paikan missä asua, Tyler päätti myös itse tulla Haad Gruad resorttiin.

Perille päästyämme ensimmäiseksi taisimme polttaa, juoda ja hillua uima-altaassa kunnes tuli pimeää, ja pimeän tullessa taisimme juoda lisää, kunnes lopulta jokainen oli valmis nukkumaan.

Tästä alkoi aika Koh Phanganilla, jossa Tylerillä tulisi olemaan merkittävä rooli.

Seuraava päivitys siis tulee olemaan Koh Phanganin viikoista Haad Gruadissa, Half-moon bileistä, Full-Moon bileistä, skootteri ajeluista, ystävyyksistä joita noiden viikkojen aikana solmittiin, sekä TIETENKIN tolkuttomasta sekoilusta... jota saarelle tultiin tekemään... bilesaarestahan tässä oli kyse.

Esimakua seuraavaan päivitykseen:

Karrilla alkaa jo oleen semi turvotus, ja tume on tappelu valmiina, eli olemme aika vahvasti edustushommisa :D

(7.12.2012 - 16.12.2012) Don Det, Laos.

Elikkäs, viimeksi jäätiin pisteeseen jossa olin kertonut kuinka ensimmäiset päivät Don Detillä oli ollut ratkiriemukasta, ja kuinka olimme selvinneet ensimmäisestä pyöräonnettomuudesta ja kuinka oli aika vaihtaa Phonepasak Bungalowsista etelämpään osaan saarta, kauemmat "hälinästä" jota Phonepasakin ympärillä oli/on...

Ei sillä et sitä olisi ollut mitenkään häiritsevästi, tai että Phonepasakissa olisi olliut mitään huonosti, ainoa syy miksi nyt haluttiin pois, oli että vieläkään Antti (Tume) ei ollut saanut sitä haaveiden/fantasioiden bungalowiansa mitä oli koko reissun odottanut. Eli Bungalow veden äärellä, ja oma riippukeinu terassilla.

Boathousessa tuo oli täysin mahdollista, ja bungien vuokra per päivä ei myöskään ollut hirveän kallis, senverta siedettävä, että alussa asuimme kaikki omissa bungaloweissa kunnes tila alkoi loppua, ja teimme tilaa muillekkin trävellereille jotta Mike saisi lisää asiakkaita resorttiinsa. Eli sopuli sialle antaa, vai miten se meni.

Noh, tosiaan, muuttopäivä oli jälleen mitä erikoisin. Antti oli aiemmin sopinut että olisimme muuttamassa heti seuraavana päivänä aamusta, ja näin tehtiin. Ainoa huolenaihe oli se että meidän tulisi joko
a) Soittaa Mikelle et tulee hakeen meidät laukkuineen jokiveneellä.
b) Roudata kaikki laukut käsin pitkin polkuja ja reittejä kolmisen kilometriä paahtavassa auringonpaisteessa.

Ei lienee yllätys että soitimme Miken veneellä hakemaan, puhelun hoiti Antti, krapulassa, ja erittäin ERITTÄIN vähäsanaisena.

Nauroin melkeen vedet silmissä Antin krapulalle, en ole koskaan aiemmin nähnyt miestä noin huonona, kaikki vastaukset, myös ne jotka vaatisivat vähän enemmän kuin kaksi sanaa, jotenkin mystisesti lyhentyi yhteen sanaan, tai ehkä kahteen. Oli siinä naurussa pidättelemistä, ikävää Antin puolesta kun oli niin majesteettisen krapulan saanu hoidettua itselleen paikallisissa häissä, mutta eikö sanonta mene jotenkin näin "Sitä saa mitä tilaa."

Eli eli, takaisin tarinaan.

Antti soitti Mikelle, ja sopi että me odottaisimme puolenpäivän aikoihin rannassa jotta Mike löytäisi meidät helposti. Tässäkohtaa pitänee jälleen selvittää hiukan tilannetta.

Antti soitti kuten sanottua, suht krapulaisena ja ihmispelko vahvasti mukana, ja puhelun kesto lienee ollut niin lyhyt kuin se vaan voi olla noissa karmeissa oloissa mitä mies juurikin kärsi. Tämän seurauksena kielenymmärtäminen voi olla hankalaa, en sano että näin olisi käynyt, eiku... itseasiassa, näin siinä tais juurikin käydä.

