(3.1.2012 - 9.1.2012) Koh Tao, Thaimaa.

Koh Phanganin rymyviikkojen jälkeen olikin aika siirtyä kohti seuraavaa matkakohdetta joka oli valittu sukellusmahdollisuuksiensa, ja läheisen sijaintinsa vuoksi, eli kyseessä oli Koh Tao.

Koh Tao on tällähetkellä maailman suurin SSI Open Water Diver lisenssien "tuottaja". Eli arvata saattaa että uudenvuoden jälkeen saari oli täynnä sukeltajia ja turisteja.

Me kaikessa nokkeluudessamme (jälleen) päätimme olla ottamatta mitään ennakkovarausta netistä, vaan paukkasimme vaan suoraan lautalla aamupäivästä kohti Koh Tao:a.

Lautta tyypillisesti ei tietenkään ole ajoissa lähössä mihinkään, vaan tunti myöhässä sitten pääsimme Koh Taon pääsatamaan.

Paikka jonka olimme valinneet sukellus resortiksemme oli samainen Big Bubble, jonka kautta olimme alunperin Gili Trawanganilta sukelluskorttimme hommanneet.

Ja niin, kuinkas ollakkaan, heidän supporttaamansa resortit oli kaikki täynnä. Siis, aivan kaikki huoneet. Ei auttanut siis kun ottaa hattu nöyrästi käteen ja lähteä kiertämään sukellusmestan läheisiä bunga/hotelli/resorttei että josko jostain löytyisi paikka jossa voisimme kaikki yöpyä.

Minä ja Antti olimme varanneet liput jo aiemmin Koh Taolle, ja Karri arpoi että tuleeko ollenkaan koko saarelle, vain päättääkseen myöhemmin että tulisi myös.

Tämä jahkailu kostautui niin, että Karri ei päässyt samaan lauttaan vaan joutui tulemaan myöhemmällä iltapäivälautalla.

Eli takaisin yöpaikan etsimis episodiin.

Etsimme koko saaren kaakkoislaidan KAIKKI resortit läpi, ja ainoat huoneet joita meille tarjottiin oli hintaluokkaa 2400baht/yö. Joten ei ollut kovinkaan epäselvää että tämä kyseinen biitsi ei tulisi onnistumaan meille, koko paskan tutkimiseen hukkasimme nätit kolme-neljätuntia. Turhaan.

Menimme sitten iltahämärän alkaessa laskeutua kohti keskustaa ja kahvilaan nimeltä Cafe Del Mar, vain että saisimme nettiyhteyden ja katsottua netistä mistä löytäisimme yöpaikan.

Lopulta paikka löytyi, ja varasimme huoneen kahdeksi yöksi. Ja sitten odoteltiin Makkosta saapumaan saarelle. Miehen lautan piti olla satamassa 7 aikaan, mutta ylläripylläri, jälleen koko helvetin aikataulut voi heittää roskikseen kun kyse on Aasiasta, joten tuntihan siinä meni taas extraa et mies pääs lautasta kuivalle maalle.

Menimme hotellille vain huomataksemme että paikan omistaja oli ylibuukannut oman hotellinsa, ja meidät siirrettiin sitten viereiseen (huomattavasti parempaan) hotelliin nimeltä AC 2. AC2 sijaitsee Koh Tao:n kiireisimmällä ja "hienoimmalla" biitsillä, Seiree beachillä.

Seiree Beachroad on hyvin samantyyppinen kun Gili Trawanganin vastaava. Ravintoloita, baareja, dive resortteja, minimarttei, ja tietenkin vaate krääsää lähes loputtomasti, tai noh, krääsää myös vaatteiden ohella.

Näkymää Seiree Beachiltä.

Eli, ensimmäiset päivät oltiin AC2:ssa ja tutkiskeltiin mestoja, ei mitään maatajärisyttävää siis.

Samaan aikaan olimme päättäneet että meidän tulisi saada halvempi mesta missä asua, joten Antti päätti soittaa paikkaan nimeltä Rocky Resort, joka paljastui suht halvaksi (ottaen huomioon että oltiin Koh Taolla joka on tähän aikaan vuodesta erittäin kallis) 1000 baht/yö.

Otimme taksin 2:n yön jälkeen, ja siirryimme Rocky Resorttiin.

Rocky Resort sijaitsee saaren itäpuolella biitsillä nimeltä Haad Thien, puolitoista vuotta sitten siellä ei ollut mitään isompaa resorttia rannalla. Mutta tänäpäivänä siellä on resort jossa on luxus "bungaloweja" överi rikkaille. Halvin näistä "bungaloweista" maksaa vaivaiset 5400baht / yö, eli rapiat 134€/yö. Ja tietenkin Rocky Resort, joka on sijainnut biitsin pohjoispäässä jo viimeiset 30+ vuotta. Paikka on yhdellä termillä sanoen: Aito.

Rakastuin Rocky Resorttiin lähes heti kun näin näkymät paikan baarista, Shark View:stä, laitanpa samantien kuvan alle.

Kuva on Karri Makkosen käsialaa ja se on otettu meidän bungalowin terassilta.

Seuraavat ajat Koh Taolla meni Skootterilla ajellessa ja maisemia tutkiessa, kiersimme jälleen lähes kaikki saaren tiet, ja kierreltiin pitkinpoikin koko saarta, lopulta varasimme sukelluskurssin Koh Tao Diverssiltä (Joka on Suomalaisten omistama/pyörittämä sukelluskeskus) joka sijaitsi juurikin Seiree Beachillä.

Päätimme Antin kanssa tehdä 2 sukellusta, joista molemmat oli Advanced Open Water sukelluksia, eli syvä sukelluksia kolmeenkymmeneen metriin.

Ensimmäinen sukelluksista oli Chumpon Pinnacleen, tämä on saaren yksi "Premier" paikoista. Mutta kuten arvata saattaa, meidän tuuri ei ole mikään paras ollu tällä reissulla, ja kuinka ollakkaan, kun me olimme siellä, veden näkyvyys on ihan karmea, ja merivirrat on erittäin kovat.

Sukellus oli enemmän suoritus kun nautinto, mutta saimme ensimmäisen deep sukellus testin tehtyä, ja kävinpä 30 metrissä.

Toinen sukelluksista olikin sitten mielenkiintoisempi tapaus.

Nimittäin tämä sukellus tehtiin kohteeseen nimeltä HTMS Sattakut, Thamaan valtion upottama tykkilaiva joka sijaitsi suht lähellä White Rock nimistä sukelluspaikkaa. (White rock on yksi suosituimmista sukelluskohteista Koh Taolla, helpon syvyyden ja kohteen läheisyyden vuoksi)

HTMS Sattakut oli siis fun dive, jossa emme tehneet mitään testejä, mutta siitä huolimatta sukelsimme 30 metrissä, käyden laivan sisällä, ja pyöriessämme kannella ja kapteenin huoneen alueella. Ehdottomasti yksi parhaista sukelluksista, vaikka näkyvyydessä olisi ollut parantamisen varaa.

http://youtube.com/watch?v=U_FAqkrPB8w

Tuossa on linkki joka näyttää mistä on kyse.

Takaisin siis Rocky Resorttiin.

Rocky Resort oli täydellisen mahtava resort meidän kaltaisille trävellereille, relax, ja kaukana kaikesta häsellyksestä ja biletyksestä.

Aiemmin mainitseman Shark View barin pyörittäjä Lukai tuli erittäin tutuksi, baarin lepotuoleissa maatessa aika tuntui kuin pysähtyneen. Taisinpa sanoa jossain vaiheessa että olisin voinut jäädä siihen paikkaan pysyvästi, siihen samaan tuoliin, samaan näkymään. Sen verta sanoinkuvaamattoman kaunis oli auringonlasku kuin nousukin.

Shark View kertonee jo jotain mitä tässä poukamassa voi nähdä. Vaikka minä ja Antti snorklasimmekin lähes kolmetuntia pyörien ympärimestoja, niin ikäväksemme emme nähneet Reef Sharkkei, mutta käsittämättömän paljon muuta merenelävää kylläkin.

Seuraavana päivänä kun olin jälleen istumassa Shark Viewissä pystyin kuulemaan kuinka snorklaajat huusivat vedessä "Shark! Shark!" ja kateus oli... noh... kateutta oli ilmassa.

Shark View ei olisi sama, jos paikkaa ei pyörittäisi Lukai, tämä herrasmies oli ehdottomasti asiallisin/mukavin/ystävällisin paikallinen johon tämän reissun aikana olen törmännyt. Jo hänen takiaan suosittelen lämpimästi Rocky Resorttia!

Lukai ja Karri Makkosen ottama mestariteos. Hienokuva kaikenkaikkiaan. Tätä kuvaa ennen tehtiin aika ekstensiivinen kokeilu että miten kamera saataisiin toimimaan parhaiten tässä valaistuksessa, ja kuten näette, se tuotti tulosta.

Noh, mitä mieltä minä olen Koh Taosta.

Koh Tao on sukeltajien turistisaari, kallis, täynnä sukellus keskuksia, ja tämänvuoksi myös biitsit on aikalailla täynnä, tai ainakin oli silloin ku me siellä oltiin.

Siitä huolimatta saarelta löytyy henkeäsalpaavia näkymiä, aitoja mestoja kuten Rocky Resort.

Jos en olisi tehnyt sukelluskurssia Gilillä, olisi Taokin jäänyt tekemättä, joka olisi ollut harmi.