Nimittäin siinä me rannassa sit venattiin reilu tunti yli sovitun, kunnes minulla ja Karrilla palo käämit ja lähettiin kävelemään sen sijasta että odottaisimme vaan venettä kuin kuuta nousevaa. Tämä muuten oli ensimmäinen kerta koko reissulla kun joku jätettiin yksin jonnekkin ja kaksi lähti vaan etenemään.

Vajaa tunti myöhemmin oltiin perillä Karrin kans hikisinä ja suht hyvissä mielin, vain huomataksemme että Anttikin oli päässyt perille, Miken kyydissä. Miehen olotila oli mikä oli, ja loppupäivän ja yön Antti sit viettikin bungalowissa nukkuen. Mieleenpainuva kommentti oli "Ei tässä muuten mitää, mut ku ihmispelko on niin paha, et ei viittis ees terassilta katsella" tai jotain vastaavaa, hauska kommentti se kuiten oli, ja sitäkin naurettiin vedet silmissä.

Selitys veneen myöhästymiselle oli se, että me emme olleet ollut "beachillä" niinkuin oli sovittu.
Mike oli odottanut saaren ainoalla "rannalla" jossa veneet enemmän ja vähemmän pysähtyy aina kun tiputtaa ja hakee matkustajia. Me olimme Phonepasakin rannassa, joka ei ole "beach", noh, vittuakos siitä, pieni kävely vaan piristää, myöhemmin vaan naurettiin yhdessä että kuinka hankalaa se ois sit ollu käydä katsoon se ranta, ku se vieressä olis ollu, se juuri samainen ranta jolle meidät oli ensimmäisenkin kerran maihin päästetty. Ei olisi vaatinut hirveästi ajatusta käydä se edes katsomassa, mutta itsekullakin ei tänä aamuna hirveästi leikannut, joten... hommat ei menny niinkuin Stromsöössä.

Päivät Mike's Bungalowsissa meni kuin siivillä, naapurin bungamesta King Kong Bungalows (?) tuli myös tutuksi. Naapurin King Kong on muuten saaren ehdottomasti paras ruokaravintola, ei vain meidän mielestä, vaan monen paikallisen länkkärinkin. Lienee hyvä mainita että King Kong ei erikoistu paikallisiin tai Thai ruokiin, vaan enemmänkin länsimaalaisiin, ja avaruuskakkuihin etc. You get my drift.

Avaruuskakkujen salainen ainesosa on myös (ylläri) saatavilla, joten pienellä kyselyllä (ei kannata hirveemmin pelätä) sen saa käteensä vaihtamalla joko 50k, 75k, tai 100k. Perushinta perusjampalle on isoin, kuten arvata saattaa, ja mitä pidemmin saarella olet, ja tutustut paikallisiin, hinta tulee alas. Ja saattaapa joskus käydä niinkin että saat koko homman ilmaiseksikin, näin kävi esim meille kertaalleen. Kaiken kaikkiaan erittäin relax mesta, ja suosittelen erittäin lämpimästi kaikille Don Detillä vieraileville.

King Kong ravintolan ruokamenuun kuuluu skandinaavisia ruokiakin, esim lihamureke perunamuussilla. Ja nyt tulee melkonen pommi. Tuo kyseinen ruoka, oli ehkä parhaimpia lihamurekkeita mitä olen KOSKAAN elämässäni syönyt, tuli joku mummola/nuoruus mieleen.

Se kuuluisa lihamureke <3

Yritän nyt tässä blogia kirjoittaessa muistella noita päiviä mitä vietimme Don Detillä, mutta syystä tai toisesta muitaminen on suht hankalaa. Oli paljon naurua, paljon riippukeinussa makoilua, nuotion ääressä istumista jne.

Ah, yksi asia missä olimme mukana, oli nuotioterassin teko. Mike ja Sai rakensivat yhdessä ja meidän pienellä avustuksella aiemmin kertomastani laituri/kala-allas rakennelmasta terassin jossa sitten vietimme aikalailla paljon illoista nuotion loimussa rupatellen, ja kaljaa lipittäen.