Minä kaikesta huolimatta pidin Koh Taosta.

Sukeltajalle must kohde, muille... Pariskunnille ehdottomasti. Tai yksin matkustavalle panomiehelle/naiselle jota ei pariskuntien hurja määrä haittaa.

Seuraavaksi me lähdimme kohti Suratthania, ja sieltä kohti Koh Lipeä.

Matkasta en jaksa sen kummemmin kirjoittaa koska se vietettiin enemmän ja vähemmän kokoajan jossain kulkuvälineessä, joten kuittaan sen jo tässä.

Koh Tao Diverssin kartta Koh Tao:n sukelluskohteista.

Ai niin, ajoin skootterilla takakumin paskaksikin, ja tämän korjaus oli hurjat 100baht ;D Vitutus oli aivan jotain käsittämätöntä kun rengas hajos ja jouduin työntämään skootteria kohti korjaamoa. Ajatuksena pyöri vaan Karrin ajama kolar Koh Phanganillai, ja nyt minulle tuleva korjausmaksu. Tämä korjaamo sitten paljastui sijaitsevan käsittämättömästi alle kolmensadan metrin päässä rengasrikosta!!! (Kerrankin tuuri oli mun kans messissä!)

Seuraavaksi. Koh Lipe.

(29.12.2012 - 2.1.2013) Koh Phangan

Tähän mennessä olen joutunut turvautumaan visuaalisin vihjeisiin mitä kaikkea Koh Phanganilla tapahtuikaan, ja samalla muistellut kuvien kautta tapahtumat oikeaan tai lähes oikeaan kronologiseen järjestykseen.

Nyt tulee ensimmäinen ongelma. Nimittäin näiltä päiviltä ei ole kuin yksi kuva ja se on alla oleva.

Kuvassa kirjoitetaan postikortteja kotisuomeen uudenvuoden aattona.

Joten... niin...

29.12.2012 - 30.12.2012 Me ei varmaan tehty mitään, varmaanki dokattiin jälleen, en vaan pysty yhtään muistamaan mitä helvettiä me ollaan tehty noina päivinä... ei aavistustakaan.

Uutedenvuoden aatto oli suunniteltu niin, että alkaisimme juhlimaan Haad Gruadissa meidän omalla possella johon kuului aiemmin kuvassa esitellyt ihmiset, plus muutama muu, nyt äkkiseltään nimiä tulee mieleen, Andrew, Anthony, Leo sekä Cameron. Illan lähestyessä puoltayötä ottaisimme taksin, ja menisimme saaren suurimpiin bileisiin jonne odotettiin yli 40.000 ihmistä yhdelle ainoalle biitsille, eli Haad Rin beachille.

Haad Rin on kuuluisa juurikin uudevuoden bileistä, jolloin siellä pidetään new years countdown, ja paikalla on isoja trance/house nimiä soittamassa. Olihan siellä esim Infected Mushroomissakin soittanut DJ soittelemassa.

NOOOOOH... mehän myöhästyttiin countdownista, päästiin biitsille ja hukattiin yksitellen toisemme varmaan puolentunnin sisällä.

Välillä biitsillä liikkuminen oli mahdotonta, ja ainoa keino päästä eteenpäin oli raakasti kahlata veteen ja kiertää meren kautta jos halus eteenpäin.

Loppujen lopuksi Antti oli lähtenyt ensin kotiin, ja päättänyt sinne päästyään alkaa jatkaa dokaamista rannalla. Minä tullut kans, mennyt bungalle, huomatakseni että olin ensimmäinen ja minulla ei ollut avainta. Joten pistin nukkumaan omaan riippukeinuun jonka olin asentanut Tylerille nukkumapaikaksi kun hän useampana iltana ei jaksanut känniltään minnekkään liikkua. Ja viimeisena sitten Karri.

Fullmoon partyt oli paskat bileet jälleen kerran, tosin näistä sitä osattiin odottaakkin, mutta pakkohan ne oli itse nähdä jotta voi tähänkin niistä jotain kirjoittaa. Kuvia illasta ei ole ainuttakaan.

Kaikessa mielisairaudessaan Koh Phangan oli raskas saari. Ilman ihania uusia ihmisiä ja hyviä kavereita, se olisi ollut todennäköisesti huomattavasti lyhyempi visiitti. Yksin matkustaessa olisin jatkanut matkaa Koh Taolle jo half-moon partyjen jälkeen.

Mutta sitten taas. Koh Phanganilla oli paljon kaikkea hauskaakin, esim Wipeout rata, jota käytiin Antin kanssa testaan. Laitan siitä pari kuvaa alemmas. Skoottereilla ajelu, ja varmasti myös sukeltaminen, jos joskus oltais edes siitä puhuttu tai sitä pystytty harkitsemaan alkoholin suurkulutuksesta johtuen.

Esterata osottautui minulle mahdottomaksi :D

Samoin myös Antille :D

Ja niin, ne ihmiset. Jos Koh Phanganilla ei olisi viettänyt noin kauaa, olisi ystävyys-suhteet jäänyt tekemättä. Niin Danin, Vikkin, Andrewin, Cameronin, Tylerin kuin monien muiden joiden nimiä en nyt enää muista. Nämä kaikki teki Koh Phanganista uniikin. Mukavan.

Joten, loppukaneetti voisi olla: Koh Phangan ei ole paikkana mitenkään erikoinen, se mikä tekee Koh Phanganista mahtavan on ihmiset jotka sinne matkustaa, ja ketkä siellä asuu. Tutustu uusiin ihmisiin, avaa sitä omaa sielunmaisemaa muille, ja uskalla olla itsesi.

It's worth it.

(28.12.2012) Koh Phangan

Perjantai 28.12.2012

Aamuherääminen kaljaan, Tume jupisee bungalowin terassilla yksikseen "jatkanko... vai kuolenko?...." seuraavaksi tulee lause "taidan hakea changin". Eli kuoleman pitkittäminen jatkuu, taitaa olla päivä 76 kun alkoholia on juotu enemmän kuin kolme kaljaa per päivä...

Eilen juotiin helvetisti viinaa, paikallista redbullia jossa on lähes kaksikymmenkertainen määrä kofeiinia ja muita piristeitä plus sitä vitun piriä... Käytiin Muay Thai matsissa...

Dokaus btw jatkui jälleen...

Päivästä on 4 kuvaa. 3 niistä on minun hikoilusta kylmässä ilmastoidussa huoneessa, ja yksi kun Tume tutkailee bungalowin vessasta ihmispelkotiloissa josko ihmiset näkee peniksen jos tuossa kusee. Laitan siis 2 kuvaa tähän loppuun.

En oo koskaan ollu noin äärettömissä krapula hikoilu oloissa ku tuolloin... olo oli mitä ihmeellisin...

Antti tutkailee vessan "ikkunasta" maailman menoa.

(19.12.2012 - 27.12.2012) Koh Phangan

Okei, ensimmäiseksi on jo sanottava, että aika Koh Phanganilla on suht häilyviä muistoja täynnä, joten kaikkien tapahtumien kronologinen järjestys ei PAKOSTA ole oikein, mutta jokainen tapahtuma on todellinen.

Härkää sarvista siis.

-----

Ensimmäiset muutama päivä Haad Gruadilla meni enemmän ja vähemmän uima-altaalla sekä resortissa asuviin tutustuessa. Päivät oltiin uima-altaalla changia siemaillen ja musiikkia kuunnellen, ja illalla siirryimme aika useasti vaan baarin puolelle, ja kun tarpeeksi oli changia juotu, bungalowiin ja nukkumaan.

Kyltti itsessään kertoo enemmän kuin arvaattekaan. Special peoplella on aikalailla paljon merkitystä, nimittäin resortissa asui paljon nuoria aikuisia, ja noh... nuorilla aikusilla on omat vinkeensä eiköstä vaan?

Ensimmäinen viikko meni näin:

19.12.2012: Ryypättiin, nothing more, nothing less. Ja vain ja ainoastaan omassa resortissa.

20.12.2012:
Mentiin Haad Yao biitsille katsoon rantaa. (ts.Ryyppäämään) Tylerin piti mennä kysymään paikalliselta tulitaiteilijalta Bao:lta mistä hän voisi ostaa öljyä jotta voisi harjoitella/esiintyä majapaikan saamisen toivossa. Noh, eihän siinä kauaa mennyt kun Tyler oli järjestänyt itselleen kyseisellä biitsillä olevaan bungamestaan ilmaisen asunnon, paikka oli nimeltä See Through Bungalows, tämä tarjous annettiin sen jälkeen kun samaisena iltana häni esiintyi Bao:n kanssa resortin asiakkaille. Tämän seurauksena paikan omistaja oli kysynyt Tyleriltä josko hän olisi tarjoutunut tekemään tulitanssi esityksiä hänen asiakkailleen myöhemminkin saarella ollessaan.

21.12.2012:
Tyler oli taidoillansa saanut paikalliset tulitaiteilijat vaikuttuneiksi, ja hänelle tarjottiin paikkaa esiintymään Half-Moon partyihin joita dubattiin myös nimellä "End of the World party", olihan kyseessä Mayojen kalenteriin perustuva diibadaaba maailmanlopun päivämäärä. Tyler oli ystävällisyydessään myös kysynyt jos hän saisi mahdollisesti tuoda myös ystäviä mukana, ja kuinkas ollakkaan; me kolme olimme ne henkilöt jotka nämä liput sai, ja päätyi maailmanlopun bileisiin.