Kuvassa takaa vasemmalta lähtien: Mike, Antti, Allekirjoittanut, Tip ja Sai.

Don Det itsessään ei sisällä paljoa matkailijalle joka hakee aktiviteettejä tai korkeantason standardeja. Ainoa paikka jonka standardit ovat korkeat saarella on Little Eden, mutta kun paikan näkee, tietää jo heti MIKÄ tai KUKA ei kuulu joukkoon tällä saarella, joten suosittelen lämpimästi että skippaat Little Edenin ja menet syvemmälle saareen, pienenpiin mestoihin. Lähestulkoon kaikissa niissä ei sitä lämmintä vettä ole, ja lattia ei ole kiveä vaan ihan bambua. Ilmastointikin on lähes täysin turha, yhtenä yönä mietin kuinka helvetin mukava sellainen olisi, mutta kun laskee paljonko öitä vietettiin ihan normi tuulettimen viilentämänä, niin en edes nyt maksaisi siitä ilosta et saisin sen ilmastoinnin.

Ne vähät aktiviteetit mitä saarella voi tehdä on:

-Pyöräily (ehdottomasti helpoin ja paras liikkumiskeino saarella)
-Venesafari (Perverssein asia mitä näin koko mestassa... rikkaat läskit jotka asuu Don Khong saarella hotelleissa varaa venematkan, jossa he sitten menevät Mekong jokea alavirtaan kunnes tulee Don Detin alueelle, sit ne vetää sitä helvetin rantalinjaa ja katsoo MUITA trävellereitä kun ne makaa hammockeissansa, ja polttaa tupakkejaan ja juo kaljaa. Vittu mitä paskaa...)
-2 vesiputousta jotka ei tosin ole Don Detillä vaan viereisellä Don Khone saarella.
-Delfiini safari (jossa voi teoriassa nähdä delfiinin evän jossain horisontissa, tai käsittämättömän hyvällä tuurilla jopa ihan lähempääkin pikaisesti tuon mainion nisäkkään)
-Kajakointi
-Tubing (Eli traktorin sisäkumilla alavirtaan lipuen, auringosta ja virvokkeista nauttien.)
-Kalareissuja
-Island Hopping reissut.

Jos nuo kaikki tekee niin siinä nyt ei hirveesti aikaa kulu, mutta itse henk.koht skippasin KAIKEN paitsi tuubauksen joka oli enemmänkin se "pakollinen" juttu kun kerran Mekong joella oltiin. Ja se olikin ihan helvetin kivaa.

Mentiin noin tunti pohjoiseen Don Detiltä, ja lähettiin valumaan alavirtaa. Muutama tupakka ja kalja mukana sitä sit mentiin, kunnes lopulta auringonlaskun aikaan matka oli ohi, ja suunta käännettiin kohti Bountips guesthouse (tämä muuten on Boathousen oikea nimi jos en nyt ihan täysin väärin muista).

Auringonlasku Mekong joella.

Don Det tosiaan on erittäin, erittäin rento mesta. Jos et halua tehdä mitään, maata riippukeinussa, juoda kaljaa, polttaa tupakkaa, ja syödä. Tämä on EHDOTTOMASTI sinulle hyvä matkakohde. Me kaikki rakastuimme Laosiin, käsitteeseen laotime, ja muutenkin Don Detin ihanaan ilmapiiriin. Monet kerrat ollaan keskusteltu niin keskenään matkakohteita vertaillen, ja myös muiden matkustajien kanssa paikoista joissa ollaan käyty. Ja näissä keskusteluissa aika monessa on tullut vastaan se että Don Det oli parasta mitä matka on tähän mennessä antanut. Se antoi vähän, mutta se vähä mitä se antoi, oli kultaakin kalliimpaa, nimittäin mielenrauhaa, ja stressitöntä riippukeinussa makaamista, joka käytännössä ilmeni sitten lopulta ilmiönä jossa kukaan ei tarvinut enää kelloa, vaan auringon liikkeistä arvioitiin suurinpiirtein paljon kello on, ja milloin minnekkin tulisi mennä.