Eikä siinä vielä kaikki.

Tänä samaisena päivänä tarkoituksenamme oli että menisimme tapaamaan paikallista kuuluisaa tulitaiteilijaa/maalaria/taiteilijaa Chanoonia, joka oli pääesiintyjänä ko. bileissä. Tavattuamme Chanoonin, menimme bungalow resorttiin nimeltä Phangan Resort, ja kuinka ollakkaan, me saimme 2 bungalowia ilmaiseksi, ilmastoinnilla, televisiolla ja lämpimällä vedellä!!! Siitä erittäin iso kiitos Chanoonille, Tylerille ja Half-Moon Party organisaatiolle. Ilman tuota yöpaikkaa, olisi elämä ollut helvetin hankalaa bileistä lähtiessä.

Kuvassa paikallinen Half-Moon Party organisaation pomon poika esiintyy ammattilaisille ja faneille auringonlaskun aikaan :)

Decoja bileiden kojukadulla.

Vähän ideaa mistä oli kyse.

Tyler 'Spades' Maclin elementissään.

En jaksa sen kummemmin kertoa bileissä soitetusta musiikista tai yleisesti koko hommasta, koska noh, bileet yleensä on mitä ne on. Mutta sen verran kerron, että ihmiset hyvät. Jos ette ole koskaan käyttänyt psykedeelisiä huumeita, älkää nyt helvetissä päättäkö käyttää niitä tämmöisessä tapahtumassakaan. Vaikka niitä nyt sattuisikin olemaan helposti tarjolla. Eikä vaan psykedeelisiä huumeita, vaan jonkinlainen terve järki tulisi säilyttää ***AINA*** kun on kyse mistä tahansa päihteistä.

Tämä on varoittava esimerkki kuinka voit tehdä mitä monet teki ko. bileissä, ja nyt ei puhuta minusta, Antista, Tyleristä tai Karrista.

Eli:

Juo pari kolme party buckettia. Tämä tarkoittaa sitä että olet jo automaattisesti amfetamiinin vaikutuksen alaisena. Eli alkoholi ei enää mene samalla tapaa päähän, ja uni ei enää myöskään vaivaa.

2 ämpäriä on = 0.75l Samsong 40% "special rum", cockista, ja 4x paikallista "redbullia"

Seuraavaksi ala miettimään että mitenköhän kupolin sais sekasin, ja päätä ottaa sienipirtelö, tai vaikka kaksi. Niille jotka ei tiedä mikä sienipirtelö on, suosittelen googlettamaan "psilocybin".

Ja jos et ole koskaan aiemmin sieni trippiä kokenut, niin tee se virhe että kun se ei vaikuta tarpeeksi nopeaa, juo pari lisää. (Muistattehan että tässä vaiheessa elimistössä on aikamoinen coctail jo valmiina, amfetamiiniä, alkoholia, psilocybiiniä, ja monella myös kannabista.)

Sitten, tässä vaiheessa alkaa jännät ajat, sienet alkaa potkiin, ensimmäistä kertaa kokeileville monesti alkaa semisti pelottamaan kun maailma alkaa muuttumaan silmien edessä, psykedelia valtaa mielen. Ei tosin kaikilla, jotkut voi vaan nauraa kikattaa kaikelle ja olla täysin sinut värien loiston, ja harmonian tunteiden kanssa. Mutta jos olet aloittanut ämpäreillä, tilanne on haastava kokeneellekkin psychonautille; koska tällöin se coctail on jo melkolailla koossa.

Elikkäs, seuraava vaihe onkin se että pelottaa, ja jotain pitäis tehdä, joten vedetäänpä lisää viinaa. Eli Party Buckettei, ja urakalla. Näin ihmisten reagoivan JUURI NÄIN, ja näkymä oli noh... järkytävää.

Jos koskaan olen nähnyt niin pelokkaita ihmisiä joilla on PAKKO olla hauskaa, koska ovat ottaneet huumeita, niin tää oli se mesta. Ihmisraunioita huumeissa, ja pitämässä hauskaa, koska on PAKKO. Ja niin, kuten arvata saattaa, psykedeelien vaikutuksen alaisena kaikki ei ole ihan niin yksinkertaista kuin selvinpäin.

Paikalla oli myös ihmisiä joiden sekotukset oli vielä karmeampia, lisää MDMA, ilokaasu ja ties mitä muuta, ja alat olemaan siinä millaista helvetin sekavuutta paikalla näki. Tämä ei koskenyt pelkästään nuoria. Näin bileissä +60v vanhuksia sekasin ku isoisän seinäkello, ei nättiä kateltavaa.

Lopulta minä ja Antti olimme jo nähneet tarpeeksi, ja halusimme jo lähteä pois bileistä, tunnelma alkoi olemaan jo niin ikävä että oma psyykekkin alkoi jo kärsiä joten ilta päättyi Phangan Resortin ilmastoituun bungalowiin, ja uneen.

Vielä yksi pointti bileistä: Viimeinen rasti itelle oli se, kun näin Tylerin esiintyvän titaanisen quarterstaffin kanssa joissa molemmat päät olivat tulessa. Tyler oli yleisön keskellä, ja yleisö oli, kuten aiemmin sanoin, vitun sekasin.

Normaalisti ihminen väistää tulta, ja kunnioittaa tulitaiteilijaa niin että antaa hänelle tilaa esiintyä, ja tietenkin itsekkin tiedostaa että tuli on suht kuumaa.

Nämä ihmiset ei enää olleet itse ohjaimissa, vaan tarttuivat hehkuvan kuumaan titaani keppiin, polttaen ihonsa sekunnin murto-osassa karrelle, tajuamattaan sitä itse, ja uudelleen hapuillen liekkiä kohden.

Tylerin oli joutunut lopettaa tulishow kyyneleet silmissä, ja juosten pois koska ei ollut kestänyt enää ihmisiä ja heidän hulluuttaan. Me todistimme tämän näytelmän nätisti näkötasanteelta. Ja se oli viimeinen tikki se.

Huh, tulipas aikamoinen tilitys, mutta tunteet oli todellakin vahvasti pinnassa, ja ihmisten ahdinko ja ahdistus oli käsinkosketeltavaa. Enpä ole koskaan ollu moisissa "End of the World" bileissä, enkä toivo koskaan enää moisiin menevänkään.

22.12.2012
Aamulla heräsimme bungastamme ennen checkouttia, menimme aamupalalle, ja lopulta tilasimme taksin kohti Haad Gruadia. Matkalla juttelimme paljon eilisen tapahtumista, ja kertasimme mitä helvettiä oli tapahtunut. Tyler kertoi kyyneleet silmissä, itkien, kuinka oli järkyttynyt siitä mitä oli nähnyt, kuulemma koskaan ei ollut nähnyt ihmisiä noin hukassa. Itse olen nähnyt ihmisiä sekaisin aiemminkin, jopa Suomessa, ja tarkoitan erittäin sekaisin. Sillähetkellä ajattelin että "voi voi, kaveri on vielä kovin nuori..." jälkeenpäin ajatellen, voi olla parempi ettei koskaan edes tuollaista näe, iästä riippumatta. Haad Gruadissa päivä meni uima-altaalla jälleen kerran kaljaa lipittäen ja musiikkia kuunnellen.

Jos jotain koomista voi sanoa, niin kun oltiin kyyneleet vuodatettu, ja koko ilta käsitelty, niin nauroimme silmät märkänä kaikelle sille hulluudelle mitä oltiin nähty, ja niin, eihän bileissä ketään kuollut, pysyvästi vahingoittunut (Psyykkeistä en tiedä, todennäköisesti niitä vahingoittui useampiakin), tai kadonnut, joten all in all, pystyimme nauramaan kaikelle sille hulluudelle loppujen lopuksi. Lieneekö tämäkin joku ihmisen perus defensseistä, you tell me. Anyway, yksi koomisia lauseita oli: "I went to end of the world party, and all I saw was zombies!" Ja tämä oli totuus.

23.12.2012
Tämä päivä taisi mennä krapulaa korjatessa ja kaljaa juoden, eli aika normipäivä Koh Phanganilla.

24.12.2012
Jouluaatto, tänäpäivänä päätimme kaikki vuokrata skootterit ja kierrellä saarta. Ja niin tehtiin, kiersimme itseasiassa lähes koko saaren yhdessä päivässä, muutamaa tietä lukuunottamatta, ja söimme Chaloklum kalastaja kylässä miekkakalaa, joka oli jälleen erittäin hyvää. Ehdottomasti yksi suosikki kalojani tällä reissulla.
(KUVA TÄHÄ)
Minä ja Karri edustetaan saaren korkeimmalla huipulla johon pääsee ilman hirveämpää trekkausta. Ehkä toiseksi korkein huippu, nyt ei pysty oleen ihan 100% varma.

Illalle olimme sopineet että antaisimme kaikki lahjan toisillemme, mutta se enemmän ja vähemmän epäonnistui, Tume ainoana osti kaikille lahjat, ja taisipa Karrikin Tylerille jonkun nimellisen lahjan antaa. Vietimme iltaa Haad Yao:ssa See Throughissa, syöden, juoden ja nauraen. Lopulta yön pikkutunneilla menimme yöpuulle takaisin Haad Gruadiin.
(KUVA)
Jouluaaton illallinen.

25.12.2012
Ajeltiin skoottereilla koko helvetin päivä, ja illalla söimme Proschiutto kinkkuleivät nightmarketissä jotka oli erittäin hyviä, lähimpänä joulukinkkua mitä nyt sai käsiin. Samaisesta nightmarketista tarttui mukaan lompakko joka on toiminut erittäin mukavasti käteislompakkona koko reissun loppuajan. Ja löytyipä sieltä myös kollektiivi grinderikin :D

26.12.2012
Jälleen päivä jolloin vain ajeltiin pitkin saarta skoottereilla, tarkoituksena oli että käytäis tarkastamassa Haad Rin, Haad Rin on saaren kuuluisin ranta; ranta jolla järjestetään Full-Moon Partyt. Näin tehtiin, juotiin yhdet oluet ja lopulta taas ajoimme takaisin Haad Gruadiin, ja lisää sitä pirun kaljaa. Same same, but not different.

Isännät poseeraa patsaan juurella like a boss.

27.12.2012
Tämä päivä oli päätetty jo aiemmin, saarella tulisi oleman erittäin iso Muya Thai tapahtuma, ja tuonne meidän oli ehdottomasti päästävä. Illan pääottelu oli Bangkokin kahden isoimman stadiumin mestareiden kohtaaminen. (Lumpini Stadium sekä Ratchadamnoen Stadium) Sekä otteli illan aikana myös elävä legenda Jomhodkin!

Noh, tästä illasta tuli se marinaadien marinaadi ilta... ennen koko matsiin lähtöä joimme 3x party buckettia, ja pari changia mieheen. Ja itse ottelussa 3 buckettia...

Itse intouduin vedonlyöntiin ja voitin illan aikana 50% päiväbudjetista takana istuvalta Itävaltalais pariskunnalta, Tumelta ja joiltain randomeilta. Ei paha ollenkaan.

Kuvassa epäonninen Itävaltalais pariskunta vasemmalla. Ja kuten kuvasta näkee, tapahtuma pidettiin ulkoilma stadionilla.

Ah, niin, kuositus kuvat....

Antti illan elementtiä etsimässä :D

Kuvassa erittäin mukava Englantilais-herrasmies Daniel Taylor. Oli ehdottoman mahtavaa että Dan lähti messiin, sillä tämän illan jälkeen olimme hyviä ystäviä. Jopa niin hyvin tutustunut, että hän luovutti meille lainaan Intiasta roudaamansa bulbulaattorin. Gotta love the man.

Ja ilta päättyi kuten varmaan osaatte arvata, Haad Gruadiin, ja sänkyyn aikapitkälle heti kun resorttiin päästiin.

Paitsi... Karri jostain helvetin kummallisesta syystä päätti keskellä yötä muiden nukkuessa humalaansa lähteä skootterilla 7/11:iin ostamaan jotain, kaljaa ehkä, who know's. Ja lopputulos oli se että skootterista katkesi molemmat sivupeilit, ja Haad Gruadin omistajan aviomiehen virka-auton vasen kylki meni vituilleen. Onni onnettomuudessa että Karri ei koskaan päässyt resortin ylämäkeä pidemmäs, sillä jos niin olisi käynyt, riskit olisi ollut huomattavasti isommat kuin vain rahalliset. Ja mikä on kaikkein naurettavinta tässä koko hommassa; tämä ko. aviomies sattuu olemaan Koh Tao:n poliisipäällikkö... saaren johon olisimme seuraavaksi suuntaamassa sukeltamaan.

NOOOOooooooh... rahalla pääsee ja niin, rahalla pääsee. Skootteri korjauksesta ei edes puhuttu, mutta auton hinnaksi Karri sai sovittua 23.000 bhatia tai 25k, en muista ihan tarkkaan, mut kallista se oli silti.

Tämä ilta oli sitten se viimeinen ku Karri ajoi skootterilla, ja samalla meidänkin ajamiset keskittyi pääosin 7/11 käynteihin ja satunnaisilla automaatilla pyörähtämisiin.

Haad Gruad Resort and Spa main crew :P Vasemmalta lähtien, Karri Sammeli Makkonen, Daniel Taylor, Antti Ankkuri, Mikko Juhani Majaniemi, Vikki Bellinger and in middle Tyler 'Spades' Maclin.

Katkaisen tämän Koh Phangan blogipäivityksen tässävälissä koska kuvien määrä alkaa olemaan sen verta iso, että katsoo saako koko updatea upattua, mutta anyway, seuraava blogipäivitys tulee käsittelemään aikaa ilman skoottereita ja myös ne legendaariset Full-Moon partyt jotka sattui olemaan uutenavuotena.

(17.12.2012 - 18.12.2012) Pakxse, Bangkok, Koh Phangan.

Tämä blogipäivitys tulee olemaan vain ja ainoastaan matkalta Laosista kohti Koh Phangania, ja vähän tietoa niille jotka on suunnittelemassa jotain vastaavaa jne, jotta ei tee samoja virheitä kun me tehtiin.

Eli, here we go.

16.11.2012 oli päivä kun oli viimein aika lähteä Don Detiltä kohti uusia mestoja, ja kuten aiemmin taisin mainita (?) olimme varanneet lentoliput Pakxsesta Bangkokkiin, välilaskulla Savannakhetissa. Tämä vain ja ainoastaan sen vuoksi koska oli halvempaa ottaa lento ja saada 30 päivää viisumia, kuin mennä maata pitkin, ja maksaa sit Thaimaan viranomaisille viisumin jatkosta.

Aamulla herätys, kamat kasaan, ja taksilla lentokentälle. Taksien hinnat on vähän mitä on, joten vitutuksella maksoimme hinnan joka oli todellakin riistohinta, mutta ei todellakaan meinattu lähteä kamoja kävellen roudaan, joten vaihtoehtoja oli aikalailla nolla. Tämänkin asian olisi voinut hoitaa päivää aiemmin niin että hostel/hotel/resort jossa majailee kuskaisi kentälle, mutta niin. Asiat meidän reissulla ei aina mene putkeen.

Noh, lentokentälle päästyämme huomasimme JÄLLEEN että aikaa oli aikalailla paljon tuhlattavaksi, joten siinä me sitten pöjötettiin lentoterminaalissa, tunti, jos kolmaskin.

Kaverukset kovin innokkaana poistumassa Laosin lämmöstä :)

Ja siinä me sitten tallustellaan kohti potkurikonetta joka vei meidät turvallisesti perille Bangkokkiin.

Bangkokissa tehtäväksemme oli kirjattu rokotusten vahvistuksien hommaaminen, ja joint ticketin ostaminen kohti Koh Phangania. (Joint Ticket tarkoittaa yhdistelmä lippua jossa on kaikki tarvittavat matkavälineet Bangkokista Koh Phanganille.) Karri oli aiemmalla kerralla Koh Phanganille mennessään ottanut joint ticketin Khao San RD:ltä ja sillon matkustusväline oli ollut mitä erinomaisin imastoitu VIP Bus joka oli näpäkästi ajellut Suratthanille, ja sieltä lautalla Koh Phanganille. Joten tämän tarinan innoittamana olimme päättäneet tehdä saman.

Ja tietenkin koska meidän Laosiin meno (Juna+bussit) ei ollut Karria hirveästi miellyttänyt, kun oltaisiin kuulemma voitu varmasti mennä samanlaisella myös Bangkokista Paxkseen, ja niin... voihan se kyllä olla mahdollistakin, mutta tiedä siitä. Jos jotain olen tällä reissulla oppinut on se että "Olettamus on kaikkien mokien äiti!", ja niin... noh ei siitä sen enempää.

Eli, Khao San Road, ja joint ticketin ostaminen. Mentiin matkatoimistoon, tutkittiin tarjoukset, ja ostettiin lippu.

Tässä vaiheessa oli tehty jo ensimmäinen virhe. Ei oltu missään vaiheessa kysytty NÄHDÄ bussia etukäteen.

Joten matkaa sitten mentiin kaikkea muuta kuin VIP Bussissa. Hinta kuiten oli sama kuin 4 vuotta sitten, joten tästäkin sitten kyllä puhuttiin melko jämäkkään äänensävyyn, kun asiat ei JÄLLEEN menny niinkuin Stromsöössä.

Noh, ratkaisuksi otimme tutuksi tulleen keinon, eli Samsong "special rum" ja kokis. 0.75l Samsongia, ja kukapa niitä chängejä laski, joten siinä me bussissa mellastettiin ja aiheutettiin pahennusta, uhkailipa joku Engelsmanni Karria fyysisellä väkivallallakin vain tajutakseen että me emme olleet kovin peloissaan, saatisitten aikomassa hiljentää volyymiä, joten tämän jälkeen "herrasmies" pokkasi nätisti päänsä tyynyyn ja murisi itsensä "uneen".

Henkilökohtaisesti epäilen että hänkään ei nukkunut yhtään matkalla, ja varmasti puri hammasta meidän puhuessamme hänestä Englanniksi vaikka emme Englantilaisia ollutkaan, tuolla hetkellä se vaan tuntui niin järkevältä.

Aamulla koomaherätys jossain helvetin perseessä vain maksimissaan parin tunnin unien jälkeen, ja tajuntaan alkaa hiipimään ajatus siitä mitä tuleman pitää: Kaamea helvetin krapula helvetin huonossa bussissa, ja tämän jälkeen lautalle joka olisi matkalla sen nelisen tuntia, joten... tulevaisuus ei näyttänyt ruusuilla tanssimiselta.