Seuraava matkakohde olisi Pakxse jälleen kerran ja lento kohti Bangkokkia, ja sieltä kohti bilesaarta jota myös Koh Phanganiksikin kutsutaan. Tiedossa olisi kaksiviikkoa levotonta bilettämistä ja hurlumhei menoa. I just couldn't wait :D

(29.11.2012-6.12.2012) Don Det, Laos.

Ensimmäinen asia mikä antoi olettaa että oltiin lähellä Don Det saarta oli jo nouseminen veneeseen kun tajusi että longboat tulisi viemään meidät perille, oletin jälleen että matka olisi lyhyt. Tälläkertaa oletus osui kohilleen, puolisen tuntia myöhemmin oltiin jo laiturissa. Ja ne jotka on tutustunut mun Facebook sivuun tietääkin jo etukäteen mitä ensimmäiseksi silmien eteen ilmestyi kun rannalle olin "Haloset" saanut. Halosista vielä lisää myöhemmin.

Noh, päivä oli jälleen aamusta trävellätty, Makkonen fiiliksissään kun oli joutunut kokemaan kaikki fyysiset oireet + matkustuksen mukanaan tuomat uhraukset, nimetäkseen muutaman, tilanpuute, auto jossa ei ilmastointi toimi kun etupenkillä on ... ikkuna auki, ja iskarit... mitä niistä sanois... niitä ei ollu...

Niin... tällähetkellä enemmistö oli vihaisia miehiä jotka haluaa äkkiä kamat johonkin ja lepään. Tämä mesta tuli lopulta olemaan Phonepasak Bungalows, halpoja perusbungia, mutta liian lähellä pohjoisen Sunset osuutta jossa baarit ovat. Jotenkin tunnelma ei vaan ollut kohillaan, joten tästä siirryimme seuraavaan osoitteeseen Boathouse nimiseen mestaan jota isännöi Mike, Berliinistä syntyjään oleva herrasmies, sekä hänen vaimo Tip, ja tytär Joy, ja apuri Sai.

-----

Lyhyesti jotain Phonepasak Bungalowsista. Siellä ollessamme kolmepäivää meni suoraan hammockissa makaamiseen ja trävelläämisen luoman rasituksen karkoittamiseen, sekä pakolliseen vuorokauteen koska Phonepasak ei ymmärrä käsitettä late checkout.

Lähellä olevista paikoista ainoastaan tuli tutuksi Adam's Bar (Rogue Bar) ja viereinen lieneekö bungamestan oma ravintola, Faijan Ravintola :P

Faijan rafla oli täysin Intialainen, joten curryt oli hyvin edustettuna.

Phonepasak Bungalowsin vetäjänä toimiva (ainakin visuaalinen edustaja) nuori herrasmies yritti meitä saada kovasti mukaan hänen järkkäämään illanviettoon johon hän oli kutsunut paljon kavereitaan ja muita laosilaisia+thaimaalaisia ja meitä jotka asui hänen bungalow mestassaan.

Tänä samaisena iltana Tume oli lähtenyt etsimään parempaa bungamestaa josta mahdollisesti olisi päässyt pulahtaan suoraan Mekongiin terassilta. Kun Tume oli sitten lopulta pyöräillyt vajaan kilometrin oli joku toinen trävelleri huutanut että "Stop and come help us lift that thing on to the shore" tai jotain vastaavaa, jonka takia Antti oli päättänyt pysähtyä ja alkaa auttamaan "laiturin" nostamisessa rannalle. Tällähetkellä nostajia oli kourallinen, tovin jälkeen "työnjohtaja" Tuukka, oli saanut jo tarpeeksi ihmisiä niin joelta kuin tieltä pysähtymään ja auttamaan "laiturin" nostamisessa. Lopulta kun ihmisiä oli 15, oli kala-allas/laituri saatu rannalle, ja uurastus oli ohi.