Antti oli nukkunut lähes koko matkan ja ei suuremmin ollut osallistunut minun ja Karrin ryyppäys kinkereihin mitä nyt alkuillasta muutaman hörpyn Samsongia ja kolaa., Lieneekö meidän mellastaminen ollut syy siihen että ei ollut halunnu juoda, mutta siitä huolimatta aamulla Karri ja Antti aloitti juomisen, ja allekirjoittanut (kuten aiemmasta varmaan osasitte arvata) päätti kärsiä krapulan, ja miettiä vasta sen jälkeen josko alkoholi olisi vastaus mihinkään.

Kaikki tämä tapahtui aamulla noin 4-6 aikaan. Odotimme jossain helvetin korvessa bussia (koska aiempi pommi oli jättänyt meidät kaupan pihalle, ja sanonu että toinen bussi olisi tulossa kohta.) Noh, tämä bussi tuli sit joskus tunti pari myöhemmin, ja vitutuskäyrä oli allekirjoittaneella lähes stratosfäärissä. Siinä kaksi kaverusta dokas, ja yksi sankari vittuuntuneena yritti nukkua.

Vasta lautassa sitten uni tuli, ja sain nukuttua koko matkan Suratthanin satamasta Koh Phanganin satamaan, ruhtinaalliset 4 tuntia.

Laivalla Karri ja Antti olivat tutustuneet tulitanssijaan/taiteilijaan/hippiin/hörhöön/yrittäjään nimeltä Tyler 'Spades' Maclin.

Karri ja Tyler poseeraa lautalla kohti Koh Phangania. Ystävyys on jo selkeästi havaittavissa :P

Perille päästyämme keräsimme kamat, menimme satamaan, ja taksilla kohti Haad Gruadia.

Tyler ei ollut aiemmin ollut Koh Phanganilla, ja tyylilleen ominaisesti hänellä ei ollut mitään varauksia, tietoa mistään, siis yhtään mistään. Joten kun hänelle selvisi että Karri oli aiemmin ollut saarella, ja tiesi miellyttävän paikan missä asua, Tyler päätti myös itse tulla Haad Gruad resorttiin.

Perille päästyämme ensimmäiseksi taisimme polttaa, juoda ja hillua uima-altaassa kunnes tuli pimeää, ja pimeän tullessa taisimme juoda lisää, kunnes lopulta jokainen oli valmis nukkumaan.

Tästä alkoi aika Koh Phanganilla, jossa Tylerillä tulisi olemaan merkittävä rooli.

Seuraava päivitys siis tulee olemaan Koh Phanganin viikoista Haad Gruadissa, Half-moon bileistä, Full-Moon bileistä, skootteri ajeluista, ystävyyksistä joita noiden viikkojen aikana solmittiin, sekä TIETENKIN tolkuttomasta sekoilusta... jota saarelle tultiin tekemään... bilesaarestahan tässä oli kyse.

Esimakua seuraavaan päivitykseen:

Karrilla alkaa jo oleen semi turvotus, ja tume on tappelu valmiina, eli olemme aika vahvasti edustushommisa :D

(7.12.2012 - 16.12.2012) Don Det, Laos.

Elikkäs, viimeksi jäätiin pisteeseen jossa olin kertonut kuinka ensimmäiset päivät Don Detillä oli ollut ratkiriemukasta, ja kuinka olimme selvinneet ensimmäisestä pyöräonnettomuudesta ja kuinka oli aika vaihtaa Phonepasak Bungalowsista etelämpään osaan saarta, kauemmat "hälinästä" jota Phonepasakin ympärillä oli/on...

Ei sillä et sitä olisi ollut mitenkään häiritsevästi, tai että Phonepasakissa olisi olliut mitään huonosti, ainoa syy miksi nyt haluttiin pois, oli että vieläkään Antti (Tume) ei ollut saanut sitä haaveiden/fantasioiden bungalowiansa mitä oli koko reissun odottanut. Eli Bungalow veden äärellä, ja oma riippukeinu terassilla.

Boathousessa tuo oli täysin mahdollista, ja bungien vuokra per päivä ei myöskään ollut hirveän kallis, senverta siedettävä, että alussa asuimme kaikki omissa bungaloweissa kunnes tila alkoi loppua, ja teimme tilaa muillekkin trävellereille jotta Mike saisi lisää asiakkaita resorttiinsa. Eli sopuli sialle antaa, vai miten se meni.

Noh, tosiaan, muuttopäivä oli jälleen mitä erikoisin. Antti oli aiemmin sopinut että olisimme muuttamassa heti seuraavana päivänä aamusta, ja näin tehtiin. Ainoa huolenaihe oli se että meidän tulisi joko
a) Soittaa Mikelle et tulee hakeen meidät laukkuineen jokiveneellä.
b) Roudata kaikki laukut käsin pitkin polkuja ja reittejä kolmisen kilometriä paahtavassa auringonpaisteessa.

Ei lienee yllätys että soitimme Miken veneellä hakemaan, puhelun hoiti Antti, krapulassa, ja erittäin ERITTÄIN vähäsanaisena.

Nauroin melkeen vedet silmissä Antin krapulalle, en ole koskaan aiemmin nähnyt miestä noin huonona, kaikki vastaukset, myös ne jotka vaatisivat vähän enemmän kuin kaksi sanaa, jotenkin mystisesti lyhentyi yhteen sanaan, tai ehkä kahteen. Oli siinä naurussa pidättelemistä, ikävää Antin puolesta kun oli niin majesteettisen krapulan saanu hoidettua itselleen paikallisissa häissä, mutta eikö sanonta mene jotenkin näin "Sitä saa mitä tilaa."

Eli eli, takaisin tarinaan.

Antti soitti Mikelle, ja sopi että me odottaisimme puolenpäivän aikoihin rannassa jotta Mike löytäisi meidät helposti. Tässäkohtaa pitänee jälleen selvittää hiukan tilannetta.

Antti soitti kuten sanottua, suht krapulaisena ja ihmispelko vahvasti mukana, ja puhelun kesto lienee ollut niin lyhyt kuin se vaan voi olla noissa karmeissa oloissa mitä mies juurikin kärsi. Tämän seurauksena kielenymmärtäminen voi olla hankalaa, en sano että näin olisi käynyt, eiku... itseasiassa, näin siinä tais juurikin käydä.

Nimittäin siinä me rannassa sit venattiin reilu tunti yli sovitun, kunnes minulla ja Karrilla palo käämit ja lähettiin kävelemään sen sijasta että odottaisimme vaan venettä kuin kuuta nousevaa. Tämä muuten oli ensimmäinen kerta koko reissulla kun joku jätettiin yksin jonnekkin ja kaksi lähti vaan etenemään.

Vajaa tunti myöhemmin oltiin perillä Karrin kans hikisinä ja suht hyvissä mielin, vain huomataksemme että Anttikin oli päässyt perille, Miken kyydissä. Miehen olotila oli mikä oli, ja loppupäivän ja yön Antti sit viettikin bungalowissa nukkuen. Mieleenpainuva kommentti oli "Ei tässä muuten mitää, mut ku ihmispelko on niin paha, et ei viittis ees terassilta katsella" tai jotain vastaavaa, hauska kommentti se kuiten oli, ja sitäkin naurettiin vedet silmissä.

Selitys veneen myöhästymiselle oli se, että me emme olleet ollut "beachillä" niinkuin oli sovittu.
Mike oli odottanut saaren ainoalla "rannalla" jossa veneet enemmän ja vähemmän pysähtyy aina kun tiputtaa ja hakee matkustajia. Me olimme Phonepasakin rannassa, joka ei ole "beach", noh, vittuakos siitä, pieni kävely vaan piristää, myöhemmin vaan naurettiin yhdessä että kuinka hankalaa se ois sit ollu käydä katsoon se ranta, ku se vieressä olis ollu, se juuri samainen ranta jolle meidät oli ensimmäisenkin kerran maihin päästetty. Ei olisi vaatinut hirveästi ajatusta käydä se edes katsomassa, mutta itsekullakin ei tänä aamuna hirveästi leikannut, joten... hommat ei menny niinkuin Stromsöössä.

Päivät Mike's Bungalowsissa meni kuin siivillä, naapurin bungamesta King Kong Bungalows (?) tuli myös tutuksi. Naapurin King Kong on muuten saaren ehdottomasti paras ruokaravintola, ei vain meidän mielestä, vaan monen paikallisen länkkärinkin. Lienee hyvä mainita että King Kong ei erikoistu paikallisiin tai Thai ruokiin, vaan enemmänkin länsimaalaisiin, ja avaruuskakkuihin etc. You get my drift.

Avaruuskakkujen salainen ainesosa on myös (ylläri) saatavilla, joten pienellä kyselyllä (ei kannata hirveemmin pelätä) sen saa käteensä vaihtamalla joko 50k, 75k, tai 100k. Perushinta perusjampalle on isoin, kuten arvata saattaa, ja mitä pidemmin saarella olet, ja tutustut paikallisiin, hinta tulee alas. Ja saattaapa joskus käydä niinkin että saat koko homman ilmaiseksikin, näin kävi esim meille kertaalleen. Kaiken kaikkiaan erittäin relax mesta, ja suosittelen erittäin lämpimästi kaikille Don Detillä vieraileville.

King Kong ravintolan ruokamenuun kuuluu skandinaavisia ruokiakin, esim lihamureke perunamuussilla. Ja nyt tulee melkonen pommi. Tuo kyseinen ruoka, oli ehkä parhaimpia lihamurekkeita mitä olen KOSKAAN elämässäni syönyt, tuli joku mummola/nuoruus mieleen.

Se kuuluisa lihamureke <3

Yritän nyt tässä blogia kirjoittaessa muistella noita päiviä mitä vietimme Don Detillä, mutta syystä tai toisesta muitaminen on suht hankalaa. Oli paljon naurua, paljon riippukeinussa makoilua, nuotion ääressä istumista jne.

Ah, yksi asia missä olimme mukana, oli nuotioterassin teko. Mike ja Sai rakensivat yhdessä ja meidän pienellä avustuksella aiemmin kertomastani laituri/kala-allas rakennelmasta terassin jossa sitten vietimme aikalailla paljon illoista nuotion loimussa rupatellen, ja kaljaa lipittäen.

Kuvassa takaa vasemmalta lähtien: Mike, Antti, Allekirjoittanut, Tip ja Sai.

Don Det itsessään ei sisällä paljoa matkailijalle joka hakee aktiviteettejä tai korkeantason standardeja. Ainoa paikka jonka standardit ovat korkeat saarella on Little Eden, mutta kun paikan näkee, tietää jo heti MIKÄ tai KUKA ei kuulu joukkoon tällä saarella, joten suosittelen lämpimästi että skippaat Little Edenin ja menet syvemmälle saareen, pienenpiin mestoihin. Lähestulkoon kaikissa niissä ei sitä lämmintä vettä ole, ja lattia ei ole kiveä vaan ihan bambua. Ilmastointikin on lähes täysin turha, yhtenä yönä mietin kuinka helvetin mukava sellainen olisi, mutta kun laskee paljonko öitä vietettiin ihan normi tuulettimen viilentämänä, niin en edes nyt maksaisi siitä ilosta et saisin sen ilmastoinnin.

Ne vähät aktiviteetit mitä saarella voi tehdä on:

-Pyöräily (ehdottomasti helpoin ja paras liikkumiskeino saarella)
-Venesafari (Perverssein asia mitä näin koko mestassa... rikkaat läskit jotka asuu Don Khong saarella hotelleissa varaa venematkan, jossa he sitten menevät Mekong jokea alavirtaan kunnes tulee Don Detin alueelle, sit ne vetää sitä helvetin rantalinjaa ja katsoo MUITA trävellereitä kun ne makaa hammockeissansa, ja polttaa tupakkejaan ja juo kaljaa. Vittu mitä paskaa...)
-2 vesiputousta jotka ei tosin ole Don Detillä vaan viereisellä Don Khone saarella.
-Delfiini safari (jossa voi teoriassa nähdä delfiinin evän jossain horisontissa, tai käsittämättömän hyvällä tuurilla jopa ihan lähempääkin pikaisesti tuon mainion nisäkkään)
-Kajakointi
-Tubing (Eli traktorin sisäkumilla alavirtaan lipuen, auringosta ja virvokkeista nauttien.)
-Kalareissuja
-Island Hopping reissut.

Jos nuo kaikki tekee niin siinä nyt ei hirveesti aikaa kulu, mutta itse henk.koht skippasin KAIKEN paitsi tuubauksen joka oli enemmänkin se "pakollinen" juttu kun kerran Mekong joella oltiin. Ja se olikin ihan helvetin kivaa.

Mentiin noin tunti pohjoiseen Don Detiltä, ja lähettiin valumaan alavirtaa. Muutama tupakka ja kalja mukana sitä sit mentiin, kunnes lopulta auringonlaskun aikaan matka oli ohi, ja suunta käännettiin kohti Bountips guesthouse (tämä muuten on Boathousen oikea nimi jos en nyt ihan täysin väärin muista).

Auringonlasku Mekong joella.

Don Det tosiaan on erittäin, erittäin rento mesta. Jos et halua tehdä mitään, maata riippukeinussa, juoda kaljaa, polttaa tupakkaa, ja syödä. Tämä on EHDOTTOMASTI sinulle hyvä matkakohde. Me kaikki rakastuimme Laosiin, käsitteeseen laotime, ja muutenkin Don Detin ihanaan ilmapiiriin. Monet kerrat ollaan keskusteltu niin keskenään matkakohteita vertaillen, ja myös muiden matkustajien kanssa paikoista joissa ollaan käyty. Ja näissä keskusteluissa aika monessa on tullut vastaan se että Don Det oli parasta mitä matka on tähän mennessä antanut. Se antoi vähän, mutta se vähä mitä se antoi, oli kultaakin kalliimpaa, nimittäin mielenrauhaa, ja stressitöntä riippukeinussa makaamista, joka käytännössä ilmeni sitten lopulta ilmiönä jossa kukaan ei tarvinut enää kelloa, vaan auringon liikkeistä arvioitiin suurinpiirtein paljon kello on, ja milloin minnekkin tulisi mennä.

Seuraava matkakohde olisi Pakxse jälleen kerran ja lento kohti Bangkokkia, ja sieltä kohti bilesaarta jota myös Koh Phanganiksikin kutsutaan. Tiedossa olisi kaksiviikkoa levotonta bilettämistä ja hurlumhei menoa. I just couldn't wait :D

(29.11.2012-6.12.2012) Don Det, Laos.

Ensimmäinen asia mikä antoi olettaa että oltiin lähellä Don Det saarta oli jo nouseminen veneeseen kun tajusi että longboat tulisi viemään meidät perille, oletin jälleen että matka olisi lyhyt. Tälläkertaa oletus osui kohilleen, puolisen tuntia myöhemmin oltiin jo laiturissa. Ja ne jotka on tutustunut mun Facebook sivuun tietääkin jo etukäteen mitä ensimmäiseksi silmien eteen ilmestyi kun rannalle olin "Haloset" saanut. Halosista vielä lisää myöhemmin.

Noh, päivä oli jälleen aamusta trävellätty, Makkonen fiiliksissään kun oli joutunut kokemaan kaikki fyysiset oireet + matkustuksen mukanaan tuomat uhraukset, nimetäkseen muutaman, tilanpuute, auto jossa ei ilmastointi toimi kun etupenkillä on ... ikkuna auki, ja iskarit... mitä niistä sanois... niitä ei ollu...

Niin... tällähetkellä enemmistö oli vihaisia miehiä jotka haluaa äkkiä kamat johonkin ja lepään. Tämä mesta tuli lopulta olemaan Phonepasak Bungalows, halpoja perusbungia, mutta liian lähellä pohjoisen Sunset osuutta jossa baarit ovat. Jotenkin tunnelma ei vaan ollut kohillaan, joten tästä siirryimme seuraavaan osoitteeseen Boathouse nimiseen mestaan jota isännöi Mike, Berliinistä syntyjään oleva herrasmies, sekä hänen vaimo Tip, ja tytär Joy, ja apuri Sai.

-----

Lyhyesti jotain Phonepasak Bungalowsista. Siellä ollessamme kolmepäivää meni suoraan hammockissa makaamiseen ja trävelläämisen luoman rasituksen karkoittamiseen, sekä pakolliseen vuorokauteen koska Phonepasak ei ymmärrä käsitettä late checkout.

Lähellä olevista paikoista ainoastaan tuli tutuksi Adam's Bar (Rogue Bar) ja viereinen lieneekö bungamestan oma ravintola, Faijan Ravintola :P

Faijan rafla oli täysin Intialainen, joten curryt oli hyvin edustettuna.

Phonepasak Bungalowsin vetäjänä toimiva (ainakin visuaalinen edustaja) nuori herrasmies yritti meitä saada kovasti mukaan hänen järkkäämään illanviettoon johon hän oli kutsunut paljon kavereitaan ja muita laosilaisia+thaimaalaisia ja meitä jotka asui hänen bungalow mestassaan.

Tänä samaisena iltana Tume oli lähtenyt etsimään parempaa bungamestaa josta mahdollisesti olisi päässyt pulahtaan suoraan Mekongiin terassilta. Kun Tume oli sitten lopulta pyöräillyt vajaan kilometrin oli joku toinen trävelleri huutanut että "Stop and come help us lift that thing on to the shore" tai jotain vastaavaa, jonka takia Antti oli päättänyt pysähtyä ja alkaa auttamaan "laiturin" nostamisessa rannalle. Tällähetkellä nostajia oli kourallinen, tovin jälkeen "työnjohtaja" Tuukka, oli saanut jo tarpeeksi ihmisiä niin joelta kuin tieltä pysähtymään ja auttamaan "laiturin" nostamisessa. Lopulta kun ihmisiä oli 15, oli kala-allas/laituri saatu rannalle, ja uurastus oli ohi.

Hassu yksityiskohta tässä oli se, että me asuimme saaren pohjoispäässä, eli paremmin kuvailtuna "kylässä", täällä oli enemmän paikallis kyläasutusta ja turisteille tarkotettuja palveluita. Joku voisi ehkä sanoa sitä Don Detin Khaosan Roadiksi. Ja juuri tästä meidän asuttamastamme alueesta, ja tarkemmin, täysin samasta bungamestasta missä me nukuimme, oli ihmisiä jotka olivat juurikin river tuubaajia, jotka valuivat pitkin mekongia autonsisäkumissa kaljaa/juomaa lipittäen, kunnes olivat nähneet tilanteen ja tulleet apuun. Eli tästä lienee tajuavan saaren pienuuden.