Hassu yksityiskohta tässä oli se, että me asuimme saaren pohjoispäässä, eli paremmin kuvailtuna "kylässä", täällä oli enemmän paikallis kyläasutusta ja turisteille tarkotettuja palveluita. Joku voisi ehkä sanoa sitä Don Detin Khaosan Roadiksi. Ja juuri tästä meidän asuttamastamme alueesta, ja tarkemmin, täysin samasta bungamestasta missä me nukuimme, oli ihmisiä jotka olivat juurikin river tuubaajia, jotka valuivat pitkin mekongia autonsisäkumissa kaljaa/juomaa lipittäen, kunnes olivat nähneet tilanteen ja tulleet apuun. Eli tästä lienee tajuavan saaren pienuuden.

Noh, Tume rakastui paikkaan.

Kun Tume oli tullut takaisin selvisi että Boathousessa asui tällähetkellä 2 Suomalaista, Mikko ja Tuukka.

Tuukka, jalkavammainen (loukannut kun hyppinyt kivillä, ei mitään vakavampaa) joka chillaili pääosin Boathousen terassilla nauttien iloisista ruoka-annoksista. Ja Mikko, joka osallistui enemmänkin "Aktiviteetteihin" kuten myöhemmin kertomaan laivamatkaan ja bileisiin Cambodhiassa.

Mukavia herrasmiehiä molemmat. Olisi lienee ollut parempi tutustua paremmin, mutta pirulaiset karkasivat Cambodhiaan. Noh, salettiin mahtava reissu näillä, sen verta chillejä olivat. Jotenkin noissa kahdessa kulminoitui (huom. jotenkin) samaa mitä meidän reissussa kun minä ja Tume oltiin oltu ensin Indonesiassa, ja sitten palattu Bangkokkiin ja odotettu että Karri tulee, odotettu rokotukset, ja jatkettu Laosiin. Se mitä juteltiin, Mikko oli ollut aikaisemmin Thaimaassa ja reissannut yksin, ja Tuukka Vietnamissa kunnes olivat törmänneet toisiinsa, ja jatkaneet yhdessä.

Suomalaista jääräpäisyyttäkö? Yksinkulkijanvietti? Mikälie, minusta tuossa on jotain niin puoleensavetävää. Tosin tämä on ensimmäinen reissu jonka teen jonkun/joidenkien kanssa, niin paha sanoa. Pakko kyllä vaan arvostaa mitä kaikkea ystävät ja matkustaminen antaa.

Suosittelen samaa kun Madventures. Myy asunto, sohva, auto, osta lentolippu, ja ala elään.

Jos ei muuta, niin tee mitä se tarvii että saat aikaa itselles. Itse koen matkustamisen kaiken sen arvoiseksi. :P

/RANT

Takaisin tarinaan. Tume tuli lopulta takaisin ja kertoi innoissaan keihin oli törmännyt, millaisen paikan oli löytänyt, ja mitä kaikkea olikaan tapahtunut.

Kaikkien näiden tarinoiden jälkeen allekirjoittanut oli jo päättänyt että paikka on täysin sopiva, ja lieneekö kahden ihmisen päätös vaikuttanut kolmanteen, mutta muutto oli yksimielinen.

Seuraavana päivänä oli tiedossa venematka, bileet autiolla saarella, mukana kokoelma trävellereitä + Mike ja Sai. Karri oli päättänyt että hän ei vielä lähtisi reissuun koska tunsi että ei ollut fyysisesti valmis.

Minulle ja Tumelle oli aamulla herätys kello 8.00, ja perillä piti olla 09.00. Noh, oltiin perillä about 9 aikaan, ja nyt tuli ensimmäinen kosketus käsitteeseen "lao time". Sen kummemmin selvittämättä lienee selvää että lähtö ei ollut ysiltä. 10.30 lopulta pääsimme lähtemään saarta kohden, yhtä niistä tuhansista saarista mitä Four Thousand Islandsin alueelta löytyy.

Mukana olevaa possea, kuvassa on Hollantilainen nainen, Saksalainen, Britti, Ranskalainen ja Britti. Kaikki tosi mukavia vaikka nyt ei niin tarkemmin toisiin tutustuttu. Mitä kerrottiin mistä ollaan ja ne perus trävelleri paskat eli mistä oot tullu ja minne oot menossa. That's how it goes, trust me...

Mikko juo bisseä.

Tämä päivä päättyi suht traagisesti... :P

Saarelta päästyämme kaikki rantautui Boathousen terassille nauttimaan virvokkeista.

Noh, itse pistin nukkumaan Boathousen terassin hammockkiin jo muutaman virvokkeen jälkeen, josta lopulta havahtuessani tajusin että meidän tulisi lähteä kohti omaa nukkumamestaa, Karrikin olisi siellä ja varmasti ihmeissään missä me ollaan, kun olimme jo olleet pitkälle yötä reissussa vaikka auringonlaskun jälkeen meidän oli tarkoitus olla jo maissa. Kellosta ei ollut aavistustakaan. Laosissa otimme käyttöön käsitteen "aurinkokello". Se toimi hyvin. Noh, jälleen takaisin asiaan.

Pyörät alle, ja eiku menox.

READERS NOTICE: ( In Don Det, there is no proper roads. Only paths, and 90% of the paths are not lighted. Use of headlight HIGHLY adviced.)
LUKIJA VAROITUS: (Don Detissä ei ole teitä, tai ainakaan mitään sellaista mitä voi tieksi kutsua, enemmänkin polkuja/uria jotka kertoo mistä mennään. Otsalampun käyttäminen ERITTÄIN suositeltavaa)

Noh, ensin ajettiin hiljaa, totulteltiin kuun ja tähtien valoon, jotta nähtäisiin jotenkuten tie, lopulta kun olin tottunut ja "näin" tien, ja "tunsin" missä tie menee, ajeltiin jo suht hyvin, mitä nyt kylän keskustassa sijaitsevan kuivatelakan raunion huudeilla pyörittiin tovi ku siellä oli iso kenttä kivimurikka aluetta. Tää hämäs ajamista erittäin paljon pimeässä... tasaista tietä jokapuolen.

Noh, tästä eteenpäin, ja oltiin monet puiset sillat ojat ja muut sudenkuopat väistetty kunnes jotain yllättävää tapahtuu.

Eturengas tipahtaa alta.

Lennän naamalleen pyörän eturenkaan yli, lasit lentää jonnekkin, ja näen tähtiä.
Nousen niin pikaisesti ylös kun mahdollista, saan käsiini lasit. (En voi ymmärtää miten)
Nousen ylös ja alan huutaa pimeässä käsiä huitoen "Älä Tume tuu tänne, Älä tuu tänne!". Sekunti pari myöhemmin pimeydestä tulee hämmentyneen näkönen Tume joka katsoo mua typertyneenä ja jatkaa ajamista, suoraan samaan kuoppaan ja mun pyörään.
Voltti hienosti minusta ja pyörästä yli suoraan selälleen maahan.

**Flawless Victory**

Noh, siinä keräiltyämme, paikallinen nainen/mies tuli otsalampun kanssa paikalle kun oli kuullut meteliä, nostelimme pyörät takaisin tielle, ja meinattiin lähteä ajamaan, vain huomataksemme että ajelut oli ajeltu, renkaat (molemmat) tyhjänä ja lokasuojat hinkaten renkaaseen työsin sit oman pyöräni nöyränä kotiin Phonepasakiin.

Desifiointi episodien, kipulääkityksen nauttimisen jälkeen olikin jo aika mennä unipuulle.

Trust me, tuo päivä tuli/tulee monesti vielä reissussa puheeksi. Sen verta eeppinen oli tuo päivä.

PS: Ai niin, saari jossa pysähdyimme bilettään oli Cambodhiassa, eli tuli käytyä sielläkin, vaikkakin en siellä yötä viettänyt.

Seuraavana päivänä sitten tapahtuikin taas jälleen eräänlainen jännä juttu.

Ajeltiin päivä pitkin Don Detin saarta, tutustuttiin Mikeen, ja hänen vaimoonsa. Ja Boathouseen yleensäkin.

Saari itsessään ei ole mitenkään erikoisen iso, sen voi helposti kiertää pyörällä päivässä, ja saman päivän aikana voi pysähdellä juomassa & syömässä ja kerkeää ennen pimeää takaisin omaan bungaansa.

Kun olimme saaneet pyöräilyreissun tehtyä alkoi keskustelu siitä kuka menisi ja kertoisi Mikelle että aikoisimme muuttaa hänen bungiinsa. Itse olin täysin vastaan vastuuta jota yritettiin vierittää jollekkin; eli kuka menisi Miken luo, ja sopisi että muutamme asumaan hänen bungiinsa, alkaen heti, niin että jokaiselle olisi omat.