Noh, Tume rakastui paikkaan.

Kun Tume oli tullut takaisin selvisi että Boathousessa asui tällähetkellä 2 Suomalaista, Mikko ja Tuukka.

Tuukka, jalkavammainen (loukannut kun hyppinyt kivillä, ei mitään vakavampaa) joka chillaili pääosin Boathousen terassilla nauttien iloisista ruoka-annoksista. Ja Mikko, joka osallistui enemmänkin "Aktiviteetteihin" kuten myöhemmin kertomaan laivamatkaan ja bileisiin Cambodhiassa.

Mukavia herrasmiehiä molemmat. Olisi lienee ollut parempi tutustua paremmin, mutta pirulaiset karkasivat Cambodhiaan. Noh, salettiin mahtava reissu näillä, sen verta chillejä olivat. Jotenkin noissa kahdessa kulminoitui (huom. jotenkin) samaa mitä meidän reissussa kun minä ja Tume oltiin oltu ensin Indonesiassa, ja sitten palattu Bangkokkiin ja odotettu että Karri tulee, odotettu rokotukset, ja jatkettu Laosiin. Se mitä juteltiin, Mikko oli ollut aikaisemmin Thaimaassa ja reissannut yksin, ja Tuukka Vietnamissa kunnes olivat törmänneet toisiinsa, ja jatkaneet yhdessä.

Suomalaista jääräpäisyyttäkö? Yksinkulkijanvietti? Mikälie, minusta tuossa on jotain niin puoleensavetävää. Tosin tämä on ensimmäinen reissu jonka teen jonkun/joidenkien kanssa, niin paha sanoa. Pakko kyllä vaan arvostaa mitä kaikkea ystävät ja matkustaminen antaa.

Suosittelen samaa kun Madventures. Myy asunto, sohva, auto, osta lentolippu, ja ala elään.

Jos ei muuta, niin tee mitä se tarvii että saat aikaa itselles. Itse koen matkustamisen kaiken sen arvoiseksi. :P

/RANT

Takaisin tarinaan. Tume tuli lopulta takaisin ja kertoi innoissaan keihin oli törmännyt, millaisen paikan oli löytänyt, ja mitä kaikkea olikaan tapahtunut.

Kaikkien näiden tarinoiden jälkeen allekirjoittanut oli jo päättänyt että paikka on täysin sopiva, ja lieneekö kahden ihmisen päätös vaikuttanut kolmanteen, mutta muutto oli yksimielinen.

Seuraavana päivänä oli tiedossa venematka, bileet autiolla saarella, mukana kokoelma trävellereitä + Mike ja Sai. Karri oli päättänyt että hän ei vielä lähtisi reissuun koska tunsi että ei ollut fyysisesti valmis.

Minulle ja Tumelle oli aamulla herätys kello 8.00, ja perillä piti olla 09.00. Noh, oltiin perillä about 9 aikaan, ja nyt tuli ensimmäinen kosketus käsitteeseen "lao time". Sen kummemmin selvittämättä lienee selvää että lähtö ei ollut ysiltä. 10.30 lopulta pääsimme lähtemään saarta kohden, yhtä niistä tuhansista saarista mitä Four Thousand Islandsin alueelta löytyy.

Mukana olevaa possea, kuvassa on Hollantilainen nainen, Saksalainen, Britti, Ranskalainen ja Britti. Kaikki tosi mukavia vaikka nyt ei niin tarkemmin toisiin tutustuttu. Mitä kerrottiin mistä ollaan ja ne perus trävelleri paskat eli mistä oot tullu ja minne oot menossa. That's how it goes, trust me...

Mikko juo bisseä.

Tämä päivä päättyi suht traagisesti... :P

Saarelta päästyämme kaikki rantautui Boathousen terassille nauttimaan virvokkeista.

Noh, itse pistin nukkumaan Boathousen terassin hammockkiin jo muutaman virvokkeen jälkeen, josta lopulta havahtuessani tajusin että meidän tulisi lähteä kohti omaa nukkumamestaa, Karrikin olisi siellä ja varmasti ihmeissään missä me ollaan, kun olimme jo olleet pitkälle yötä reissussa vaikka auringonlaskun jälkeen meidän oli tarkoitus olla jo maissa. Kellosta ei ollut aavistustakaan. Laosissa otimme käyttöön käsitteen "aurinkokello". Se toimi hyvin. Noh, jälleen takaisin asiaan.

Pyörät alle, ja eiku menox.

READERS NOTICE: ( In Don Det, there is no proper roads. Only paths, and 90% of the paths are not lighted. Use of headlight HIGHLY adviced.)
LUKIJA VAROITUS: (Don Detissä ei ole teitä, tai ainakaan mitään sellaista mitä voi tieksi kutsua, enemmänkin polkuja/uria jotka kertoo mistä mennään. Otsalampun käyttäminen ERITTÄIN suositeltavaa)

Noh, ensin ajettiin hiljaa, totulteltiin kuun ja tähtien valoon, jotta nähtäisiin jotenkuten tie, lopulta kun olin tottunut ja "näin" tien, ja "tunsin" missä tie menee, ajeltiin jo suht hyvin, mitä nyt kylän keskustassa sijaitsevan kuivatelakan raunion huudeilla pyörittiin tovi ku siellä oli iso kenttä kivimurikka aluetta. Tää hämäs ajamista erittäin paljon pimeässä... tasaista tietä jokapuolen.

Noh, tästä eteenpäin, ja oltiin monet puiset sillat ojat ja muut sudenkuopat väistetty kunnes jotain yllättävää tapahtuu.

Eturengas tipahtaa alta.

Lennän naamalleen pyörän eturenkaan yli, lasit lentää jonnekkin, ja näen tähtiä.
Nousen niin pikaisesti ylös kun mahdollista, saan käsiini lasit. (En voi ymmärtää miten)
Nousen ylös ja alan huutaa pimeässä käsiä huitoen "Älä Tume tuu tänne, Älä tuu tänne!". Sekunti pari myöhemmin pimeydestä tulee hämmentyneen näkönen Tume joka katsoo mua typertyneenä ja jatkaa ajamista, suoraan samaan kuoppaan ja mun pyörään.
Voltti hienosti minusta ja pyörästä yli suoraan selälleen maahan.

**Flawless Victory**

Noh, siinä keräiltyämme, paikallinen nainen/mies tuli otsalampun kanssa paikalle kun oli kuullut meteliä, nostelimme pyörät takaisin tielle, ja meinattiin lähteä ajamaan, vain huomataksemme että ajelut oli ajeltu, renkaat (molemmat) tyhjänä ja lokasuojat hinkaten renkaaseen työsin sit oman pyöräni nöyränä kotiin Phonepasakiin.

Desifiointi episodien, kipulääkityksen nauttimisen jälkeen olikin jo aika mennä unipuulle.

Trust me, tuo päivä tuli/tulee monesti vielä reissussa puheeksi. Sen verta eeppinen oli tuo päivä.

PS: Ai niin, saari jossa pysähdyimme bilettään oli Cambodhiassa, eli tuli käytyä sielläkin, vaikkakin en siellä yötä viettänyt.

Seuraavana päivänä sitten tapahtuikin taas jälleen eräänlainen jännä juttu.

Ajeltiin päivä pitkin Don Detin saarta, tutustuttiin Mikeen, ja hänen vaimoonsa. Ja Boathouseen yleensäkin.

Saari itsessään ei ole mitenkään erikoisen iso, sen voi helposti kiertää pyörällä päivässä, ja saman päivän aikana voi pysähdellä juomassa & syömässä ja kerkeää ennen pimeää takaisin omaan bungaansa.

Kun olimme saaneet pyöräilyreissun tehtyä alkoi keskustelu siitä kuka menisi ja kertoisi Mikelle että aikoisimme muuttaa hänen bungiinsa. Itse olin täysin vastaan vastuuta jota yritettiin vierittää jollekkin; eli kuka menisi Miken luo, ja sopisi että muutamme asumaan hänen bungiinsa, alkaen heti, niin että jokaiselle olisi omat.

"Andy" joka on jenkki joka on miehiinpäin, kuusvuotta jo asunut Don Detillä, tarkoituksena saada oma bunga mesta... kestää tovi, suunnitelmat on vielä kesken. Niin ja oikeassa laidassa Mike. Boathousen omistaja/mestari.

Tume, ystävällisenä ja aina niin lojaalina kaverina uhrautui.

Hänen otti mukaansa shortsit, alistajat (Ray Ban aurinkolasit) ja pyörä Phonepasak bungalowsista. Noh, Tumea ei alkanut kuulumaan aika helvetin moneen tuntiin, niin päätettiin Makkosen kanssa mennä syömään keksejä ja juomaan kaljaa Adamin mestaan. Takaisin päästyämme Tume olikin jo kiltisti nukkumassa hammockissa ja bungassa kaikki valot päällä.

READERS NOTICE: (In Mekong, there is alot of bugs. If you keep light on in your bungalow, without moskito net over your bed, your room, bed, floor, bags, ceiling, walls will be covered in bugs.)
LUKIJA VAROITUS: (Mekongilla on saatanasti ötököitä, elä mokaa valojen ja hyttysverkon kans niinku me)

Eli, jep, duunia oli Karrilla hoitaa homma haltuun, mut hyvä siit tuli.

Tume oli päätynyt ilman rahaa, ilman avaimia, ilman paitaa, ilman mitään oikeestaan, ensin paikallisiin häihin, kun oli etsinyt Mikeä, ja tämän löytäessään, takaisin samaisiin häihin :D

Kun Antti oli ensimmäiseksi päässyt pyörällä Boathouselle kysymään bunga varauksista, oli Miken vaimo Tip neuvonut ensin menemään kovaa musiikkia kohden, josta oli paljastunut paikalliset häät. Siellä *TOTAALISEN* lost in translation. Paikalliset ei puhu Englantia, saati Suomea. Ja Antti ei ole tunnettu sen Laosin kielitaidosta. Noh, paljon paikallista lao-laoa (pontikkaa), laulamista (Antti lauloi suomeksi mitä mieleentuli biisien päälle. Mutta lieneekö tuolla mitään väliä, Antti kertoi salettiin tunteistaan :P), noh, tästä seuraavaksi etsimään Mikeä koska häntä ei löytynyt vielä kyseisistä häistä.

Mike lopulta löytyi, ja Tume löytää itsensä jälleen samoista häistä.

Lopputulos: Kadonneet aurinkolasit.

-----

Laosilaiset häät on mielenkiintoinen käsite.

Häät jatkuu niin kauan kun niihin tulee väkeä. Aamusta iltaan, illasta aamuun, ja seuraavaan päivään. Aviomies maksaa kaiken. Ja KAIKKI on kutsuttu. Jokainen matkustaja, paikallinen jne.

Voitte nyt alkaa kuvittelemaan millanen kinkeri on ollu ensimmäisenä iltana kyseessä, ja millaista pyöritystä Antti on joutunut kokeen ainoana ulkopuolisena Farangina. (Google: Farang wiki)

Tilanne oli mikä oli, Antti pääsi elävänä perille, tosin erittäin hankalan matkustuksen jälkeen pimeydessä pyörän kanssa ilman mitään. (Btw, koko ilta, ruoat, juomat, juhlat kaikki oli ilmaista. Kunniavieraan ominaisuudessa.... hämmentävää)

Tämä päivä oli se jolloin meidän tuli muuttaa Boathouseen, mutta juuri näistä syistä late checkout oli mahdotonta Phonepasakissa, ja muutenkin.

Anyway, bileet oli rautasia, mukavaa, ja ihastuttavaa.

Seuraava päivitys tulee olemaan ajasta jota vietimme Mike's Bungalowissa. Boathousessa. Halusin jakaa tämän ajan kahteen koska niissä on selkeä kronologinen järjestys ja se on helpompi jäsentää tekstiksi näin kahdessa osassa. Eli tähän joudutaan tyytymään.

(26.11.2012 - 29.11.2012) Bangkok, Ubon Ratchathani, Chong Mek, Pakse

Matka Bangkokista kohti Ubon Ratchathania oli suunniteltu tehtäväksi junalla, ja junan lähtöaika oli varmistettu noin 20.30 aikoihin, joten aamun checkout olisi suht tyhmää. Tämän vuoksi päätettiin että otetaan latecheckout ja maksetaan puolet vuorokauden vuokrasta jotta voidaan latailla akkuja laitteisiin, ja odottaa iltaa ihan rauhassa ilman mitään turhaa härdelliä.

KS Guesthousen parvekkeelta kuvattu kuva Bangkokissa.

Junamatka oli jälleen osoitus meidän seurakunnan toiminnasta parhaimmillaan. Ostettiin junasta ensimmäisenluokan hytti kahdelle, ja toinen hytti myös kokonaan että saadaan aukasta väliovi huoneiden välistä ja olla keskenään. Tämä tosin tarkotti myös sitä että ostettiin myös yksi sänky jossa kukaan ei nukkuisi. :P

Seuraava hauska yksityiskohta; koska hinta junalipussa oli niin korkea, oletettiin että varmaan ruoka kuuluu hintaan, innostuineina sit syötiin ruokaa vaikka oltiin aiemmin syöty jo hyvin, vain huomataksemme että syödyt (ts.hiukan sotketut ja maistetut chicken curryt) ei olleetkaan ilmasia, ja hinta oli suht korkea... NOOOOH, ei siinä mitään, näitä oletuksien pohjalta tehtyjä mokauksia on tullut matkalla tehtyä jo monta, ja niistä varmasti tulette lukemaan myöhemmissäkin blogipäivityksissä.

Takaisin tarinaan, elikkä yöjuna matkusti tasaisen hyppyisästi/pomppuisasti Bangkokista Ubon Ratchathaniin jonne tulimme netistä uhkaillun 2 tuntia myöhässä :P

Ubonissa rautatieaseman vessassa sain ensimmäistä kertaa kunnian päästä käyttämään Aasiassa hyvinkin yleistä kyykkyvessaa. Ja tästä ilosta sai maksaa 3 bhatia. Ah, hieno ja opettavainen kokemus taas muistinvirkistämiseksi, viimekerrasta onkin jo kohta kymmenenvuotta.

Päivä oli tukahduttavan kuuma, ja koska olemme niin vitun sniiduja jätkiä, päätimme mennä local bussilla numero 2, joka helvetin nurkan Ubonissa, päästäksemme lopulta bussiasemalle, josta ostaisimme liput kohti Paxksea/Paksea/Pakxsea, ja lopulta kohta Don Dettiä.

Eli, Bussi numero 2, tukahduttavan kuuma päivä, saimme seuraksi vielä kolme Korealaista matkustajaa, sekä paikallisen naisen joka oli roudaamassa safkaa(?) himaan, ja tutkaili kovin uteliaan näköisenä meitä "trävellereitä".

Ja kun vihdoin päästiin bussiasemalle, ja lippuja ostamaan, meidän "kimppuun" "ryntää" paikallinen lippukauppias, hänen liian innokkaan myyntitaktiikan takaa päätämme ottaa VIP bussin Pakxseen joka lähtee vasta 4 tunnin päästä.

Seuraavat 4 tuntia oli HELVETIN VITUN TYLSIÄ!!! Elkää saatana venatko muutaman vitun bhatin takia neljää tuntia Ubonissa... se oli vitun tyhmä veto.

Bussi oli lopulta ihan perus AC bussi, ehkä vois sanoa että alle perus-standardin, eli Laosilainen. Mutta matkan se kesti hyvin, päästiin rajalta ongelmitta, tosin Karri huomas tulleensa Thaimaahan täysin tyhjällä immigration arrival cardilla, ja että tulisi kiire täyttää departure ja arrival ennenku rajalla tullimies tutkisi passia.

Chong Mek oli siinä, pelkkä rajaylitys, ja matka jatkui kohti Pakxsea, Johon lopulta päädyimme tunnin ajelun päästä.

Hassu tarina bussista: Bussiin oli päässyt heinäsirkka, joka lopulta alkoi piinaamaan Saksalaista miestä joka istui suoraan allekirjoittaneen edessä, sitten siinä väsymyksen/vammasuuden rajamailla päätin alkaa hyräileen tappajahain musaa kun heinäsirkka oli lentänyt verhojen taakse juuri ahdisteltuaan ko. herrasmiestä. Silmäkontaktin jälkeen oli selvää että tulisimme vielä juttelemaan kun perille päästään.

Heh, noh, perillä mies osottautui Saksalaiseksi, ja lupautui kertomaan ja auttamaan meitä asumiseen liittyvissä kysymyksissä ja maksoipa vielä tuk-tuk maksunkin kun meillä ei vielä ollu paikallista valuuttaa, eli Kippejä. Majapaikaksi lopulta valittiin paikka nimeltä Thaluang Guesthouse. Tämä guesthouse tuli toimimaan jokaisella Pakxsen reissulla meidän majatalona. Ei mikään halvin eikä kallein, mutta erittäin hyvä nukkumapaikka, huoneessa oli jopa jääkaappi(!!!)

Pakxsesta en jaksa sen enempää mainita kuin että siellä on hyvä kulmaravintola jossa tehtiin helvetillisen hyvää Vietnamilaista Phota. EHDOTTOMASTI paras keitto tähän mennessä reissussa.

Ravintola sijaitsee risteyksessä jossa on toisellapuolen kahvila jossa ilmainen wifi asiakkaille, ja toisellapuolen tietä vastapuolella on nettikahvila. Jos olet Pakxessa, suosittelen vahvasti sekä kahvilaa että ravintolaa.

Pakxse katunäkymää.

Pakxsesta lopulta mentiin bussilla joka oli vitun paska kohti Don Dettiä, Makkonen meinasi aamulla kuolla oloihinsa, mutta päätti sinnillä että lähtee autoon vaikka joutuis paskoon ripulia housuun ja oksentaan reppuunsa. Onneksi näin ei käyny, vaikka mies olikin sen olonen että olis ripuli ainakin housussa vaikka oksennusta ei kukaan nähnytkään. Kärtynen narttu siis.

Mut semmosta. Seuraava päivitys onkin sit Don Det, ja ne vajaat 3vko. Pitänee yrittää tsempata muistella mitä kaikkea siellä nyt sit tapahtukaan. Muistoja on paljon, mutta ne on hämäriä parhaimmillaan, tai jotain muistojen/fiktion/sekavuuden värittämiä tarinoita, joten bare with me.