"Andy" joka on jenkki joka on miehiinpäin, kuusvuotta jo asunut Don Detillä, tarkoituksena saada oma bunga mesta... kestää tovi, suunnitelmat on vielä kesken. Niin ja oikeassa laidassa Mike. Boathousen omistaja/mestari.

Tume, ystävällisenä ja aina niin lojaalina kaverina uhrautui.

Hänen otti mukaansa shortsit, alistajat (Ray Ban aurinkolasit) ja pyörä Phonepasak bungalowsista. Noh, Tumea ei alkanut kuulumaan aika helvetin moneen tuntiin, niin päätettiin Makkosen kanssa mennä syömään keksejä ja juomaan kaljaa Adamin mestaan. Takaisin päästyämme Tume olikin jo kiltisti nukkumassa hammockissa ja bungassa kaikki valot päällä.

READERS NOTICE: (In Mekong, there is alot of bugs. If you keep light on in your bungalow, without moskito net over your bed, your room, bed, floor, bags, ceiling, walls will be covered in bugs.)
LUKIJA VAROITUS: (Mekongilla on saatanasti ötököitä, elä mokaa valojen ja hyttysverkon kans niinku me)

Eli, jep, duunia oli Karrilla hoitaa homma haltuun, mut hyvä siit tuli.

Tume oli päätynyt ilman rahaa, ilman avaimia, ilman paitaa, ilman mitään oikeestaan, ensin paikallisiin häihin, kun oli etsinyt Mikeä, ja tämän löytäessään, takaisin samaisiin häihin :D

Kun Antti oli ensimmäiseksi päässyt pyörällä Boathouselle kysymään bunga varauksista, oli Miken vaimo Tip neuvonut ensin menemään kovaa musiikkia kohden, josta oli paljastunut paikalliset häät. Siellä *TOTAALISEN* lost in translation. Paikalliset ei puhu Englantia, saati Suomea. Ja Antti ei ole tunnettu sen Laosin kielitaidosta. Noh, paljon paikallista lao-laoa (pontikkaa), laulamista (Antti lauloi suomeksi mitä mieleentuli biisien päälle. Mutta lieneekö tuolla mitään väliä, Antti kertoi salettiin tunteistaan :P), noh, tästä seuraavaksi etsimään Mikeä koska häntä ei löytynyt vielä kyseisistä häistä.

Mike lopulta löytyi, ja Tume löytää itsensä jälleen samoista häistä.

Lopputulos: Kadonneet aurinkolasit.

-----

Laosilaiset häät on mielenkiintoinen käsite.

Häät jatkuu niin kauan kun niihin tulee väkeä. Aamusta iltaan, illasta aamuun, ja seuraavaan päivään. Aviomies maksaa kaiken. Ja KAIKKI on kutsuttu. Jokainen matkustaja, paikallinen jne.

Voitte nyt alkaa kuvittelemaan millanen kinkeri on ollu ensimmäisenä iltana kyseessä, ja millaista pyöritystä Antti on joutunut kokeen ainoana ulkopuolisena Farangina. (Google: Farang wiki)

Tilanne oli mikä oli, Antti pääsi elävänä perille, tosin erittäin hankalan matkustuksen jälkeen pimeydessä pyörän kanssa ilman mitään. (Btw, koko ilta, ruoat, juomat, juhlat kaikki oli ilmaista. Kunniavieraan ominaisuudessa.... hämmentävää)

Tämä päivä oli se jolloin meidän tuli muuttaa Boathouseen, mutta juuri näistä syistä late checkout oli mahdotonta Phonepasakissa, ja muutenkin.

Anyway, bileet oli rautasia, mukavaa, ja ihastuttavaa.

Seuraava päivitys tulee olemaan ajasta jota vietimme Mike's Bungalowissa. Boathousessa. Halusin jakaa tämän ajan kahteen koska niissä on selkeä kronologinen järjestys ja se on helpompi jäsentää tekstiksi näin kahdessa osassa. Eli tähän joudutaan tyytymään.